Ohra-kasvispannu

Voisin taas aktivoitua tämänkin blogin suhteen. Helmikuuhan on täysin sopivaa aikaa muistella jouluruokia, vai mitä?

Ennen loppuvuoden ruokiin paluuta luotakoon pikainen katsaus siihen, mitä nykyään tulee syötyä. Lautasellani taitaa näinä päivinä olla useimmiten ohraa. Miten voikin niin muinainen ja yksinkertainen ruoka-aines olla hyvää!

Lämpimästi maustettu ohra-kasvispannu on ravitsevaa syötävää talven pakkasissa.

Oheinen ohra-kasvispannu edustaa erinomaisesti sellaisia mössöjä, joita tulee väsättyä sen kummemmin miettimättä. Pannullinen riittää yhdelle syöjälle päiväkausiksi, ja tämän iloisen värikkään ja täyttävän padan mausteisuus ilahduttaa etenkin kylmimpinä pakkaspäivinä. Tällä pötkii pitkälle!

Perinteiseen tapaan padan valmistus alkaa silputtujen punasipulin ja valkosipulin kuullottamisella öljyssä. (Hyvä valkosipulin määrän mittari on se, kuinka monta yötä on seuraavaan lähiopetuskertaan. Jos on esimerkiksi tiistai ja opettamassa pitää olla seuraavan kerran torstaina, voi häikäilemättä käyttää kaksi kynttä.) Jos tykkää kuullottaa myös paprikaa, sen voi suikaloida pannulle tässä vaiheessa. (Jos taas pitää enemmän raa'asta ja vitamiininsa säilyttävästä paprikasta, sen voi lisätä pataan viimeiseksi.)

Kun sipulit ovat kuullottuneet, niitten sekaan pannulle voi pöläytellä tummaa sokeria, kurkumaa, kanelia, kardemummaa ja chiliä tai cayennepippuria. Rouhaistakoon myös mustapippuria. Mausteet saavat niin ikään kuullottua hetken, minkä jälkeen pannulle kipataan ohraa, tai miksei vaihtoehtoisesti riisiä tai kuskusia tai hirssiä tai mitä ikinä tekeekään mieli. Käytin tässä padassa vartissa kypsyviä ohrahelmiä. Sekoitellaan, kunnes suurimot ovat värjäytyneet kauttaaltaan iloisen keltaiseksi, ja pannulle kaadetaan runsaasti vettä.

Keitoksen kiehuessa sekaan pilkotaan maun ja jääkaapin sisällön mukaan porkkanaa, vihreitä papuja, tomaattia ja ruokaisuudeksi esim. kikherneitä. Kannattaa tarkkailla ryynien keittoaikaa ja lisätä vihannekset siten, että ne ehtivät juuri ja juuri kypsyä. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin mössöksi keitetty kasvis. Vettä saattaa myös joutua lisäilemään, joten ällös anna palaa pohjaan.

Kun ohra ja vihannekset ovat kypsyneet, pataan voi lisätä vielä oliiveja tai rusinoita ja antaa niitten kuumentua. Maustetaan suolalla, persiljalla ja mintulla. Himojaan kuulostellen voi tehdä satunnaisia syrjähyppyjä esim. fetasalaattijuuston, halloumin tai cashewpähkinöitten kanssa.

Ah.

Pitaleivät

Vehnäisiä leipätaskuja, nam nam.

Pitaleipien tekemiseen liittyy aina huima jännitys: kohoavatko ne paistuessaan odotuksenmukaisiksi ilmatyynyiksi? Vaikka muuten väsään taikinoita miten sattuu, pitaleipätaikinan koetan sekoittaa hyväksi koetun ohjeen mukaan, jotta onnistuisin varmemmin. Suuri on se riemu, kun taikinalätyskät yksi kerrallaan pullahtavat uunissa pieniksi palleroisiksi!

Oheinen lyhytelokuva tarjoaa hehkuvaa jännitystä kuuman uunin ääressä. Rupesiko nälättämään? Hyvä. Jatkan edelleen perinteisen reseptin välttelyä tekstilajina, joten esitän tämänkin ohjeen narratiivisessa muodossa.

2 ½ dl vettä lämmitetään noin 42-asteiseksi. Tämä tapahtuu esimerkiksi siten, että vedenkeittimessä kuumennetaan vesi 45-asteiseksi ja kaadetaan oikea määrä jäähtymään leivontakulhoon. Loput vedet voi kuumentaa kiehuvaksi ja hörppiä teenä ruoanlaiton ohessa.

Lämpimään veteen liuotetaan ½ tl suolaa, 1 tl sokeria ja 1 pussi kuivahiivaa. Sitten taikinanesteeseen sekoitetaan 4–5 dl jauhoja, mutta kernaasti ei kaikkia kerralla. Jauhot voivat olla kokonaan vehnää, mutta laitan yleensä niitten joukkoon osan grahamjauhoja ja vehnäleseitä. Sitten taikinaa vaivataan jollakin värkillä, ja kun värkistä ei ole enää hyötyä, aletaan vaivata käsin. Tarvittaessa lisätään jauhoja. Lopuksi taikinaan vaivataan tilkka (n. 2 rkl) öljyä. (Öljyä ei välttämättä tarvittaisi taikinaan kuin muutama tippa, mutta jos kaikkia leipiä ei aio tarjoilla heti, kannattaa käyttää öljyä nuo pari ruokalusikallista, koska se parantaa säilyvyyttä.) Taikina saa kohota vedottomassa paikassa vähintään 20 minuuttia, mieluummin puolisen tuntia.

Kohonnutta taikinaa vaivataan voimakkaasti. Siitä pyöritellään esimerkiksi 8 isompaa pallukkaa tai 12 pienempää (tai 16 pientä tai X-määrä aivan miniatyyristä) sen mukaan, kuinka paljon syöjiä on tulossa tai kuinka monta kertaa kukin kehtaa santsata tai missä asennossa planeetat ovat tai minkä värinen lintu istuu puussa. Pallukoita niin ikään vaivataan jauhotetulla pöydällä. Ne kaulitaan mahdollisimman vähin vedoin pyöreiksi lätysköiksi, asetellaan paistoasemiinsa leivinpaperille ja jätetään puoleksi tunniksi kohoamaan leivinliinan alle vedottomaan paikkaan.

Tässä taikinassa on vehnäleseitä ja grahamjauhoja luomassa illuusiota terveellisyydestä.

Lätyskät ovat kohonneet riittävästi, kun niitten paksuus on kaksin- tai kolminkertaistunut ja kun niitten pinnassa näkyy lupaavanoloisia ilmakuplan alkuja. Kun näin on näreet, uuni kuumennetaan 250 asteeseen ja pellillinen läystäkkeitä törkätään sisään. Uunin luukkua ei kannata aukoa paiston aikana tai ainakaan paiskoa sitä, koska muuten ilmatyynyt saattavat lässähtää. Leivät saavat paistua 6–8 minuuttia mukavan ruskeiksi ja voimakkaasti kohonneiksi palleroisiksi. Mikäli pitaleivät on paistettu kuumassa lämpötilassa rapeiksi, niitten kannattaa antaa jäähtyä leivinliinan alla, jotta niistä tulee helpommin käsiteltäviä. Liian rapeaa leipätaskua on vaikea täyttää ja syödä!

Maailma ei kaadu, jos pidat paistaa vahingossa alemmassa lämpötilassa. Nämä paistuivat vain 220 asteessa ja jäivät vaaleiksi ja pehmeiksi, mutta  olivat muuten ihan kelvollisia.

Hieman jäähtyneet pitaleivät voi täyttää vaikkapa falafel-pallukoilla, jugurttikastikkeella ja erinäisillä kasviksilla. Liian vetisiä aineksia kannattaa välttää, koska muuten luvassa on sotkua. Suolaiset ja kirpeät täytteet maistuvat ainakin minulle parhaiten!

Neurakakut eli kauranekut

Neurakakkutaikinan maistelu suoraan kulhosta. Ai että.

Neurakakkuja – siis kauranekkuja – tehtiin kotona usein, kun olimme pieniä. Siirappi-voi-sokeri-kauraseoksen vuosikausia jatkuneen mussuttamisen jälkeen emme ole enää niin pieniä. Mutta nami nam sitä keksitaikinaa! Myönnän, että lapsena useammin kuin kerran sekoitimme tätä neurakakkutaikinaa (ilman soodaa), piilouduimme kulhon kanssa saunaan ja hotkimme taikinaa "raakana".

Neurakakut ovat täydellinen makeanhimon taltuttaja. Ei niitä oikeasti jaksa syödä kuin pari ruudun muotoista keksiä kerrallaan. Lapsen makeannälkä kuitenkin on, kuten hyvin tiedämme, suunnaton. Vanha resepti piti tällä viikolla kaivaa esiin rasvan ja taikinaroiskeitten sotkemasta leivontakirjastamme, kun halusin tarjota jotain herkkua koulusta tuleville yläkoululaisille. Nekut katosivat hetkessä nälkäisiin suihin.

Neurakakut on leikattu suunnikkaan eli ruudun muotoisiksi, mikä ei juuri erotu kuvasta.

Neurakakkujen valmistus alkaa sillä, että sulatettuun 125 g voikönttiin sekoitetaan ½ dl siirappia ja 1 ½ dl sokeria. Uskomattoman herkulliseen makeaan mönjään yhdistetään (keskenään sekoitetut) kuivat aineet:  6 dl kaurahiutaleita, 2 rkl vehnäjauhoja, 1 tl vanilja- tai vanilliinisokeria ja 1 tl ruokasoodaa. Mikäli aiot maistella taikinan sellaisenaan, jätä sooda pois. ;)

Alkuperäisessä, jostakin lehdestä leikatussa nekunmakuisten kauraneliöitten reseptissä painotetaan, että taikinaseos on sekoitettava puuhaarukalla. Kyseistä käskyä älköön jätettäkö noudattamatta.

Taikina levitetään leivinpaperoidulle pellille ja paistetaan 175 asteessa 12–15 minuuttia. Kun neurakakku otetaan uunista, leivinpaperi leivonnaisineen kannattaa heti ujuttaa pois pelliltä jäähtymään muualle (tasaiselle alustalle). Kuuma ja pehmeä taikinalevy kannattaa myös leikata ruuduiksi heti paiston jälkeen. Sitten neurakakun annetaan jäähtyä, mikäli maltetaan odottaa, minkä jälkeen hotkiaiset voivat alkaa. Neurakakku toimii äärettömän hyvin kahvin kanssa.

Jos neurakakkua sattuisi jäämään mässäilystä yli, se säilytetään kuivassa paikassa (ei siis esim. jääkaapissa). Keksit ovat aluksi pehmeitä, mutta ne jämäköityvät jäähtyessään.