maanantai 28. heinäkuuta 2014

Tomaattiteeleivät eli näin käytämme jämät jääkaapista

Nykyinen maidonkulutukseni on täsmälleen 8 dl viikossa. Tiedän tämän siitä, että ostan kerran viikossa litran maitopurkin, josta kahvien vaalennuksen jälkeen jää aina tasan 2 dl. Emännänvaisto sanoo, että tämä viimeinen tilkka kannattaa käyttää leivontaan. Maidonjämien viimeinen matka on jo vakiintunut: ne päätyvät teeleipien muodossa uuniin.

Tomaattiteeleipiä, talon ainoa muumimuki ja oivallinen Mark Twainin kirja Vanhaa Välimerta ristiin rastiin

Näihin maukkaisiin ja mehukkaisiin tomaattiteeleipiin saa kätevästi ympättyä monet parhaat päivänsä nähneet ruokatuotteet keittiön kätköistä. Ohjekin on vanhan kierrätystä: jotain tämänkaltaista opimme 7. luokalla koulun kotitaloustunneilla. Muistan, että leivonnaisten nimi oli aurinkoiset teeleivät ja että niihin tuli raastettua porkkanaa ja juustoa.

Etsi aluksi kaikkein nuhjuisimmat tomaattisi ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kaada palat mehuineen (!) kulhoon. Joukkoon voi silputa myös oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia, jos moisia sattuu olemaan (ja onhan niitä ainakin täällä). Mikäli pidät mittaamisesta, voit tarkistaa, että silppua tulee yhteensä noin 2 dl. Kaada mukaan myös tilkka öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista.

Mausta seos vähäisellä suolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella ja kuivatuilla yrteillä sen mukaan, mihin milloinkin olet addiktoitunut. Tämä on myös oivallinen loppusijoituspaikka erinäisille tuoreyrteille, kuten basilikalle ja persiljalle.

Sekoita joukkoon 2 dl ylijäänyttä maitoa. [Myös ylijäämäkerman käyttö toimii: laitoin kerran maidon sijasta 2 rkl kermaa ja lopun määrän vettä, ja leivistä tuli herkullisen rapeapintaisia!] Sitten tarkista juustovarastosi ja raasta ankeimmat käntyt ja mahdollisuuksien mukaan murustele fetasalaattijuustoa sen verran, että saat 2 dl juustosirpaletta.

Viimeiseksi kippaa kulhoon 4 dl jauhoja (kelpo yhdistelmä on 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita) ja puolisen desiä leseitä sekä 2 tl leivinjauhetta. Koeta saada sekoitettua leivinjauhetta jauhoihin ennen kuin se kastuu.

Sekoita kaikki nopeasti yhteen, lusikoi taikina pellille haluamasi kokoisiksi kasoiksi (esim. neljään kohtuukokoiseen, yhdeksään keskikokoiseen tai kuuteentoista pieneen) ja paista teeleivät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuvassa olevat teeleivät ovat kuudestoistaosaleipiä, ja niitä on kokonsa puolesta näppärää ottaa evääksi. Tomaattien, tomaattimehun, juustojen ja yrttien ansiosta leivät ovat sen verran meheviä, ettei niille edes tajua kaivata mitään höysteitä. Ja mikä parasta, tämä oivallinen viikonloppuaamiainen valmistuu alle puolessa tunnissa.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Hellepäivän kaalisalaatti

Mitä syödä hellepäivänä, kun ei tee mieli oikein mitään?

Tämän ongelman ratkaisi pikkuinen mehukas varhaiskaali, jonka vuoro oli päätyä lautaselle. Olin aikonut kaalin varsinaisesti kaalipataan, mutta koska on kuuma, ei viitsi keitellä moisia patoja. Varavaihtoehtona olivat kaalin kaveriksi säästelemäni ananasviipaleet. Mutta hei, vähänkö tylsää. Kaali-ananassalaattia syötäköön syksyllä ja talvella.

What would Jamie Oliver do? Hänhän tietysti silppuaisi käsillä olevat kasvikset, heittäisi joukkoon pinch of salt and pinch of pepper and some good quality olive oil ja hienontaisi mukaan chilin. Mikä ettei! Tällaisiin leikkeihin lähden kernaasti mukaan.



Jamie Oliver -pastissiini suikaloin pikku kaalin, yhden kookkaan porkkanan (porkkanasta saa kivoja ohuita siivuja esim. kuorimaveitsellä), yhden kesäsipulin ja muutaman ananasrenkaan. Silppusin joukkoon puolikkaan punaisen chilin ja maustoin salaatin jamiemaisesti oliiviöljyllä, sitruunamehulla (limemehu olisi varmasti myös poikaa!), sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Sitten sekoitin ainekset ja hieman puristelin salaattia maustumisen edistämiseksi.

Salaatin päälle sopii kernaasti ripotella (paahdettuja) seesaminsiemeniä. Arvelen, että tuore korianteri sopisi joukkoon myös aika vekkulisti.

Kasa salaattia on sellaisenaan kevyt kesälounas ja taatusti myös kelpo lisuke grillatuille ihanmilletahansa.

Muodikas kasvispasta paahdetuista kasviksista

Jos tutkisin reseptien etenemistä ja muuntumista ruokablogeissa, tämä kasvispasta olisi mitä mainioin esimerkkitapaus. Ilmiö kiinnostaa myös lähdeviittausten kannalta. Ja tietysti näin kesällä uudet jutut kesäkurpitsasta ja tomaateista ovat täysin ohittamattomia.

Voiko helpompaa kesäruokaa olla? Kauden kasvikset paahdetaan uunissa ja sekoitetaan pastaan.

Bongasin heti kokeiluun päässeen "easy-peasy vegepastan" Pumpkin Jam -blogista, jonka kirjoittaja puolestaan oli inspiroitunut 52 Weeks of Deliciousness -blogissa olleesta vastaavanlaista ohjeesta. Siellä taas kerrottiin pastaruoassa käytettyjen paahdettujen uunitomaattien ohjeen olevan peräisin White Trash Disease -blogista. Eikä senkään kirjoittaja väitä toimineensa ohjeetta vaan mainitsee "kaivaneensa ulkomuististaan" Hanna Gullichsenin jommassakummassa Safkaa-kirjassa olleen uunitomaattien reseptin.

Ei varmasti ole yllätys, että samanlaiset reseptit kiertävät ruokablogista toiseen. Bloggaajat saattavat muunnella niitä omiin tarpeisiinsa vaikkapa lisäämällä suosikkimausteitaan tai muuttamalla ainesten määriä. Esimerkiksi Pumpkin Jamin kasvispastaan tulee 6 valkosipulinkynttä, kun 52 Weeks of Deliciousnessin versioon riittää 1 yksikyntinen. Samoin sitruunamehu on vaihtunut balsamicoon. Lienee tuiki tavallista (ja kotitalousopettajien suosittelemaa), että reseptejä muunnellaan sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään, ja nämä muutokset mainitaan omassa blogikirjoituksessa.

Ilmeisesti ruokablogien yhteisöllisen luonteen vuoksi kirjoittajat kernaasti kertovat, mistä ovat saaneet innoituksensa kuhunkin ruokalajiin tai kenen reseptiä ovat käyttäneet (pohjana). Vaikuttaa siltä, että bloggaajat linkittävät aiempiin blogiteksteihin erityisesti silloin, kun he ovat noudattaneet tiettyä blogissa esiteltyä valmistustapaa. Esimerkkitapauksessahan jäljet johtavat sylttytehtaalle keittokirjaan, jossa neuvotaan paahtamaan tomaatteja ilmeisesti melko kuiviksi. Viittausketjun ruokabloggaajat ovat kaikki paahtaneet tomaatteja, mutta eri tarkoituksiin ja siksi hieman eri tavoin: pastaruokaa valmistaneet ovat jättäneet tomaatit alkuperäistä pehmeämmiksi.

Voidaan tietysti kysyä, onko kasvisten paahtaminen uunissa niin ainutlaatuinen idea, että kaikkien kirjoittajien on viitattava "alkuperäislähteeseen". Ruokablogeissa ei mitä ilmeisimmin noudateta akateemisia viittauskäytäntöjä vaan lähinnä kirjoittamattomia herrasmiessääntöjä, eräänlaisia blogimaailman hatunnostoja, joissa kunnia annetaan inspiraation lähteelle. Viittauksia ei siis niinkään tehdä lähteestä tiedottamisen vuoksi vaan siksi, että tuntuu mukavalta ja reilulta tavallaan kiittää sitä, joka on innostanut tietyn asian pariin.

Miksi kasviksia ylipäätään kannattaa paahtaa? Ja kuka on niin hullu, että alkaa korventaa uunia, kun liki kolmenkymmenen asteen helle on kuumentanut asunnonkin yhtä kuumaksi? No tämän takia tietysti – katso kuvat

Ennen

Kuten tiedämme, paahtaminen (noin 150–175 asteessa) syventää kasvisten ja vihannesten makua. Oheiset kesäkurpitsaviipaleet ja kirsikkatomaatinpuolikkaat on pyöritelty oliiviöljyssä, sitruunamehussa, suolassa ja pippurissa, valkosipulimurskassa sekä erinäisissä yrteissä (basilika, oregano, timjami). 45 minuuttia kestäneen paahdon aikana minä, kaikki naapurini ja ikkunan takana hikoilleet työmiehet saimme nauttia huumaavan herkullisesta (enimmäkseen valkosipulin) tuoksusta.

Huom.! Paahdettaviksi käyvät erinomaisesti myös ne tomaatit, jotka eivät vielä ole täysin kypsiä. Hotki siis parhaat punaisimmat tomaatit sellaisenaan ja paahda raaemmat.

Jälkeen

Kun kasvikset alkoivat vaikuttaa sopivan paahtuneilta, keitin täysjyväspagettia ja onnistuin kenties ensimmäistä kertaa elämässäni jättämään pastan al denteksi. Sitten sekoitin spagettiin tilkan sen keitinvettä (tärkkelyksen takia), aimo keon silputtua basilikaa, raastettua parmesaania sekä paahdetut kasvikset. Jos en olisi innostunut sekoittamaan turhan voimallisesti, lopputulos olisi saattanut olla heterogeenisempi kuin aikaansaamani sörsseli.

Joka tapauksessa lopputulos oli aivan tolkuttoman herkullinen. Kiitos siitä aiemmin mainituille ruokabloggaajille! Kiitos myös varoituksesta, että kasvikset tulee maisteltua suoraan pelliltä – sen ansiosta älysin paahtaa näitä herkkuja enemmän kuin pasta-annokseen tarvittiin. :)




torstai 3. heinäkuuta 2014

Kirpeä kesäsalaatti fattuš (فتوش)

Ruokahullaantumiseni alkavat olla aika ennalta-arvattavia. Kuvio menee näin:
  1. Hurahdan johonkin yksittäiseen ruoka-aineeseen, jonka olen bongannut Jamie Oliverin televisio-ohjelmista tai jota olen sattunut saamaan.
  2. Sisällytän sitä jokikiseen ruokalajiin parin päivän ajan.
  3. Kyllästyn omiin viritelmiini ja alan tutkia, mitä arabit laittaisivat siitä.

Retiisit juustonäkkileivällä, retiisit salaatissa, retiisit broileri-nuudeliwokissa, retiisit jugurtissa jne. vaihtuivat siis kirpeään arabisalaattiin fattušiin (فتوش). Nimi näkyy kirjoitetun monissa resepteissä englantilaisittain fattoush. Ruoan idea on pitkälti sama kuin esimerkiksi panzanellan: sekalaisia kasviksia ja kuivahtanutta leipää sekoitetaan maukkaaseen kastikkeeseen.


Hapanta sen olla pitää!

Koetin jäljittää eri lähteistä fattušin perimmäistä ideaa. Tutkimukseni perusteella vaikuttaa siltä, että salaatin ainekset voivat olla melkein mitä vain arabimaailman kasviksia, kunhan ne on leikattu isommiksi palasiksi kuin tabbulehissa. Maun tulee olla happamankirpeä.

Tämän tiedon valossa aloitin kastikkeesta. Sekoitin oliiviöljyä, sitruunamehua ja granaattiomenasiirappia* kutakin suunnilleen yhtä paljon. Mausteeksi lisäsin raastettua sitruunan kuorta, hienonnetun pienen valkosipulinkynnen, tilkan hunajaa, ripauksen suolaa ja mustapippuria ja runsaasti sumakkia*. Perinteisten ohjeitten mukaan salaatinkastikkeesta pitää tehdä vähän liian suolaista ja hapanta, jotta se maistuisi hyvältä muihin aineksiin sekoitettuna. Niin tein. Kastike sai myös maustua hetkisen kylmässä.

Itse salaattiin silppusin kourallisen pieniä retiisejä, puolikkaan kurkun, muutaman tomaatin, puolikkaan vihreän paprikan, yhden kesäsipulin varsineen ja jotain mautonta salaattia, joka oli omiaan hyödynnettäväksi tässä maukkaammassa ympäristössä. Lisäksi hienonsin joukkoon runsaasti tuoretta persiljaa, ja kernaasti olisin käyttänyt myös minttua, jos olisin onnistunut saamaan sitä kaupasta. Oli siis tyytyminen kuivattuun minttuun. Yhyy, haluan oman kasvimaan, jottei tarvitsisi elää markkinavoimien armoilla!

Monissa ohjeissa muuten neuvottiin poistamaan siemenet kurkuista ja tomaateista. Se toki ehkäisee fattušin vetistymistä, mutta jos aikomuksena on hotkia salaatti heti, ei välttämättä tarvitse vaivautua.

Fattušin kolmannen osasen, paistetut leipäkuutiot, valmistin kuivahtaneista rieskoista. Monissa ohjeissa käytetään pitaleipää tai muuta paksumpaa leipää, mutta minulla oli vain ohuenohuita letukkeita. Leikkasin rieskat noin 3 x 3 sentin kokoisiksi ruuduiksi, paahdoin niitä pannulla ja ripottelin päälle oliiviöljyä, minttua ja sumakkia. Olisi tehnyt mieli napsia leivät suoraan pannulta, niin makoisia niistä tuli!

Lopuksi helppo homma: ainekset sekoitetaan keskenään. Kastikkeen kanssa ei kannata liioitella, vaan mieluummin kannattaa säästää mahdollinen ylimääräinen kastike myöhempää käyttöä varten. Ounastelen, että tumma ja hapokas kastike sopii erinomaisesti esimerkiksi naudanlihan, välimerellisten juustojen ja vesimelonin kanssa.
Lisäys seuraavana päivänä: loraus kastiketta kohmeisten puolukoitten ja raejuuston päälle vie kielen mennessään heti aamusta!


Leipää olisi saanut olla enemmän ja mauttomia salaatinlehdykäisiä vähemmän. Muuten kelpo kesäsalaatti!

* Granaattiomenasiirappia ja sumakkia saa erikoiselintarvikeliikkeistä, Jyväskylässä esimerkiksi Keidas-kaupasta Kauppakadulta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...