lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kesäkurpitsalahna

Mainittakoon ensiksi, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miltä lahna maistuu. Olen koko ikäni ollut kala-allergikko, joten eväkkäät ovat minulle melko tuntemattomia.

Lahna on kuitenkin mainio sana. Äänneyhdistelmä hn ja takavokaali a saavat sanan kuulostamaan äärimmäisen rennolta, letkeältä ja kenties jopa hieman ylimieliseltä. Lahna voi selvästi vain olla ja nautiskella. Kun meillä pötkötellään vailla parempaa tekemistä, sitä kutsutaan lohnostamiseksi.

Suokoot paremmin tietävät anteeksi, että nimesin valmistamani ruokalajin kesäkurpitsalahnaksi. Idea on vähän samanlainen kuin sibilanttiäänteisen osuuskauppaketjun uusimmassa ruokalehdessä olleessa reseptissä: paistetaan vihannes ja läträtään sen päälle öljykastiketta.

Kesäkurpitsalahna, joka ei ole kalaa nähnytkään.
Oli tukala laimean ukkosen päivä. Kuumuus ja ilman painostavuus vievät ruokahaluni, joten lounaan valmistaminen jäi iltaan. Ukkonen jyrähteli muutamaan kertaan, muttei kunnollista, kat(h)arttista sadetta tullut. Mutta voi tätä kesäkurpitsaa!

Leikkasin pienen kesäkurpitsan pitkiksi viipaleiksi. Kun vähän kikkailee, pystyy leikkaamaan viipaleet niin, ettei "kantapaloja" juurikaan jää. Levittelin viipaleet leikkuulaudalle ja rouhin niitten päälle suolaa ja pippurisekoitusta. (Suolauksen tarkoituksena on saada ylimääräiset nesteet kihoamaan pintaan ja valumaan pois, ei tukkia ruokailijan verisuonia.)

Vihanneksen hikoilua odotellessa paahdoin seesaminsiemeniä kuivalla paistinpannulla. Jos on ollut aikeissa imuroida, se kannattaa hoitaa vasta tämän jälkeen, koska siemenet lentelevät joka paikkaan. Jos ne käyttäytyvät pannulla asiallisesti, viimeistään pannulta pois kaadettaessa ne päättävät tehdä syöksylaskun lattialle.

Kun paahdetut seesaminsiemenet (tai edes osa niistä) on saatu pois pannulta, lohnostuneet kesäkurpitsaviipaleet pääsevät tilalle. Paistoin nekin kuivalla pannulla, mutta ihan loppuvaiheessa ripottelin mukaan hieman oliiviöljyä.

Jossakin tässä välissä valmistin kastikkeen. Sekoitin oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, suolaa, sokeria, mustapippuria, valkosipulijauhetta, rakuunaa, rosmariinia ja ruohosipulia. Turvauduin kuiva-ainekaapin sisältöön, mutta olen melko varma, että hienoksi silputtu kesäsipuli valkosipulimurskan ja tuoreen basilikan kera olisi tehnyt kastikkeesta entistä paremman. Täytyypä kokeilla ensi kerralla. Sibilanttiosuuskauppa suositteli sitruunavinegretteä, mutta koska en viime aikoina ole paljonkaan uskaltanut harrastaa sitrushedelmiä, piti keksiä jotain muuta.

Pelastin paistuneet kesäkurpitsaviipaleet lautaselle ja valutin päälle kastiketta. Ripottelin päälle seesaminsiemenet. Ja kyllä, imurointi kannattaa hoitaa tässä vaiheessa. Annoin herkun maustua sillä aikaa, kun jouduin toteamaan, etten enää hanki erästä tietynmerkkistä naudanlihaa. Jälleen huono kokemus. Sain kuitenkin paistettua jonkinlaista lehtipihvisilppua kesäkurpitsan kaveriksi. Tällä kertaa liha oli täysin turha lisäke.


Ei kannata säikähtää, vaikka öljykastikkeen määrä lautasella näyttäisi aluksi hirmuiselta. Sitä ei oikeasti ole paljon. Jos ennen syömistä malttaa odottaa hetken (minä en juuri malttanut), kesäkurpitsa imaisee kastikkeen sisäänsä. Maku on mahtava!

3 kommenttia:

  1. Sun pitää sitten tehdä tänne juttu ravintolastasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, siinä kauheassa hötäkässä ei saatu otettua yhtään kuvia. Mutta seuraavana Ravintolapäivänä kyllä kuvataan! Ja täytyy joskus dokumentoida ensimmäinen ruokalistakin tänne. Eli siis joo!

      Poista
  2. Ai niin. T: Elli :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...