Maissijauhopussin kyljessä on kokeilemisen arvoiseksi osoittautunut siemennäkkileivän resepti. Olen tehnyt sitä muutamiin kekkereihin, ja siitä ovat tykänneet paitsi gluteenittomien ruokien ystävät myös kaikenlaiset sekasyöjät. Näkkärin voi katkoa pieniksi suupaloiksi, jotka sopivat juhliin erilaisten lastujen korvikkeiksi. Nämä korput maistuvat mainioilta erityisesti salaattien toverina, joten se on oivallista juhlaruokaa kevään ja kesän kesteihin.
Valmistus on myös sangen helppoa. Tässä ohje yhteen pellilliseen.
Sekoita 2 dl maissijauhoja, 1 dl pellavansiemeniä ja 1 dl auringonkukansiemeniä. Alkuperäisessä ohjeessa mukaan pannaan fenkolinsiemeniä, mutta koska sellaisia ei ollut käsillä, ripottelin joukkoon reilusti timjamia. Yhteen kokeiluerään lisäsin suolaa ja totesin, että maku on täysin sama, käytti suolaa tai ei. Siispä mitä turhia.
Kuiviin aineisiin sekoitetaan 2 dl kiehuvaa vettä ja ½ dl öljyä. Tulokseksi saat kaurapuuron paksuista maissipuuroa. Kippaa se puhtaalle leivinpaperille, aseta päälle toinen leivinpaperi ja kauli varovasti ohueksi levyksi. Päällyspaperin tarkoitus on helpottaa litistysoperaatiota ja suojata kaulinta tai pulikkaa öljyyntymiseltä. Niin ja muuten! Auringonkukansiemenet estävät kaulimasta levyä liian ohueksi, koska ne auttavat kaulinta pysymään oikealla korkeudella.
Kun levy on ohuen ohut ja auringonkukansiemenen paksuinen, poista päällyspaperi, ripottele pinnalle vapaavalintaisia siemeniä (käytin seesamin- ja unikonsiemeniä) ja sormisuolaa.
Ei haittaa, vaikka korppulevy kipuaisi pellin reunoille. |
Paista levyä 150 asteessa noin 45 minuuttia. Katko valmis korppu haluamasi kokoisiksi palasiksi.
Kypsä korppu pysyy kasassa niin hyvin, että sen pystyy nostamaan pelliltä kokonaisena... |
... ja näköjään korppulevyä rohkenee roikottaa myös pitkin asuntoa. |
Kypsän korpun väri lienee likempänä tätä kuin ylempien kuvien vastavalottunutta tummanruskeaa. |