Satay-kaalikääryleet

Jos pidät thaimaalaisista mauista ja himoitset kaalikääryleitä, nämä satay-kaalikääryleet vievät kielesi mennessään. Mutta älä sentään ihan vielä unohda suomen kieltä – en nimittäin osaa kirjoittaa tätä ohjetta thaiksi.

Ihan näin tummiksi ei kaalikääryleitä välttämättä tarvitsisi paistaa.

Olin hankkinut torilta hauskan, tonttuhatun muotoisen kaalinkerän. Kuulin saksalaisilta tuttaviltani, että Saksassa ne ovat kuulemma yleisempiä kuin täällä. Spitzkohl ('huippukaali') on sen nimi saksaksi. Ja aika huippu kasvis se onkin!

Huiput kaverit huippukaalille

En ole muistaakseni koskaan tehnyt kaalikääryleitä itse. Olen vain vakoillut vieressä, kun arvoisa äitini M. tekee niitä. Halusin kokeilla itse, ja koska edellä mainitusta syystä kokeilemisen rima oli aika korkealla, päätin fuskata ja pelata vähän eri sarjassa. Matkalla kauppaan juolahti mieleen, että voisin yhdistää kaalikääryleisiin herkullisen thaimaalaisen satay-kastikkeen makuja. Siispä keräsin kaalin kaveriksi yhden tuoreen chilin, runsaasti valkosipulia, pari kesäsipulia, limettimehua, maapähkinöitä ja inkivääriä.

Aluksi keitin jasmiiniriisiä ja paistoin naudan jauhelihaa. Jauhelihan joukkoon silppusin valkosipulit, kesäsipulit varsineen, chilin ja inkiväärin. Maustoin lihaseoksen juustokuminalla, mustapippurilla, suolalla ja ruskealla sokerilla ja kaadoin pannulle vähän vettä, jotta maut saivat hetken aikaa kiehua kokoon. Loiskin mausteeksi myös runsaasti limettimehua. Kun riisi oli kypsää, sekoitin sitäkin täytteeseen. Viimeiseksi rouhin vähän maapähkinöitä ja lisäsin ne joukkoon.

Täytteen valmistuessa irrottelin kaalista uloimmat ja isoimmat lehdet ja huuhtelin ne. Ensimmäiset olivat yllättävän suuria! Koska lehdet olivat näin kesällä vielä melko ohuet, ajattelin, ettei kaalia tarvitse esikeittää. Leikkasin lehtien kannan järeimmän osan pois ja pistelin palat poskeeni. Sitten vain kasaamaan täytettä lehdykäisille! Homma toiminee näppärimmin niin, että jahka täyte on lätkitty kaalille, lehden sivut taitetaan ensiksi keskelle. Vasta sitten ruvetaan rullaamaan (kuvan alareunassa näkyvästä) lovileikkauspäädystä.

Täytettä kannattaa panna reilusti, koska se tiivistyy kypsyessään.

Valmiit kääryleet asetellaan uunivuokaan rullan saumakohta alaspäin. Ripottelin päälle siirappia, lisää limettimehua ja seesaminsiemeniä. Viimeiseksi kaadoin niitten ylle vettä, jotta a) kuiva lasivuoka ei rikkoutuisi uunissa (nimim. kokemusta kuivan ja ei-täyden uunivuoan käytöstä ja sirpaleista on!) ja b) vesi kypsyttäisi kaalin.

Kuvassa oikealla ja alimmaisena näkyvät kääryleet on kasattu kahdesta pienemmästä kaalinlehdestä.

Paistoin kääryleet 200 asteessa. En tullut katsoneeksi kelloa, mutta veikkaan, että ainakin puoli tuntia olivat uunissa, kenties kauemminkin.

Kuten kuvasta näkyy, vuoan olisi voinut ottaa uunista jo aiemmin – pinnat mokomat pääsivät vähän kuivahtamaan.

Olkaapa hyvä eli thaiksi กรุณา! En ole mikään thairuokien asiantuntija, mutta kyllä nämä kaalikääryleet sangen pirteiltä maistuivat. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Nämä eivät olleet edes kovin työläitä valmistaa. Kookoksen ystävät voivat käyttää täytteeseen myös kookosmaitoa; minä kierrän kookokset kaukaa. :)

Paistettu riisi tai ajan murhamysteeri

Ruokablogi on vaarallinen ajantappaja. Silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun, on aivan liian helppo kaivaa kamera esiin ennen syömistä ja syömisen jälkeen haluta heti dokumentoida herkku blogiin. Ja koska ruoasta on kyse, sitä on varmaankin pitänyt laittaa ihan jonkin aikaa. Yllättävää kyllä tiskaaminenkin alkaa kovasti kiinnostaa, kun olisi tähdellisempää tekemistä.

Paistettua riisiä.

Oikeastaan asiat vain johtivat toisiin. Ehkä ei pitäisi olla liian ankara itselleen. Tarkoituksenani OLI väsätä jotain pikaista lounasta, ja sitä sain. En missään vaiheessa suunnitellut tappavani aikaa, murhaavani sitä tai olevani millään tavalla syyllinen sen kuolemaan. Joka on syytön ajan tappamiseen, heittäköön ensimmäisen kiven.

Tapahtumaketju alkoi pohjaanpalaneesta kattilasta, joka irvisteli tiskialtaassa. Olin edellispäivänä lämmittänyt siinä tomaattipohjaista kastiketta, joka löytyi pakastimesta. Tietysti jätin kattilan vahtimatta ja kannen tiukasti kiinni, joten eikö kastike heti kärähtänyt kattilaan. Tänään tämä tiskialtaassa likoamassa ollut kattila alkoi ärsyttää, koska aina kun laskin hanasta vettä, se roiskui kattilan kautta kaikkialle. Eli oikeastaan kaikki alkoikin siitä, että olisin pessyt silmälasini (jotta olisin paremmin nähnyt työskennellä tietokoneella), mutta koska muistin kattilan ikävän roiskimisefektin, päätinkin ensin jynssätä kattilan puhtaaksi. Samalla vaivalla ajattelin pestä muutkin tiskipöytää täyttävät astiat, jotta seuraavalla kerralla olisi mukavampaa käydä keittiöpuuhiin, ja koska tiesin tarvitsevani kyseisiä astioita myöhemmin.

Tyhjensin astiakaapista ne värkit, joita on mahdollista säilyttää muualla kuin siellä. (Asun nykyään elämäni pienimmässä keittiössä, jossa on naurettavan vähän säilytystilaa.) Tämä pari minuuttia kestänyt toimi ehti viedä tiskausintoni ja halukkuuteni hukuttaa aika tiskiveteen. Päätinkin nopeuttaa myöhempiä toimintoja paistamalla ennakkoon jauhelihan, jota tiesin tarvittavan illalla. Siten saisin paistinpannun pesuun ja kuivumaan ennen muita astioita. (Pakko, koska astiakaappiin ei mahdu kerralla kuivumaan kuin 1 ½ isoa astiaa.) Jääkylmää laskelmointia ajan pään menoksi, myönnän.

Jääkaappi rupesi huutamaan. Edellispäiväinen riisi, jota ei ole paljon, kannattaisi käyttää nyt! Olisivatko ikivanhat bambunversot vielä syömäkelpoisia? Bambunversot päätyivät esitutkintaan. Ei, ne maistuivat jo lievästi omituisilta. Mäkeen. Sen sijaan riisin päätin toki käyttää. Kasvispuolta saivat edustaa myöhemmäksi varatut paprikat, jotka suikaloin kerralla kokonaan (onpahan valmista), ja Ah Niin Välttämättömät kesäsipulit varsineen.

Paistuva jauheliha sai ylleen pakolliset mausteet valkosipulijauheen, paprikan, mustapippurin ja suolan (Hellun arominvahvenne™), ja suurin osa siitä sai mennä odottelemaan myöhempää käyttöä. Lounaaksi päätyvä osa maustui vielä cayennepippurilla ja inkiväärillä (kunpa olisikin ollut tuoretta saatavilla). Pitkään pahoinpidelty aika sai tässä kohtaa jalat alleen: se pystyi vielä juoksemaan. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Ensin paprikat ja sipulit lensivät pannuun. Sitten riisi heittäytyi joukkoon. Sekoittelin ja annoin paistua. Ennen kuin huomasinkaan, olin ehtinyt tainnuttaa ajan kanssa painivan seoksen balsamietikalla ja tilkalla omenamehua. Jos hapot eivät olisi kirvelleet aikaa riittävästi, itketytin sitä vielä silputuilla sipulinvarsilla, jotka rojautin koko komeuden päälle.

Pesin käteni. En väitä, että olisin syytön ajan tappamiseen, mutta en minä ainakaan viimeistä kuolettavaa iskua antanut. Minulla ei ole todistajia, mutta sanon, että siihen iski salama. Jos ei muun niin kameran.