Juustokukat

Kukkia ei voi koskaan olla liikaa – varsinkaan jos ne ovat juustokukkia. Nämä makoisat suolaiset leivinjauheleivonnaiset esiintyvät Kinuskikissan reseptissä juustoritareina, jotka ovat kuin pienoiskokoisia voisilmäpullia, mutta suolaisia ja juustopäällysteisiä. Siis nam. Täydellistä kahvipöydän pikkusuolaista. Ja koska niissä on kohotusaineena hiivan sijasta leivinjauhetta, kaltaiseni hiivaa välttelevä leipoja ei kerta kaikkiaan voi jättää kokeilematta!

Ensiksi tarvitaan noin 2 dl raastettua juustoa, joka voi olla melkein mitä tahansa maukasta sorttia, kuten emmentaalia, Ritari-juustoa tai miksei myös murusteltua sinihome- taikka fetajuustoa. Taikinaan voi ujuttaa erilaisia juustonjämiä, ja rohkeista yhdistelmistä vasta herkullinen kokonaisuus syntyykin. Juustoraasteeseen sekoitetaan 4 dl jauhoja (tässäkin voi käyttää mieleisiään laatuja ja vaikka leseitä), reilut 2 tl leivinjauhetta ja noin ½ tl suolaa. Jos juustot ovat kovin suolaisia, niin kuin yleensä ovat, niin suolaa voi panna vähemmänkin. Mausteeksi voi ripotella esimerkiksi savustettua paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta, jos haluaa punertavia kukkia, tai hienonnettuja tai kuivattuja yrttejä (timjamia, basilikaa, persiljaa tms.). Kuvissa oleviin kukkasiin laitoin reilusti timjamia ja persiljaa.

Kuiviin aineisiin lisätään loraus (1–2 rkl) öljyä ja 2 dl eli 200 g kermaviiliä tai maustamatonta jugurttia. Maitorahka varmaan kävisi myös, mutta sitä en ole kokeillut. Ja sitten sotketaan. Leivinjauhetaikinaa on hyvä muistaa olla vaivaamatta liikaa. Tavoitteena on saada aikaan pehmeä mutta jäntevä taikina. Se ei pahastu, vaikka sen hylkäisi päiväksi jääkaappiin, jos haluaa paistaa herkut vasta seuraavana päivänä. Nämä leivonnaiset ovat nimittäin parhaimmillaan tuoreina.

Leivinjauhetaikinoissa parasta on se, ettei tarvitse odottaa kohoamista. Leipomaan pääsee siis heti. Taikinaa on syytä olla puristelematta liikaa, jotta sen kuohkeus säilyy. Taikina kaulitaan kevyesti vajaan sentin paksuiseksi (puolen sentin paksuinen jäi mielestäni turhan ohueksi lättänäksi). Sitten onkin aika kaivaa parhaat piparimuotit käyttöön! Kuvioita voi toki leikata veitsellä tai taikinapyörällä, mutta näin kesällä kukan muoto vaikutti mieluisimmalta. Tästä taikinamäärästä sain 34 peruspiparin kokoista kukkaa.

Kukat tai kamelit tai tyrannosaurus rexit (tai mitä ikinä muoteilla saakaan) nostetaan pellille. Hifistelijä länttää kukkien keskelle kuopan esimerkiksi 5 ml:n mittalusikalla. Kuopassa juuston on kiva köllötellä, eikä se valu sulaessaan pois. Kuoppiin pannaan nokare jotain rasvaista ja siten helposti sulavaa juustoa. Kevytjuustot eivät nyt siis käy. Kuvain kukkasissa on Ritari-juustoa, jota kokeilujeni perusteella oli kannattavinta käyttää keskimäärin kuutiosentin kokoiset palaset. Sitä suuremmat palat tulvivat yli laidan.

Juustokukkia, -kameleita, -tyrannosauruksia tms. paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia. Ne eivät säily kovin pitkään, varsinkaan kahvipöydässä. Tarjottimellinen saattaa haihtua ilmaan ihan huomaamatta. Kannattaa siis leipoa kerralla reilusti.

Näistä on kokeiltava myös sellaista muunnosta, että kuoppaan sipaistaan veitsenkärjellinen pestoa ja juustoksi pannaan pikkiriikkinen palanen mozzarellaa. Ei voi olla huono.

Tomaattiteeleivät eli näin käytämme jämät jääkaapista

Nykyinen maidonkulutukseni on täsmälleen 8 dl viikossa. Tiedän tämän siitä, että ostan kerran viikossa litran maitopurkin, josta kahvien vaalennuksen jälkeen jää aina tasan 2 dl. Emännänvaisto sanoo, että tämä viimeinen tilkka kannattaa käyttää leivontaan. Maidonjämien viimeinen matka on jo vakiintunut: ne päätyvät teeleipien muodossa uuniin.

Tomaattiteeleipiä, talon ainoa muumimuki ja oivallinen Mark Twainin kirja Vanhaa Välimerta ristiin rastiin

Näihin maukkaisiin ja mehukkaisiin tomaattiteeleipiin saa kätevästi ympättyä monet parhaat päivänsä nähneet ruokatuotteet keittiön kätköistä. Ohjekin on vanhan kierrätystä: jotain tämänkaltaista opimme 7. luokalla koulun kotitaloustunneilla. Muistan, että leivonnaisten nimi oli aurinkoiset teeleivät ja että niihin tuli raastettua porkkanaa ja juustoa.

Etsi aluksi kaikkein nuhjuisimmat tomaattisi ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kaada palat mehuineen (!) kulhoon. Joukkoon voi silputa myös oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia, jos moisia sattuu olemaan (ja onhan niitä ainakin täällä). Mikäli pidät mittaamisesta, voit tarkistaa, että silppua tulee yhteensä noin 2 dl. Kaada mukaan myös tilkka öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista.

Mausta seos vähäisellä suolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella ja kuivatuilla yrteillä sen mukaan, mihin milloinkin olet addiktoitunut. Tämä on myös oivallinen loppusijoituspaikka erinäisille tuoreyrteille, kuten basilikalle ja persiljalle.

Sekoita joukkoon 2 dl ylijäänyttä maitoa. [Myös ylijäämäkerman käyttö toimii: laitoin kerran maidon sijasta 2 rkl kermaa ja lopun määrän vettä, ja leivistä tuli herkullisen rapeapintaisia!] Sitten tarkista juustovarastosi ja raasta ankeimmat käntyt ja mahdollisuuksien mukaan murustele fetasalaattijuustoa sen verran, että saat 2 dl juustosirpaletta.

Viimeiseksi kippaa kulhoon 4 dl jauhoja (kelpo yhdistelmä on 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita) ja puolisen desiä leseitä sekä 2 tl leivinjauhetta. Koeta saada sekoitettua leivinjauhetta jauhoihin ennen kuin se kastuu.

Sekoita kaikki nopeasti yhteen, lusikoi taikina pellille haluamasi kokoisiksi kasoiksi (esim. neljään kohtuukokoiseen, yhdeksään keskikokoiseen tai kuuteentoista pieneen) ja paista teeleivät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuvassa olevat teeleivät ovat kuudestoistaosaleipiä, ja niitä on kokonsa puolesta näppärää ottaa evääksi. Tomaattien, tomaattimehun, juustojen ja yrttien ansiosta leivät ovat sen verran meheviä, ettei niille edes tajua kaivata mitään höysteitä. Ja mikä parasta, tämä oivallinen viikonloppuaamiainen valmistuu alle puolessa tunnissa.

Pitaleivät

Vehnäisiä leipätaskuja, nam nam.

Pitaleipien tekemiseen liittyy aina huima jännitys: kohoavatko ne paistuessaan odotuksenmukaisiksi ilmatyynyiksi? Vaikka muuten väsään taikinoita miten sattuu, pitaleipätaikinan koetan sekoittaa hyväksi koetun ohjeen mukaan, jotta onnistuisin varmemmin. Suuri on se riemu, kun taikinalätyskät yksi kerrallaan pullahtavat uunissa pieniksi palleroisiksi!

Oheinen lyhytelokuva tarjoaa hehkuvaa jännitystä kuuman uunin ääressä. Rupesiko nälättämään? Hyvä. Jatkan edelleen perinteisen reseptin välttelyä tekstilajina, joten esitän tämänkin ohjeen narratiivisessa muodossa.

2 ½ dl vettä lämmitetään noin 42-asteiseksi. Tämä tapahtuu esimerkiksi siten, että vedenkeittimessä kuumennetaan vesi 45-asteiseksi ja kaadetaan oikea määrä jäähtymään leivontakulhoon. Loput vedet voi kuumentaa kiehuvaksi ja hörppiä teenä ruoanlaiton ohessa.

Lämpimään veteen liuotetaan ½ tl suolaa, 1 tl sokeria ja 1 pussi kuivahiivaa. Sitten taikinanesteeseen sekoitetaan 4–5 dl jauhoja, mutta kernaasti ei kaikkia kerralla. Jauhot voivat olla kokonaan vehnää, mutta laitan yleensä niitten joukkoon osan grahamjauhoja ja vehnäleseitä. Sitten taikinaa vaivataan jollakin värkillä, ja kun värkistä ei ole enää hyötyä, aletaan vaivata käsin. Tarvittaessa lisätään jauhoja. Lopuksi taikinaan vaivataan tilkka (n. 2 rkl) öljyä. (Öljyä ei välttämättä tarvittaisi taikinaan kuin muutama tippa, mutta jos kaikkia leipiä ei aio tarjoilla heti, kannattaa käyttää öljyä nuo pari ruokalusikallista, koska se parantaa säilyvyyttä.) Taikina saa kohota vedottomassa paikassa vähintään 20 minuuttia, mieluummin puolisen tuntia.

Kohonnutta taikinaa vaivataan voimakkaasti. Siitä pyöritellään esimerkiksi 8 isompaa pallukkaa tai 12 pienempää (tai 16 pientä tai X-määrä aivan miniatyyristä) sen mukaan, kuinka paljon syöjiä on tulossa tai kuinka monta kertaa kukin kehtaa santsata tai missä asennossa planeetat ovat tai minkä värinen lintu istuu puussa. Pallukoita niin ikään vaivataan jauhotetulla pöydällä. Ne kaulitaan mahdollisimman vähin vedoin pyöreiksi lätysköiksi, asetellaan paistoasemiinsa leivinpaperille ja jätetään puoleksi tunniksi kohoamaan leivinliinan alle vedottomaan paikkaan.

Tässä taikinassa on vehnäleseitä ja grahamjauhoja luomassa illuusiota terveellisyydestä.

Lätyskät ovat kohonneet riittävästi, kun niitten paksuus on kaksin- tai kolminkertaistunut ja kun niitten pinnassa näkyy lupaavanoloisia ilmakuplan alkuja. Kun näin on näreet, uuni kuumennetaan 250 asteeseen ja pellillinen läystäkkeitä törkätään sisään. Uunin luukkua ei kannata aukoa paiston aikana tai ainakaan paiskoa sitä, koska muuten ilmatyynyt saattavat lässähtää. Leivät saavat paistua 6–8 minuuttia mukavan ruskeiksi ja voimakkaasti kohonneiksi palleroisiksi. Mikäli pitaleivät on paistettu kuumassa lämpötilassa rapeiksi, niitten kannattaa antaa jäähtyä leivinliinan alla, jotta niistä tulee helpommin käsiteltäviä. Liian rapeaa leipätaskua on vaikea täyttää ja syödä!

Maailma ei kaadu, jos pidat paistaa vahingossa alemmassa lämpötilassa. Nämä paistuivat vain 220 asteessa ja jäivät vaaleiksi ja pehmeiksi, mutta  olivat muuten ihan kelvollisia.

Hieman jäähtyneet pitaleivät voi täyttää vaikkapa falafel-pallukoilla, jugurttikastikkeella ja erinäisillä kasviksilla. Liian vetisiä aineksia kannattaa välttää, koska muuten luvassa on sotkua. Suolaiset ja kirpeät täytteet maistuvat ainakin minulle parhaiten!

Onnistuneet maissitortillat

Tekisikö mieli tortilloja, mutta kaupan valmiit, mauttomat lätyt eivät innosta? Yleensä ei myöskään nappaa se, että jos ostaa paketillisen (~ 8 kpl) tortilloja, niitä joutuu syömään k a u a n (jos siis yksin syö).

Tähän "ongelmaan" löytyi ratkaisu jonkin kaupan hyllyltä: iloisen keltainen pussi maissijauhoja. Tämä kokkihan ryhtyy tekemään tortillatkin itse! Ja niin tapahtui.

Ei enää jämätortilloja vaan vastapaistettuja maissiletukkeita juuri tarvittava määrä!

Paras aika ruveta harjoittelemaan tortillain tekoa oli tietenkin tässä eräänä iltana, kun olin kotiin päästyäni nälkäkuoleman partaalla. Olin vieläpä ensin ruvennut laittamaan broilerisalaattia, johon olin säästellyt aineksia – selvästi ihan liian kauan. Ruukkusalaatti oli nimittäin lähes täysin nuupahtanut, ja muutkin salaattiin tarkoittamani kasvikset olivat pitkälti tulleet käytetyksi toisiin ruokiin. Kävi ns. hiiret kissalla räätälinä, kun broilerisalaatin sijasta ajattelin laittaa jotakin lämmittävää ruokaa viileässä ilmassa hillumisen vaikutusten kompensoimiseksi. Hetken aikaa olin tekevinäni broileripaellaa, mutta kun ei ollut riisiäkään, oli taas vaihdettava suuntaa. Sitten muistin maissijauhot, ja ajatus tortilloista tuntui fiksulta ajatukselta.

Onneksi en käynyt googlettelemaan omatekoisten maissitortillojen ohjetta. Olisin nimittäin saattanut jättää ne tekemättä, koska melkein kaikissa (jälkikäteen) löytämissäni ohjeissa kauhisteltiin, kuinka Suomesta saatavat maissijauhot ovat kelvottomia ja kuinka niistä ei saa aikaan muuta kuin huonoa rötöä. Esimerkiksi Kokkeillaan-blogissa kerrottiin hermojen menneen ja tortillojen "hajonneen atomeiksi".

Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos
Risenta haluaa sponsoroida minua
esim. lähettämällä säkillisen maissijauhoja,
otan ne kiitollisena vastaan :)

No, nälkäisenä ja kiireessä kun tein, kävi moukan tuuri ja sain aikaan erinomaisen hyviä ja onnistuneita tortilloja. Luotin alkukantaisiin (karjalais-)vaistoihini: tortillataikina tuskin eroaa paljon piirakoihin tulevasta ruistaikinasta. Siispä kippasin kulhoon maissijauhoja, vähän vehnäjauhoja leipomisen helpottamiseksi sekä suolaa. Sekoitettuani ne yhteen ammensin kämmenellä joukkoon kylmää vettä sen verran, että sain muotoiltua yhtenäisen taikinapallon. Koska se tuntui kädessä kuivahkolta muovailuvahalta, tökkäsin sormella taikinapalloon reiän ja kaadoin siihen lirauksen öljyä. Vaivattuani öljyn taikinaan se muistutti koostumukseltaan jo Cernit-massaa tai muuta yhtä helposti muotoiltavaa töhkää.

Taikinapallo näyttää tosi pieneltä ja yksinäiseltä tuossa kulhossa :,I

Jos olisin lukenut tortillaohjeita ennakkoon, olisin tiennyt, että taikina kehotetaan usein laittamaan esimerkiksi jääkaappiin lepäämään. Minähän en mitään lepovaiheita taikinalle antanut, vaan aloin suoraan pulikoida sitä. Minitaikinastani sai kolme pientä, juuri pannun pohjan täyttävää letuketta. Pulikoin taikinan vaivattomasti ilman minkäänlaisia lisäjauhoja (!) leivinpaperin päällä, josta se olisi ollut helppo irrottaa, jos se olisi tarttunut kiinni. Eipä kyllä tarttunut. Pieniä repeämiä sattui, mutta pulikkataiturina sain paikattua letukkeet entistä ehommiksi.

Leivinpaperin käytön tarkoituksena oli myös se, että jos olisin kaulinut tortillat liian ohuiksi, olisin saanut siirrettyä ne pulikan ja paperin avulla suoraan pannulle. Tähänkään varokeinoon ei tällä kertaa tarvinnut turvautua. Reunat tietysti repeilivät ja jäivät epätasaisiksi, mutta minusta ne olivat vain viehättävät. (Jos reunoista haluaisi tasaiset, ne voisi ajella lautasen reunalla tai leikata.) Pulikointivaiheesta en valitettavasti viitsinyt pysähtyä ottamaan kuvaa, koska halusin saada ruoan valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

Samaan aikaan paistoin pannulla maustamatonta broileria, jonka maustoin valkosipulilla, pippurisekoituksella, chilillä ja suolalla. Kaadoin pannullekin vähän vettä, jotta broileri sai hetken aikaa hautua, ja lisäsin vielä reilusti sitruunamehua. (Jos olisin broilerinmyyjä, kauppaisin lintua ehdottomasti chili-sitruunamarinadissa.) Kun broileri oli kypsää, käytin pannua tortillojen paistamiseen ilman että viitsin edes pestä sitä välillä. Eipä tuo haitannutkaan, että ensimmäinen tortilla sai chilisen lisäaromin! :)

Kolme tortillaa paistuivat hetkessä. Ensimmäisen letukkeen ensimmäinen paistopinta näytti erilaiselta kuin muitten, koska se sai kerätä pannulta aromit talteen; muut paistuivat kuivalla pannulla.

Näitä olisi pystynyt rullaamaankin...

... ellei olisi taas innostunut mättämään niin paljon täytteitä, että tortilla piti syödä ennemmin tacomaisena taitoksena.

Tortillat saivat täytteekseen herkullista chili-sitruunabroileria, syöntikelpoiset kohdat salaatista, kurkkua, paprikaa, kesäsipulia, fetasalaattijuustoa ja maustamatonta jugurttia. Ei varmastikaan kovin meksikolaista, mutta todella maittavaa ja nopeaa.

Kohtuullisella täytemäärällä näinkin pienen tortillan saa rullalle.

Seuraavalla tortillayrityskerralla tuli vähintään yhtä hyviä letukkeita. Sillä kertaa maltoin mitata aineksetkin. Kolmeen pikkutortillaan riittävään taikinaan tuli suunnilleen

• 1 dl maissijauhoja
• 1/2 dl vehnäjauhoja
• suolaa
• 3/4 dl kylmää vettä
• 1–2 tl öljyä.

Tarkkoja ainesmääriä enemmän kehottaisin luottamaan omaan silmään ja käteen. Yleensä taikinoista tietää jotenkin mystisesti, mitä niihin pitää lisätä ja milloin ne ovat valmiita.

Juusto-pestopuustit

Joskus on syytä pyrkiä minimalismiin.

Tavoitteet: saada leipää, saada jotain herkkua, saada valmista evästä puoluekokoukseen, käyttää loput pestot, tyhjentää seesaminsiemenpurkki, käyttää huonompaan jamaan menossa oleva juusto ja tehdä IHAN MITÄ TAHANSA MISSÄ ON AURINKOKUIVATTUJA TOMAATTEJA.

Tulos: juusto-pestopuustit.

Kuvassa ei ole täytetty kana vaan kasa juusto-pestopuusteja.

Tein runsaasti sämpylätaikinaa. Puolen vesilitran taikinaan lätkin kuivahiivaa, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja, ruisjauhoja, grahamjauhoja, vehnäleseitä, pellavansiemeniä, kaurahiutaleita ja ehkä jotain muutakin, mitä en enää muista. Tietysti oliiviöljyä! Vaivaus, kohotus. Mikroaaltouuni on paras paikka.

Taikinan kohotessa silppusin aurinkokuivattuja tomaatteja ja niitten seassa olleita jättikapriksia ja raastoin juustonjämät (erinomaista Myrskyluodon kermajuustoa). Kun taikina oli kohonnut, otin puolet taikinasta ja olin tekevinäni korvapuusteja. Ensin siis taikina litteäksi, sitten pestoa päälle, tomaatteja ja juustoraastetta (ja mausteeksi vielä rouhaisu pippurisekoitusta ja valkosipulia unohtamatta basilikaa ja oreganoa). Ripoti rip. Hei rullaati rullaati rullaati rullaa. Leikkaati leik.

Kananmunavoitelu ja seesaminsiemenripotus. Paisto 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes tuoksuu sopivalta. Luotan ennemmin nenääni kuin silmiini.

Taikinan toinen puolikas päätyi tavallisiksi sämpylöiksi. (Voitelu vedellä juuri ennen paistoa tuo rapean pinnan.) Vähän kyllä epäilyttää, onko kumpiakaan leivonnaisia jäljellä enää perjantaina, kun klo 6.00 on lähtö Rovaniemelle puoluekokoukseen.

Puolikkaasta taikinasta tehdyt sämpylät - tai mitä niistä on jäljellä.

Porkkanalettupaistikkaat

Varsin kiireisen syksyn aikana ruoasta kirjoittaminen on jäänyt. Enkä voi väittää, että olisi kovin paljon herkkuja ehtinyt laitellutkaan. Kiireisen opiskelijan pelastuksena ovat olleet puolivalmisteet, pakasteet ja jopa einekset, joista osa on ihan syömäkelpoisia.

Kun on ollut kauhea kiire, on ollut helppo heittää lautaselle muutama valmis pinaatti- tai porkkanalettu ja nauttia niitten kera puolukkahilloa sekä salaatti- tai raejuustoa tai maustettua rahkaa. Koska en kuitenkaan viitsi syödä samaa ruokaa kovin monella peräkkäisellä kerralla, olen pakastanut ylimääräiset letut myöhempää käyttöä varten. Ja kuten pakastimeen pannulla ruoalla on tapana, se unohtuu sinne.

Tänään pidin kokkisotaa itseni kanssa, koska en viitsinyt lähteä kauppaan. Muutenkin pontevana tavoitteenani on tammikuussa kitsailla ruokaostosten kanssa ja samalla tyhjentää pakastinta kaikista ihmeellisistä jäännöksistä. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi porkkanalettuja, jotka eivät suostuneet kunnolla sulamaan mikroaaltouunissa. Jääkaapissa puolestaan oli kuivahtanutta juustoa, pari oliivia purkin pohjalla ja jo valmiiksi kuivaa salaattijuustoa. Olisi ollut myös pestoa, mutta se oli niin vanhaa, etten uskaltanut käyttää sitä.

Mitä tekee kätevä emäntä? Hän on ehtinyt jo lämmittää uunin.

Porkkanalettupaistikkaat ennen uuniin menoa.

Siispä toimeen. Asettelin puolijäiset porkkanaletut (jotka eivät edelleenkään olleet kokonaan sulaneet mikroaaltouunissa) pellille. Sivelin niille yrttimaustettua tomaattimurskaa (näistä Pirkka on koostumukseltaan parasta tähän). Leikkasin sipulista puolen sentin paksuisia viipaleita, joista erottelin renkaat ja väkersin letuille hauskat hypnotisointi- tai tikkataulukuviot. Kuvaa en kehdannut sipulisin sormin ottaa. Oliivit viipaloin ja viskelin tikkatauluihin, samoin salaattijuustokuutiot, joista piti päästä eroon. Rouhin päälle pippurisekoitusta ja valkosipulia sekä ripottelin oreganoa. Lopuksi raastoin kuivuneen Ritari-juustokimpaleen ja ripottelin juustoraastetta letuille.

Paistikkaat paistuivat uunissa 225 asteessa sen aikaa, että valmistin sipulin ja tomaattimurskan jäännöksistä tomaattikeittoa seuraavaksi päiväksi. Oletan, että paistoaika oli noin 20 minuuttia. Lettupaistikkaat eivät kärähtäneet vaan näyttivät oikein herkullisilta.

Paistikkaista tuli yllättäen niin hyviä, että tehnen niitä toistekin. Varmasti kaikenlaisia tähteitä pitääkin uusiokäyttää. Pestoa pitää myös kokeilla letun päällysteenä.