Kesäkurpitsalohnakkeet ja maissikakku

Ruokabloggaajille on varmaan tuttu ilmiö, kun jokin valmistunut ruoka on ollut niin hyvää, että siitä pitää heti päästä kirjoittamaan. Kuvat tulee nälkäisenä rätkittyä miten sattuu (tietysti pitää kuvata melkein kaikki siltä varalta, että tulos olisi herkkua), ja kun ruoka on syöty, huomataankin, että kaikki kuvat ovat epätarkkoja tai niissä on muuten jotain kamalaa. Silti jossain itsekritiikittömyyden puuskassa tai blog realityn nimissä julkaisee huonot kuvat. Ja sitten häpeää vuosikaudet.

Juuri tällainen tapaus on kesäkurpitsalahnaa käsittelevän kirjoitukseni taustalla. Tai oikeastaan siellä taustalla on mustaksi kärvennettyä lehtipihvisilppua, jonka koostumusta en edelleenkään käsitä. Olen pitkään pähkäillyt, poistaisiko kirjoituksen kuvineen blogia rumentamasta. (Ovathan muut kuvani sentään VÄHÄN nätimpiä, vaikka itse sanonkin.) Sitten ajattelin, että jahka seuraavan kerran paistan kesäkurpitsasta lohnakkeita, otan paremmat kuvat ja vaihdan ne entisten tilalle. Tietysti tällainen hybris (ὕβρις) aiheuttaa sen, että kaikki tähänastiset kuvat ovat olleet yhtä epäonnistuneita.

Mutta haa! Nytpä huijasin kohtaloani ja onnistuin saamaan kesäkurpitsalahnasta tai -lohnakkeista paremman kuvan. Ja aika paljon paremman ruoka-annoksen. Tämä(kään) ei maksa juuri mitään, joten se sopii opiskelijan ruoaksi paremmin kuin hyvin.

Paistettua kesäkurpitsaa, sitruunavinegrettiä, maissikakkua ja lovileikkaustomaatteja.
Hups, unohdin, että opiskelijaruoan piti olla tonnikalaa ja nuudeleita.

Tällä kertaa noudatin myös tarkemmin Yhteishyvä-lehdessä ollutta ohjetta grillatusta kesäkurpitsasta. Aloitin paahtamalla seesaminsiemeniä kuivalla pannulla (ja edelleen neuvon imuroimaan vasta sen jälkeen). Samalla leikkasin kesäkurpitsasta pitkittäisiä viipaleita. Levittelin ne leikkuulaudalle ja rouhin päälle suolaa ja pippurisekoitusta.

Koetin laulaa kesäkurpitsoille mustalaisromansseja, jotta niitä olisi ruvennut itkettämään entistä enemmän.

Itkeneet kesäkurpitsat paistoin pannulla öljytilkassa. Kastikkeeksi sekoitin Yhteishyvän ohjeen mukaisesti oliiviöljyä, sitruunamehua, minttua, ruokokidesokeria ja rouhaisut suolaa ja pippurisekoitusta. Sitten asettelin paistuneet kesäkurpitsat lautaselle ja kaadoin vinegretin niitten päälle. Lohnakkeet saivat maustua sen aikaa, että sain valmistettua maissikakun.

Nyt osasin sekoittaa kastiketta sen verran vähän, ettei kesäkurpitsalahna joutunut uimaan siinä.

Maissikakkuun sain idean Kuopion-reissulla, kun kävimme keilaamassa ja syömässä uudessa Bowl D1ner -nimisessä ravintolassa. Pidin paikasta, saamastamme asiantuntevasta ja reippaasta asiakaspalvelusta sekä ruoka-annoksestani, jossa oli perusbroilerin toverina erinomaista maissikakkua, maukasta mojitoananasta ja niitten rinnalla hieman mitäänsanomatonta tomaattikastiketta. Mojitohedelmiä tulikin jo kokeiltua, mutta tätä maissikakkua piti myös testata kotona. Siihen sai sopivasti ympättyä aimo määrän tähteitä. Maistamassani versiossa ei ollut esimerkiksi riisiä, mutta kun sitä sattui olemaan jääkaapissa, panin sekaan. Ravintolassa tarjottu maissikakku oli pannukakkumainen paistos, joka oli leikattu pitkulaisiksi viipaleiksi. Ajattelin sen sopivan mukavasti myös kesäkurpitsalohnakkeitten seuraksi, ja niin kävikin.

Maissikakku menossa uuniin.

Tämäkin homma alkoi silputtujen valkosipulin ja pienen punasipulin kuullottamisella, niin kuin moni muukin ruoanlaitto. Kuullotin niitten kanssa vähän chiliä ja cayennepippuria. Niitten lisäksi sekoitin taikinaan vajaat pari desiä tähteeksi jäänyttä jasmiiniriisiä, suunnilleen yhtä paljon maissinjyviä purkista, puolisen desiä maissijauhoja ja mausteeksi rouhittua pippurisekoitusta, suolaa ja ruokokidesokeria. Taikinaan tuli vielä kananmuna ja noin desin verran kermaviiliä.

Levittelin taikinan pellille leivinpaperin päälle ja kaduin heti, että tasoitin sen liian ohueksi. Sopivampi paksuus olisi ollut noin sentti; puoli senttiä paksu kakkuni ei kutistuttuaan ollut mehevin mahdollinen. Paistoin kakkua reilut parikymmentä minuuttia 200 asteessa, jonka korotin paiston puolivälissä kuitenkin 225 asteeseen, kun mitään ei muuten näyttänyt tapahtuvan.

Valmiin maissikakun voi leikata vaikka pizzaleikkurilla pitkulaisiksi viipaleiksi.

Maissikakku oli aika maittavaa sellaisenaankin, mutta jos sille kaipaa vielä jotain kastiketta tai höystettä, kiva (ja kokeiltu) yhdistelmä oli yksinkertaisesti lusikalliset kermaviiliä ja aurinkokuivattu tomaatti -ketsuppia.

Tomaatteihin voi soveltaa Lahja-mamman rukinlapojen lovileikkauskuvioita.

Lakuletut ja mojitohedelmät

Yhteishyvän ruokalehdessä oli keväällä tai alkukesällä ollut salmiakkilettujen ohje. Lakujen ja salmiakin ystävänä en voinut ohittaa tätä ohjetta, vaan leikkasin sen talteen (tietysti ilman lähdemerkintöjä). Ja nytpä sitten kokeilin näitä ihastuttavan mustia (tai oikeammin vihreänharmaita) lettuja mojitohedelmäsalaatin kera. Toimii!

Kuvaan piti tietysti valita se kaikkein mustin lettu, ja kuvauspaikan valaistuskin on aika kehno. Mutta maku on mainio!

Mojitohedelmät olin pannut marinoitumaan edellisenä iltana. Hedelmäsalaatissa on yksinkertaisesti mansikoita, ananasta ja palloraudalla (ehkä paras Kuopion Ikean-tuliainen!) pyöräytettyjä vesimelonipalloja. Liemeksi sekoitin ananasmehuun minttua, runsaasti limettimehua ja ripauksen ruskeaa sokeria sekä raikastukseksi lorauksen sitruunaista kivennäisvettä. Hedelmät saivat maustua liemessään jääkaapissa yön yli. Tuloksena oli erittäin raikas ja maukas lisäke, joka täydentää mukavasti lettujen tummia makuja.

Yhteishyvän lettureseptissä oli menty puolivalmistelinjalla. Eihän minulta mitään valmiita ohukaistaikinasekoituksia löydy, joten piti vähän arvailla, mitä lettutaikinaan kannattaisi laittaa lakukastikkeen ja murskattujen turkinpippuri- tai vastaavien makeisten kera. Päädyin käyttämään ohjeessakin mainittua kivennäisvettä (mahdollisesti noin 3 dl), yhden kananmunan, pikkulirauksen öljyä, ripauksen suolaa ja ruskeaa sokeria ja vajaat pari desiä vehnäjauhoja. Lettutaikinasta tuli jännittävän värinen, aika harmaa, mutta paistettaessa se muuttui vihreämmäksi.

Kameran linssikin on nyt varmaan täynnä pienenpieniä rasvaroiskeita :D

Taikina käyttäytyi paistettaessa kiltisti: se ei repeillyt, tarttunut kiinni eikä palanut (liikaa). Siitä riitti hyvin kuuteen lettuun.

Näitten päälle sitten mojitohedelmiä ja lisää lakukastiketta, niin a vot.

Satay-kaalikääryleet

Jos pidät thaimaalaisista mauista ja himoitset kaalikääryleitä, nämä satay-kaalikääryleet vievät kielesi mennessään. Mutta älä sentään ihan vielä unohda suomen kieltä – en nimittäin osaa kirjoittaa tätä ohjetta thaiksi.

Ihan näin tummiksi ei kaalikääryleitä välttämättä tarvitsisi paistaa.

Olin hankkinut torilta hauskan, tonttuhatun muotoisen kaalinkerän. Kuulin saksalaisilta tuttaviltani, että Saksassa ne ovat kuulemma yleisempiä kuin täällä. Spitzkohl ('huippukaali') on sen nimi saksaksi. Ja aika huippu kasvis se onkin!

Huiput kaverit huippukaalille

En ole muistaakseni koskaan tehnyt kaalikääryleitä itse. Olen vain vakoillut vieressä, kun arvoisa äitini M. tekee niitä. Halusin kokeilla itse, ja koska edellä mainitusta syystä kokeilemisen rima oli aika korkealla, päätin fuskata ja pelata vähän eri sarjassa. Matkalla kauppaan juolahti mieleen, että voisin yhdistää kaalikääryleisiin herkullisen thaimaalaisen satay-kastikkeen makuja. Siispä keräsin kaalin kaveriksi yhden tuoreen chilin, runsaasti valkosipulia, pari kesäsipulia, limettimehua, maapähkinöitä ja inkivääriä.

Aluksi keitin jasmiiniriisiä ja paistoin naudan jauhelihaa. Jauhelihan joukkoon silppusin valkosipulit, kesäsipulit varsineen, chilin ja inkiväärin. Maustoin lihaseoksen juustokuminalla, mustapippurilla, suolalla ja ruskealla sokerilla ja kaadoin pannulle vähän vettä, jotta maut saivat hetken aikaa kiehua kokoon. Loiskin mausteeksi myös runsaasti limettimehua. Kun riisi oli kypsää, sekoitin sitäkin täytteeseen. Viimeiseksi rouhin vähän maapähkinöitä ja lisäsin ne joukkoon.

Täytteen valmistuessa irrottelin kaalista uloimmat ja isoimmat lehdet ja huuhtelin ne. Ensimmäiset olivat yllättävän suuria! Koska lehdet olivat näin kesällä vielä melko ohuet, ajattelin, ettei kaalia tarvitse esikeittää. Leikkasin lehtien kannan järeimmän osan pois ja pistelin palat poskeeni. Sitten vain kasaamaan täytettä lehdykäisille! Homma toiminee näppärimmin niin, että jahka täyte on lätkitty kaalille, lehden sivut taitetaan ensiksi keskelle. Vasta sitten ruvetaan rullaamaan (kuvan alareunassa näkyvästä) lovileikkauspäädystä.

Täytettä kannattaa panna reilusti, koska se tiivistyy kypsyessään.

Valmiit kääryleet asetellaan uunivuokaan rullan saumakohta alaspäin. Ripottelin päälle siirappia, lisää limettimehua ja seesaminsiemeniä. Viimeiseksi kaadoin niitten ylle vettä, jotta a) kuiva lasivuoka ei rikkoutuisi uunissa (nimim. kokemusta kuivan ja ei-täyden uunivuoan käytöstä ja sirpaleista on!) ja b) vesi kypsyttäisi kaalin.

Kuvassa oikealla ja alimmaisena näkyvät kääryleet on kasattu kahdesta pienemmästä kaalinlehdestä.

Paistoin kääryleet 200 asteessa. En tullut katsoneeksi kelloa, mutta veikkaan, että ainakin puoli tuntia olivat uunissa, kenties kauemminkin.

Kuten kuvasta näkyy, vuoan olisi voinut ottaa uunista jo aiemmin – pinnat mokomat pääsivät vähän kuivahtamaan.

Olkaapa hyvä eli thaiksi กรุณา! En ole mikään thairuokien asiantuntija, mutta kyllä nämä kaalikääryleet sangen pirteiltä maistuivat. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Nämä eivät olleet edes kovin työläitä valmistaa. Kookoksen ystävät voivat käyttää täytteeseen myös kookosmaitoa; minä kierrän kookokset kaukaa. :)

Onnistuneet maissitortillat

Tekisikö mieli tortilloja, mutta kaupan valmiit, mauttomat lätyt eivät innosta? Yleensä ei myöskään nappaa se, että jos ostaa paketillisen (~ 8 kpl) tortilloja, niitä joutuu syömään k a u a n (jos siis yksin syö).

Tähän "ongelmaan" löytyi ratkaisu jonkin kaupan hyllyltä: iloisen keltainen pussi maissijauhoja. Tämä kokkihan ryhtyy tekemään tortillatkin itse! Ja niin tapahtui.

Ei enää jämätortilloja vaan vastapaistettuja maissiletukkeita juuri tarvittava määrä!

Paras aika ruveta harjoittelemaan tortillain tekoa oli tietenkin tässä eräänä iltana, kun olin kotiin päästyäni nälkäkuoleman partaalla. Olin vieläpä ensin ruvennut laittamaan broilerisalaattia, johon olin säästellyt aineksia – selvästi ihan liian kauan. Ruukkusalaatti oli nimittäin lähes täysin nuupahtanut, ja muutkin salaattiin tarkoittamani kasvikset olivat pitkälti tulleet käytetyksi toisiin ruokiin. Kävi ns. hiiret kissalla räätälinä, kun broilerisalaatin sijasta ajattelin laittaa jotakin lämmittävää ruokaa viileässä ilmassa hillumisen vaikutusten kompensoimiseksi. Hetken aikaa olin tekevinäni broileripaellaa, mutta kun ei ollut riisiäkään, oli taas vaihdettava suuntaa. Sitten muistin maissijauhot, ja ajatus tortilloista tuntui fiksulta ajatukselta.

Onneksi en käynyt googlettelemaan omatekoisten maissitortillojen ohjetta. Olisin nimittäin saattanut jättää ne tekemättä, koska melkein kaikissa (jälkikäteen) löytämissäni ohjeissa kauhisteltiin, kuinka Suomesta saatavat maissijauhot ovat kelvottomia ja kuinka niistä ei saa aikaan muuta kuin huonoa rötöä. Esimerkiksi Kokkeillaan-blogissa kerrottiin hermojen menneen ja tortillojen "hajonneen atomeiksi".

Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos
Risenta haluaa sponsoroida minua
esim. lähettämällä säkillisen maissijauhoja,
otan ne kiitollisena vastaan :)

No, nälkäisenä ja kiireessä kun tein, kävi moukan tuuri ja sain aikaan erinomaisen hyviä ja onnistuneita tortilloja. Luotin alkukantaisiin (karjalais-)vaistoihini: tortillataikina tuskin eroaa paljon piirakoihin tulevasta ruistaikinasta. Siispä kippasin kulhoon maissijauhoja, vähän vehnäjauhoja leipomisen helpottamiseksi sekä suolaa. Sekoitettuani ne yhteen ammensin kämmenellä joukkoon kylmää vettä sen verran, että sain muotoiltua yhtenäisen taikinapallon. Koska se tuntui kädessä kuivahkolta muovailuvahalta, tökkäsin sormella taikinapalloon reiän ja kaadoin siihen lirauksen öljyä. Vaivattuani öljyn taikinaan se muistutti koostumukseltaan jo Cernit-massaa tai muuta yhtä helposti muotoiltavaa töhkää.

Taikinapallo näyttää tosi pieneltä ja yksinäiseltä tuossa kulhossa :,I

Jos olisin lukenut tortillaohjeita ennakkoon, olisin tiennyt, että taikina kehotetaan usein laittamaan esimerkiksi jääkaappiin lepäämään. Minähän en mitään lepovaiheita taikinalle antanut, vaan aloin suoraan pulikoida sitä. Minitaikinastani sai kolme pientä, juuri pannun pohjan täyttävää letuketta. Pulikoin taikinan vaivattomasti ilman minkäänlaisia lisäjauhoja (!) leivinpaperin päällä, josta se olisi ollut helppo irrottaa, jos se olisi tarttunut kiinni. Eipä kyllä tarttunut. Pieniä repeämiä sattui, mutta pulikkataiturina sain paikattua letukkeet entistä ehommiksi.

Leivinpaperin käytön tarkoituksena oli myös se, että jos olisin kaulinut tortillat liian ohuiksi, olisin saanut siirrettyä ne pulikan ja paperin avulla suoraan pannulle. Tähänkään varokeinoon ei tällä kertaa tarvinnut turvautua. Reunat tietysti repeilivät ja jäivät epätasaisiksi, mutta minusta ne olivat vain viehättävät. (Jos reunoista haluaisi tasaiset, ne voisi ajella lautasen reunalla tai leikata.) Pulikointivaiheesta en valitettavasti viitsinyt pysähtyä ottamaan kuvaa, koska halusin saada ruoan valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

Samaan aikaan paistoin pannulla maustamatonta broileria, jonka maustoin valkosipulilla, pippurisekoituksella, chilillä ja suolalla. Kaadoin pannullekin vähän vettä, jotta broileri sai hetken aikaa hautua, ja lisäsin vielä reilusti sitruunamehua. (Jos olisin broilerinmyyjä, kauppaisin lintua ehdottomasti chili-sitruunamarinadissa.) Kun broileri oli kypsää, käytin pannua tortillojen paistamiseen ilman että viitsin edes pestä sitä välillä. Eipä tuo haitannutkaan, että ensimmäinen tortilla sai chilisen lisäaromin! :)

Kolme tortillaa paistuivat hetkessä. Ensimmäisen letukkeen ensimmäinen paistopinta näytti erilaiselta kuin muitten, koska se sai kerätä pannulta aromit talteen; muut paistuivat kuivalla pannulla.

Näitä olisi pystynyt rullaamaankin...

... ellei olisi taas innostunut mättämään niin paljon täytteitä, että tortilla piti syödä ennemmin tacomaisena taitoksena.

Tortillat saivat täytteekseen herkullista chili-sitruunabroileria, syöntikelpoiset kohdat salaatista, kurkkua, paprikaa, kesäsipulia, fetasalaattijuustoa ja maustamatonta jugurttia. Ei varmastikaan kovin meksikolaista, mutta todella maittavaa ja nopeaa.

Kohtuullisella täytemäärällä näinkin pienen tortillan saa rullalle.

Seuraavalla tortillayrityskerralla tuli vähintään yhtä hyviä letukkeita. Sillä kertaa maltoin mitata aineksetkin. Kolmeen pikkutortillaan riittävään taikinaan tuli suunnilleen

• 1 dl maissijauhoja
• 1/2 dl vehnäjauhoja
• suolaa
• 3/4 dl kylmää vettä
• 1–2 tl öljyä.

Tarkkoja ainesmääriä enemmän kehottaisin luottamaan omaan silmään ja käteen. Yleensä taikinoista tietää jotenkin mystisesti, mitä niihin pitää lisätä ja milloin ne ovat valmiita.

Pakastinta tyhjemmäksi: broileriherkku

Kertyykö teilläkin pakastimeen kaikenlaisia ruoanjämiä ja raaka-aineita, jotka pakastettuina menettävät parhaan terävyytensä? Minulla niitä syntyy liiankin kanssa, koska en oikein vieläkään osaa laittaa ruokaa vain yhdelle hengelle (enkä toisaalta halua heittää ruokaa pois).

Erinäisistä syistä oli tyhjennettävä pakastinta kaiken maailman jämistä nopeaan tahtiin. Sain kursittua kasaan tällaisen yhdistelmän, joka paljastuikin maittavaksi herkuksi.

Broileriherkku on koottu pakastimen antimista.

Padan pääosassa ovat broilerinfileestä leikkelemäni suikaleet. (Niitä kertyy, kun ostan paketillisen hyviä fileepihvejä, paistan yhden tai kaksi ja pakastan loput eri tavoin leikeltyinä.) Paistetun broilerin maustoin todennäköisesti valkosipulilla, kurkumalla ja mustapippurilla, minkä jälkeen lisäsin pannuun kuullottumaan silputtua kesäsipulia (niin ikään pakastimesta). Seuraavaksi kaadoin pannulle tilkan vettä ja sulattelin siihen pakastimesta löytyneitä sinihomejuustomuruja sekä kermakuutioita (kyllä, pakastan joskus jopa kermaa, jos sitä jää). Koska kastike tuntui kaipaavan vielä jotain pehmeää makua, pilkoin siihen säilykepersikoita. (Ylimääräiset persikat maltoin sentään olla pakastamatta.)

Broilerikastikkeen kaveriksi löytyi vaihteeksi jääkaapin perukoilta vanhaa riisiä. Riisiä oli sen verran vähän, että keitin pakastevihanneksia (herne-maissi-porkkanaa) ja kuivattuja paprikapalasia ja sekoitin riisin niitten joukkoon kuumentumaan. Paprikasta tuli riisiin hauska väri ja miellyttävä maku.

Annoksen koristeeksi löytyi vieläpä pakastettua persiljaa, joka ei tietenkään vastaa tuoretta mutta oli silti mukava lisä. Pakastetuista aineksista valmistettua ruokaa saattaa joutua maustamaan vähän rankemmalla kädellä, koska ainakin minusta jotkut maut tuntuvat laimentuvan sulatuksessa. Toiseksi sulatus muuttaa ruoan rakennetta, jolloin se saattaa näyttää aika ankealta (kuten tuo persilja kuvassa). Joka tapauksessa tästä jämien uusiokäytöstä olisivat varmasti kotitalousopettajatkin ylpeitä!

Naurispiirakat

Arvoisa äitini M. lähetti minulle kannakselaisia perinneruokia käsittelevän kirjan Apposkaalista mantsikkamöllöön. Sitä on ollut kiinnostavaa lukea, koska olen pähkäillyt, millaisia ruokia Antreasta ja Uudeltakirkolta kotoisin olleet isovanhempani ovat aikoinaan Karjalankannaksella syöneet. Ja pitihän siitä heti päästä kokeilemaankin yhtä ohjetta, kun olin onnistunut saamaan torilta erinomaisia nauriita.

Kirjoittaja Irja Seppänen-Poran nimi jäi vahingossa kuvan ulkopuolelle.

Kiinnostavimmalta naurisruoalta vaikutti pyhäjärveläinen naurispiirakka. En ollut koskaan maistanut saati laittanut sellaista enkä ihan tarkkaan noudattanut oheista ohjetta, mutta kyllä jotain sain toki aikaan.

Kirjan ruokaohjeet on kirjoitettu niin, että niitten voisi olettaa olevan tuttuja lukijalle. Onneksi niitten loppuun on lisätty nykyaikaisemmille ja kannakselaisiin ruokiin vihkiytymättömämmille tarkempia ohjeita ja esimerkiksi sähköuunin paistolämpötiloja.

Koska en valitettavasti omista hakkuukaukaloa, piti hienontaa nauriit veitsellä. Leikkelin kuorituista, raaoista nauriista sentin-parin pituisia kapeita suikaleita, kun en ollut varma, kuinka hienoksi juures pitäisi silputa. Ilmeisesti olisi kannattanut tehdä vielä pienempää jälkeä. Käytin kolme keskimäärin keskikokoista naurista, ja siitä tuli sopivan näköinen määrä haketta. Silpun päälle ripottelin runsaasti suolaa ja jätin vajaaksi tunniksi itkemään.

Imelään ruiskuoreen tuli ohjeen mukaan 1,5 dl vettä, ½ tl suolaa, 3 dl ruisjauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja. Ohjeessa määrät olivat itse asiassa kaksinkertaiset, mutta puolitin määrät, kun en halunnut uhrata tähän kokeiluun enempää kuin ne kolme nauristani.

Ei-ihan-kovin-hienonnettu nauris ja huomattavasti hienompi taikina.

Jahka nauriit olivat itkeneet ylimääräiset nesteensä, survoin ne siivilään ja puristelin nesteet talteen kulhoon. Sitten pulikoin taikinasta kymmenen kämmenen kokoista piirakkapohjaa. Ohjeen mukaan täydestä taikinasatsista olisi tullut kuusi piirakkaa (ja minulla siis puolikkaasta annoksesta kolme), mutta halusin tehdä pienempiä kerta-annospiirakoita. Taikina oli sivumennen sanoen niin hyvää, etten tarvinnut kuorien ajeluun yhtään jauhoja koko aikana!

Pulikoidun piirakkapohjan päälle levittelin pari ruokalusikallista naurishaketta ja veistelin päälle vähän voita.

Kyllä, nauriit olisivat saaneet olla paljon hienompaa silppua tai jopa muhennosta. Nämä tikut nimittäin puhkoivat ehkä turhankin ohueksi kaulimani taikinan, ja jämäpaloista piti väsätä tilkkuja reikien peitteeksi.

Täytettä tuli siis vain piirakan toiselle puolikkaalle. Kääntelin tyhjät puolet päälle ja yritin sulkea piirakat mahdollisimman siististi. Kenties liian ohueksi kaulittu taikina kiukutteli eikä asettunut haluamallani tavalla. Lopuksi leikkelin reunoista rumat rödöt pois. Näillä tähteillä sai paikkailtua revenneitä kohtia.

Puolikuun muoto on suosittu piirakkamalli.

Päätin sivellä piirakat naurismehulla jo ennen uuniin panoa. Ajattelin, että saan niihin siten nätimmän paistopinnan ja että paikkaustilkut liimautuisivat siten paremmin paikoilleen. Sitten piirakat pääsivät paistumaan 200 asteeseen, kuten muropiirakan ohjeessa neuvottiin.

Uuniin menossa.

Hoksasin piirakoita parikymmentä minuuttia paistettuani, ettei minulla ole foliota. Muropiirakan ohjeessa nimittäin opastettiin, että kovemmassa lämpötilassa piirakoihin paistetaan kaunis paistopinta, minkä jälkeen ne peitetään foliolla ja haudutetaan kypsiksi matalammassa lämmössä. No, ei auttanut muu kuin laskea lämpötila niinkin alas kuin 75 asteeseen ja jatkaa paistamista ilman foliota. Noin vartin päästä piirakoitten reunat alkoivat näyttää sen verran koppuroilta, etten rohjennut enää jatkaa paistamista vaan nostin piirakat pois uunista. Voitelin ne jäljelle jääneellä naurismehulla (jota olisi kannattanut säästää enemmän tähän jälkivaiheeseen) ja pellille valuneella rasvalla kuorien pehmentämiseksi. Sitten peittelin ne moninkertaisen liinan alle pehmenemään.

Valmiita naurispiiraita, a vot!

Saapa nähdä, pehmenevätkö kuoret yhtään säilytyksessä. Maistoin yhtä piirasta aika pian, ja siinä oli hapankorppumaisen rapea kuori. Nauris oli pehmentynyt juuri sopivasti, mutta siitä olisi varmasti tullut vielä herkullisempaa, jos olisin saanut haudutettua piiraita vähemmässä lämmössä.

Olisiko jollakulla tietoa tai kokemusta, millaisia näistä piiraista pitäisi tulla?

Sunnuntaiaamiainen

Blogiin sopivia kuvia on kertynyt vaikka millä mitalla, mutta ruokajuttuja en ole kaikista ehtinyt/muistanut/jaksanut/viitsinyt kirjoittaa. Täytyypä ottaa nyt lähiaikoina tavoitteeksi kirjoittaa vaikka lyhyestikin ja julkaista enemmän juttuja. Lintu jäähtyy kerää päivittäin niin paljon lukijoita, että olisi hauska tarjota enemmän järkevää luettavaa!

Kas tässä muistoksi kuva eräästä herkullisesta sunnuntaiaamiaisesta. Tarjolla oli havartijuustolla, broilerileikkeleellä, salaatilla, kurkulla ja paprikalla täytettyjä croissantteja, mansikoilla ja sitruunamehulla höystettyä maustamatonta jugurttia sekä maitokahvia, johon maito oli jopa jaksettu vaahdottaa. Nam!

En tiedä, miksi tällaista kahvia tulisi kutsua. Espresso macchiato se ei ole, koska kahvi ei ollut espressoa vaan muuten vain vahvaa, hyvää kahvia.

Maidon vaahdottamiseen sain hyvän opastuksen herkkusuuystävältäni H.:lta. Olemme käyttäneet laktoositonta luomukevytmaitojuomaa. Sitä kuumennetaan kattilassa ja vatkataan vispilällä. Vaahtoa syntyy aika nopeasti. Omaan kuppiini tuli puolet kahvia ja puolet lämmitettyä maitoa ja vispilällä sekaan sörkittyä maitovaahtoa. (Kahviin kannattaa sekoittaa mahdolliset makeutusaineet ennen maidon ja vaahdon lisäämistä.)