Mutta nytpä tein. Nimittäin keksimääni lakukakkua. Kakkutaikina on muunnos lakutiikerikakusta, jonka ohjeen löysin jostakin joskus kymmenen vuotta sitten. Ohje on siitä lähtien seurannut minua erinäisissä leikekirjoissa, mutten muista leiponeeni kyseistä kakkua kuin ehkä kerran (ohjetta koettaessani ja epäonnistuessani).
Kakuista en välitä yhtään ja kuivakakuista vielä vähemmän, mutta lakukakku on näin yhden tekokerran perusteella vastustamatonta. Suosittelen kokeilemaan.
 |
| Onko se marmorijalusta? Onko se arpakuutio (lat. alea)? Ei, se on lakukakkua! |
Lakukakun valmistus alkaa vatkaamalla 250 g voita ja 2 dl sokeria. Varsinainen termi on "vaahdotus", mutta minä en koskaan (tai niillä noin kolmella kerralla, kun olen "vaahdottanut" jotakin) ole onnistunut saamaan aikaan vaahtoa. Saan aikaan vain käsittämätöntä sotkua, kun voi-sokerihiput lentävät ympäri keittiötä. Kyllä, vatkauspaikan ympäristö olisi kannattanut suojata jotenkin.
Voi-sokerivaahtoon tai "-vaahtoon" vatkataan yhteensä 3 kananmunaa yksi kerrallaan. En tosin tiedä, mikä estää lisäämästä kaikkia kerralla. Koska en ole makeitten leivonnaisten asiantuntija, en aio kokeillakaan.
Vaahtoon sekoitetaan lopuksi 3 ½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja 3 tl vanilliinisokeria. Kuivat aineet kehotetaan yleensä sekoittamaan ensin keskenään ja vasta sitten, huom.!, kääntelemään taikinaan. Kaltaiseni henkilö tietenkin vatkaa nämäkin jauhoiset aineet suoraan taikinaan, mikä tekee siitä epätasaista ja todella sitkeää. Ehkä ei olisi pitänyt.
Tässä vaiheessa on syytä muistaa, että ai niin, kakkuvuoka olisi pitänyt voidella ja korppujauhottaa. Ei hätää, sen joutaa vallan mainiosti tekemään nytkin, jos paikalla ei ole apulaista, jolle homman voisi delegoida. On nimittäin varmaa, että kun voitelee vuokaa kätöset aivan täysin tahmassa, joku tärkeä ihminen keksii soittaa ilmoittaakseen jonkin äärettömän tärkeän asian. Kun on selvitty ei-välttämättä-niin-tärkeän puhelun aiheuttamasta tuohtumuksesta ja pesty kädet uudelleen, sotkettu ne taas voihin ja korppujauhoihin, kuultu ovikellon soivan, pesty kädet uudelleen, käyty avaamassa ovi, jutusteltu hetki henkilön X kanssa, palattu keittiöön, pesty taas kädet, voideltu ja korppujauhotettu kädet ja siinä sivussa se mokoma kakkuvuoka, kuultu puhelimen piipittävän, pesty kädet, vastattu tekstiviestiin, pesty kädet ja palattu jälleen sorvin ääreen, voidaan jatkaa työtä.
Otetaan lusikka kauniiseen käteen (jos sellaista on runsaan käsienpesun ja pakkasten jälkeen olemassa) ja läiskitään taikinasta vähän yli puolet kakkuvuokaan iloisiksi keoiksi. Taikinapaakkujen väliin kannattaa jättää hyvin tilaa.
Loppu, vajaa puolet taikinasta saa sitten sekaansa purkillisen (2 dl) lakukastiketta. Joukkoon tulee myös hieman yli desilitra vehnäjauhoja, jotta lakukastike ei tee taikinan tästä osuudesta liian löysää. Vatkataan. Harmaanvihreä taikina läiskitään tavallisesta kakkutaikinasta tehtyjen kekojen viereen kakkuvuokaan. Sitten otetaan haarukka kauniiseen käteen (oletettaen, että sellainen edelleen on) ja sekoitetaan kekoja sen verran kuin uskalletaan. Tarkoituksena on saada aikaan nättiä marmorikuviota. Onnistuin saamaan kakkuuni tasaisen harmaanvihreän (siis lakutaikinaisen) päällyksen, jonka alta paljastuu eriväristen taikinoiden iloinen sekoittuneisuus.
Kakku paistetaan 175 asteessa noin 57 minuuttia, kunnes se on kypsää. Nappasin kakkuni paiston alkuvaiheessa pois uunista upottaakseni siihen lakupalasia. Pilkoin mahdollisimman vähän lisäaineita sisältäviä lakuja sopiviksi paloiksi (koska ne olivat julmetun isoja) ja tökin niitä ympäri kakkuvuokaa niihin kohtiin, mihin kuvittelin tulevien leikkauslinjojen jakamien palasten keskustat. Siten jokaiseen pikkukakkupalaan sisältyy laku, jee. Kuinka demokraattista ja tasapuolista!
Osa lakuista upposi näkymättömiin, mutta osa jäi reippaina tervehtimään herkuttelijoiden hampaita. Ja hyvää on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti