Tomaattiteeleivät eli näin käytämme jämät jääkaapista

Nykyinen maidonkulutukseni on täsmälleen 8 dl viikossa. Tiedän tämän siitä, että ostan kerran viikossa litran maitopurkin, josta kahvien vaalennuksen jälkeen jää aina tasan 2 dl. Emännänvaisto sanoo, että tämä viimeinen tilkka kannattaa käyttää leivontaan. Maidonjämien viimeinen matka on jo vakiintunut: ne päätyvät teeleipien muodossa uuniin.

Tomaattiteeleipiä, talon ainoa muumimuki ja oivallinen Mark Twainin kirja Vanhaa Välimerta ristiin rastiin

Näihin maukkaisiin ja mehukkaisiin tomaattiteeleipiin saa kätevästi ympättyä monet parhaat päivänsä nähneet ruokatuotteet keittiön kätköistä. Ohjekin on vanhan kierrätystä: jotain tämänkaltaista opimme 7. luokalla koulun kotitaloustunneilla. Muistan, että leivonnaisten nimi oli aurinkoiset teeleivät ja että niihin tuli raastettua porkkanaa ja juustoa.

Etsi aluksi kaikkein nuhjuisimmat tomaattisi ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kaada palat mehuineen (!) kulhoon. Joukkoon voi silputa myös oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia, jos moisia sattuu olemaan (ja onhan niitä ainakin täällä). Mikäli pidät mittaamisesta, voit tarkistaa, että silppua tulee yhteensä noin 2 dl. Kaada mukaan myös tilkka öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista.

Mausta seos vähäisellä suolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella ja kuivatuilla yrteillä sen mukaan, mihin milloinkin olet addiktoitunut. Tämä on myös oivallinen loppusijoituspaikka erinäisille tuoreyrteille, kuten basilikalle ja persiljalle.

Sekoita joukkoon 2 dl ylijäänyttä maitoa. [Myös ylijäämäkerman käyttö toimii: laitoin kerran maidon sijasta 2 rkl kermaa ja lopun määrän vettä, ja leivistä tuli herkullisen rapeapintaisia!] Sitten tarkista juustovarastosi ja raasta ankeimmat käntyt ja mahdollisuuksien mukaan murustele fetasalaattijuustoa sen verran, että saat 2 dl juustosirpaletta.

Viimeiseksi kippaa kulhoon 4 dl jauhoja (kelpo yhdistelmä on 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita) ja puolisen desiä leseitä sekä 2 tl leivinjauhetta. Koeta saada sekoitettua leivinjauhetta jauhoihin ennen kuin se kastuu.

Sekoita kaikki nopeasti yhteen, lusikoi taikina pellille haluamasi kokoisiksi kasoiksi (esim. neljään kohtuukokoiseen, yhdeksään keskikokoiseen tai kuuteentoista pieneen) ja paista teeleivät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuvassa olevat teeleivät ovat kuudestoistaosaleipiä, ja niitä on kokonsa puolesta näppärää ottaa evääksi. Tomaattien, tomaattimehun, juustojen ja yrttien ansiosta leivät ovat sen verran meheviä, ettei niille edes tajua kaivata mitään höysteitä. Ja mikä parasta, tämä oivallinen viikonloppuaamiainen valmistuu alle puolessa tunnissa.

Epäortodoksinen panzanella

Tiedättehän sen tuskan, kun päässä saattaa päiväkausia soida jokin kappale, mutta sanoista, esittäjästä tai laulun nimestä ei ole hajuakaan? Tällä viikolla päässäni soi juuri tuollainen biisinaihio. Ensimmäisinä päivinä tavoitin katkelmia melodiasta ja joitakin vokaaleja, joita muistelin sanoissa olevan. Jolloteltuani vokaaleja pari päivää aloin muistaa myös konsonantteja ja sitten kokonaisia sanoja. Lopulta sain mieleeni jopa kokonaisia säkeitä: jos vain lantilla leipää saan, / ostan toisella tanttantinttan. Viimeisestä sanasta ei ollut aavistustakaan. Ja sitten yhtenä aamuna se palautui mieleen: manzanilla!

Vähitellen muistin, että kappaleessa laulettiin jotain pyykkäristä, ja ennen pitkää tiesin, että silloin pyykkärin päivä on / kirkas, kaunis ja puutteeton. Piti enää keksiä, mistä olen kuullut tämän biisin. Tietokoneeni musiikkikirjastosta ei löytynyt Manzanilla- tai Pyykkäri-nimisiä kappaleita. Sen sijaan eräällä 1950-luvun iskelmiä sisältävällä kokoelmalevyllä oli Laulu kahdesta pennistä, joka olisi nimensä puolesta voinut olla tämä laulelma. Eipä ollut. [Samalla levyllä olivat kuitenkin Lazzarella ja Maruzella.] Päädyin kuuntelemaan levyn kokonaan, ja kas! Sävelmä löytyi, eikä Googleen tarvinnut turvautua missään vaiheessa. Tietokoneen arkistoon sen nimeksi oli tallentunut Kaunis perijätär, mutta esittäjän nimeä ei ollut. Kuunneltuani biisin ihmettelin, mitä tekemistä perijättärellä on pyykkärin kanssa. Arvoitus ratkesi, kun etsin Youtubesta videota, jonka voisin linkittää tähän. Musiikkiarkistossani oli virhe, ja laulun nimi on tietenkin Kaunis pesijätär. Tulipa tämäkin nyt selväksi.

Sama ilmiö sattui etsimäni ruokaohjeen kanssa. Kuivuneen leivän hyötykäyttöä pohtiessani muistin, että olin ihan viime päivinä nähnyt jossain kuvan panzanellasta eli toscanalaisesta leipäsalaatista. Mutta missä? Selasin uusimmat ruokalehdet, mutta tuloksetta. Ruokablogitutkimusta tehdessäni pengon niin paljon ruokablogeja, että niistä oli nihkeää ruveta etsimään. Sitten muistin, että olin bongannut panzanellan Top 100 -ruokablogit -listan mallikuvista. Enää piti löytää oikea blogi ja ohje. Oli sentään mahdollista yhyttää oikea nettisivu sivuhistoriasta, ja ei aikaakaan, kun Kokit ja Potit -blogin papupanzanellan ohje oli käytettävissäni.

Panzanellan idean on yksinkertainen: siihen tarvitaan kuivaa leipää, tomaattia ja basilikaa, jotka mehustetaan happoisalla öljykastikkeella. Edellä mainitussa ohjeessa mukaan on pantu papuja, oliiveja ja kapriksia, mikä kuulostaa mainiolta.

Omaa epäortodoksista panzanellaani varten leikkasin kuivuneen leivän kuutioiksi, ripottelin päälle hieman oliiviöljyä ja valkosipulimurskaa ja paahdoin leivän uunissa. Sekoitin kastikkeeksi oliiviöljyä, sitruunanmehua, balsamiviinietikkaa, ruokosokeria, merisuolaa, pippuria, kuivattua basilikaa (kunpa olisikin ollut tuoretta!), oreganoa ja timjamia. Kastikkeen joukkoon pilkoin tomaattia, oliiveja, punasipulia ja ruskeita papuja. Lopuksi sekaan pääsivät leipäkuutiot, jotka saivat hetken aikaa imeä kastiketta itseensä. Tätä nautin lounaaksi valkoviinin kanssa. Ai että!

Vieläkin epäortodoksisempaa panzanellaa:
tuskinpa kurkulla, salaatilla ja juustokuutioilla on mitään tekemistä tämän ruokalajin kanssa.

Panzanellaa jäi vähän myös illaksi. Jatkoin sitä kurkulla, jääsalaatilla ja fetasalaattijuustokuutioilla. Tässä vaiheessa panzanellan panzanellaisuudesta ei varmaan ollut enää mitään jäljellä, mutta hyvää se oli silti. Eniten ihmettelin leipäkuutioita: niitten paahtaminen uunissa sai ne pysymään kasassa ja olemaan löllähtämättä kosteassakaan ympäristössä. Salaatti voisi siis sopia hyvin evääksi – onhan siinä leipäkin kätevästi samassa.

Ja jottei laulu pääsisi unohtumaan, vedetään vielä encore.

Juusto-pestopuustit

Joskus on syytä pyrkiä minimalismiin.

Tavoitteet: saada leipää, saada jotain herkkua, saada valmista evästä puoluekokoukseen, käyttää loput pestot, tyhjentää seesaminsiemenpurkki, käyttää huonompaan jamaan menossa oleva juusto ja tehdä IHAN MITÄ TAHANSA MISSÄ ON AURINKOKUIVATTUJA TOMAATTEJA.

Tulos: juusto-pestopuustit.

Kuvassa ei ole täytetty kana vaan kasa juusto-pestopuusteja.

Tein runsaasti sämpylätaikinaa. Puolen vesilitran taikinaan lätkin kuivahiivaa, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja, ruisjauhoja, grahamjauhoja, vehnäleseitä, pellavansiemeniä, kaurahiutaleita ja ehkä jotain muutakin, mitä en enää muista. Tietysti oliiviöljyä! Vaivaus, kohotus. Mikroaaltouuni on paras paikka.

Taikinan kohotessa silppusin aurinkokuivattuja tomaatteja ja niitten seassa olleita jättikapriksia ja raastoin juustonjämät (erinomaista Myrskyluodon kermajuustoa). Kun taikina oli kohonnut, otin puolet taikinasta ja olin tekevinäni korvapuusteja. Ensin siis taikina litteäksi, sitten pestoa päälle, tomaatteja ja juustoraastetta (ja mausteeksi vielä rouhaisu pippurisekoitusta ja valkosipulia unohtamatta basilikaa ja oreganoa). Ripoti rip. Hei rullaati rullaati rullaati rullaa. Leikkaati leik.

Kananmunavoitelu ja seesaminsiemenripotus. Paisto 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes tuoksuu sopivalta. Luotan ennemmin nenääni kuin silmiini.

Taikinan toinen puolikas päätyi tavallisiksi sämpylöiksi. (Voitelu vedellä juuri ennen paistoa tuo rapean pinnan.) Vähän kyllä epäilyttää, onko kumpiakaan leivonnaisia jäljellä enää perjantaina, kun klo 6.00 on lähtö Rovaniemelle puoluekokoukseen.

Puolikkaasta taikinasta tehdyt sämpylät - tai mitä niistä on jäljellä.

Porkkanalettupaistikkaat

Varsin kiireisen syksyn aikana ruoasta kirjoittaminen on jäänyt. Enkä voi väittää, että olisi kovin paljon herkkuja ehtinyt laitellutkaan. Kiireisen opiskelijan pelastuksena ovat olleet puolivalmisteet, pakasteet ja jopa einekset, joista osa on ihan syömäkelpoisia.

Kun on ollut kauhea kiire, on ollut helppo heittää lautaselle muutama valmis pinaatti- tai porkkanalettu ja nauttia niitten kera puolukkahilloa sekä salaatti- tai raejuustoa tai maustettua rahkaa. Koska en kuitenkaan viitsi syödä samaa ruokaa kovin monella peräkkäisellä kerralla, olen pakastanut ylimääräiset letut myöhempää käyttöä varten. Ja kuten pakastimeen pannulla ruoalla on tapana, se unohtuu sinne.

Tänään pidin kokkisotaa itseni kanssa, koska en viitsinyt lähteä kauppaan. Muutenkin pontevana tavoitteenani on tammikuussa kitsailla ruokaostosten kanssa ja samalla tyhjentää pakastinta kaikista ihmeellisistä jäännöksistä. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi porkkanalettuja, jotka eivät suostuneet kunnolla sulamaan mikroaaltouunissa. Jääkaapissa puolestaan oli kuivahtanutta juustoa, pari oliivia purkin pohjalla ja jo valmiiksi kuivaa salaattijuustoa. Olisi ollut myös pestoa, mutta se oli niin vanhaa, etten uskaltanut käyttää sitä.

Mitä tekee kätevä emäntä? Hän on ehtinyt jo lämmittää uunin.

Porkkanalettupaistikkaat ennen uuniin menoa.

Siispä toimeen. Asettelin puolijäiset porkkanaletut (jotka eivät edelleenkään olleet kokonaan sulaneet mikroaaltouunissa) pellille. Sivelin niille yrttimaustettua tomaattimurskaa (näistä Pirkka on koostumukseltaan parasta tähän). Leikkasin sipulista puolen sentin paksuisia viipaleita, joista erottelin renkaat ja väkersin letuille hauskat hypnotisointi- tai tikkataulukuviot. Kuvaa en kehdannut sipulisin sormin ottaa. Oliivit viipaloin ja viskelin tikkatauluihin, samoin salaattijuustokuutiot, joista piti päästä eroon. Rouhin päälle pippurisekoitusta ja valkosipulia sekä ripottelin oreganoa. Lopuksi raastoin kuivuneen Ritari-juustokimpaleen ja ripottelin juustoraastetta letuille.

Paistikkaat paistuivat uunissa 225 asteessa sen aikaa, että valmistin sipulin ja tomaattimurskan jäännöksistä tomaattikeittoa seuraavaksi päiväksi. Oletan, että paistoaika oli noin 20 minuuttia. Lettupaistikkaat eivät kärähtäneet vaan näyttivät oikein herkullisilta.

Paistikkaista tuli yllättäen niin hyviä, että tehnen niitä toistekin. Varmasti kaikenlaisia tähteitä pitääkin uusiokäyttää. Pestoa pitää myös kokeilla letun päällysteenä.