Hellepäivän kaalisalaatti

Mitä syödä hellepäivänä, kun ei tee mieli oikein mitään?

Tämän ongelman ratkaisi pikkuinen mehukas varhaiskaali, jonka vuoro oli päätyä lautaselle. Olin aikonut kaalin varsinaisesti kaalipataan, mutta koska on kuuma, ei viitsi keitellä moisia patoja. Varavaihtoehtona olivat kaalin kaveriksi säästelemäni ananasviipaleet. Mutta hei, vähänkö tylsää. Kaali-ananassalaattia syötäköön syksyllä ja talvella.

What would Jamie Oliver do? Hänhän tietysti silppuaisi käsillä olevat kasvikset, heittäisi joukkoon pinch of salt and pinch of pepper and some good quality olive oil ja hienontaisi mukaan chilin. Mikä ettei! Tällaisiin leikkeihin lähden kernaasti mukaan.

Jamie Oliver -pastissiini suikaloin pikku kaalin, yhden kookkaan porkkanan (porkkanasta saa kivoja ohuita siivuja esim. kuorimaveitsellä), yhden kesäsipulin ja muutaman ananasrenkaan. Silppusin joukkoon puolikkaan punaisen chilin ja maustoin salaatin jamiemaisesti oliiviöljyllä, sitruunamehulla (limemehu olisi varmasti myös poikaa!), sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Sitten sekoitin ainekset ja hieman puristelin salaattia maustumisen edistämiseksi.

Salaatin päälle sopii kernaasti ripotella (paahdettuja) seesaminsiemeniä. Arvelen, että tuore korianteri sopisi joukkoon myös aika vekkulisti.

Kasa salaattia on sellaisenaan kevyt kesälounas ja taatusti myös kelpo lisuke grillatuille ihanmilletahansa.

Gluteeniton siemenkorppu

Olen kehunut Risentan maissijauhoja jo maissitortillojen yhteydessä. Kehuja tulee nyt lisää. Suostun edelleen ottamaan vastaan säkillisen maissijauhoja, mikäli Risenta haluaa palkita minut moisella lahjuksella. :)

Maissijauhopussin kyljessä on kokeilemisen arvoiseksi osoittautunut siemennäkkileivän resepti. Olen tehnyt sitä muutamiin kekkereihin, ja siitä ovat tykänneet paitsi gluteenittomien ruokien ystävät myös kaikenlaiset sekasyöjät. Näkkärin voi katkoa pieniksi suupaloiksi, jotka sopivat juhliin erilaisten lastujen korvikkeiksi. Nämä korput maistuvat mainioilta erityisesti salaattien toverina, joten se on oivallista juhlaruokaa kevään ja kesän kesteihin.

Valmistus on myös sangen helppoa. Tässä ohje yhteen pellilliseen.

Sekoita 2 dl maissijauhoja, 1 dl pellavansiemeniä ja 1 dl auringonkukansiemeniä. Alkuperäisessä ohjeessa mukaan pannaan fenkolinsiemeniä, mutta koska sellaisia ei ollut käsillä, ripottelin joukkoon reilusti timjamia. Yhteen kokeiluerään lisäsin suolaa ja totesin, että maku on täysin sama, käytti suolaa tai ei. Siispä mitä turhia.

Kuiviin aineisiin sekoitetaan 2 dl kiehuvaa vettä ja ½ dl öljyä. Tulokseksi saat kaurapuuron paksuista maissipuuroa. Kippaa se puhtaalle leivinpaperille, aseta päälle toinen leivinpaperi ja kauli varovasti ohueksi levyksi. Päällyspaperin tarkoitus on helpottaa litistysoperaatiota ja suojata kaulinta tai pulikkaa öljyyntymiseltä. Niin ja muuten! Auringonkukansiemenet estävät kaulimasta levyä liian ohueksi, koska ne auttavat kaulinta pysymään oikealla korkeudella.

Kun levy on ohuen ohut ja auringonkukansiemenen paksuinen, poista päällyspaperi, ripottele pinnalle vapaavalintaisia siemeniä (käytin seesamin- ja unikonsiemeniä) ja sormisuolaa.

Ei haittaa, vaikka korppulevy kipuaisi pellin reunoille.

Paista levyä 150 asteessa noin 45 minuuttia. Katko valmis korppu haluamasi kokoisiksi palasiksi.

Kypsä korppu pysyy kasassa niin hyvin, että sen pystyy nostamaan pelliltä kokonaisena...

... ja näköjään korppulevyä rohkenee roikottaa myös pitkin asuntoa.

Kypsän korpun väri lienee likempänä tätä kuin ylempien kuvien vastavalottunutta tummanruskeaa.

Mausteet (توابل) järjestykseen ja za3tar (زعتر)

Unohtakaa vanhan kansan lorut peiposta ja pääskysistä. Varmempia kesän merkkejä ovat ikkunanpesuhimo ja tarve järjestää maustekaappi. Kun vapun lähipäivinä sataa kesäisesti rakeita ja lunta, voi puunata lukaalia kesäkuntoon.

Keittiön kevätsiivouksessa on syytä keskittyä olennaiseen. Siksi aloitin

1. puhdistamalla roska-astiakärryn metallisen aluskehikon
2. raaputtamalla sähkölieden kytkinten reunat puhtaaksi
3. kiillottamalla maustepurkkien kannet (!)
4. teippaamalla loppuihinkin maustepurkkeihin arabiankieliset nimikyltit (osassa oli jo ennestään).

Tunnistettavan punavalkoisen suolapurkin oikealla puolella myhäilee iso purkki eilen sekoittamaani za3tar- eli za'atar- (زعتر) -maustetta. [Nimessä oleva numero 3 merkitsee vappuisen kuplivaa äännettä. Siitä käytetään nettikielessä 3-merkkiä arabiankielisen kirjoitusmerkin ع sijasta. Ymmärtänette yhdennäköisyyden. Käytän mieluummin za3tar-kirjoitusasua, koska siinä kukin kirjain kuvaa tiettyä äännettä toisin kuin heittomerkillisessä versiossa.]

Za3tar-mauste on arabitorien suosituimpia sekoituksia, ja sitä voi käyttää melkein mihin vain. Yhtä monikäyttöinen on sen nimi. Jos olen ymmärtänyt oikein, sama sana زعتر merkitsee sekä 'timjamia', 'timjamin, oreganon ja meiramin sukuisia yrttejä' että 'maustesekoitusta, johon tulee em. yrttien lisäksi paahdettuja seesaminsiemeniä ja sumakkia'. Sumakki taasen on kirpeää punaista marjajauhetta, jota niin ikään ripotellaan vähän kaikkeen.

Olen ajatellut pyöräyttää sunnuntaiaamun iloksi arabihenkisiä leipiä, joihin tulee päälle runsaasti za3taria. Katsotaan, tuleeko niistä raportoimisen arvoisia.

Makluba eli keikausvuoka مقلوبا

Viimeisin hehkuvan kiinnostuksen kohteeni, arabian kieli, alkaa levitä keittiöönikin. Ensin nimittäin keksin, että Yleisradion esittämästä hauskasta ruokaohjelmasta Lähi-idän herkut oppii arabiaa samalla kun voi kuolata ruoalle. Sitten löysin lähikirjastostani Miriam Al Hashimin kirjoittaman kirjan Traditional Arabic Cooking, josta niin ikään opettelen arabiankielistä ruokasanastoa ja -kulttuuria.

Kirjasta löytyi monta kiinnostavaa reseptiä ja vielä enemmän sovelluskelpoisia ohjeita. Kokeilin ensiksi maklubaa, joka on monen arabiankielisen alueen perinneruoka. Sitä valmistettiin myös Lähi-idän herkkujen kolmannessa osassa. Makluba, jonka kirjoittaisin arabiaksi joko مقلوب (maqloub) tai مقلوبا (maqlouban; veikkaan jälkimmäistä), tarkoittaa 'ylösalaisin'. Kyseessä on vuokaruoka, jossa ainekset ladotaan kerroksittain kattilaan tai vuokaan ja paistamisen jälkeen keikautetaan tarjolle. Tuloksena on kakkumainen ruokakeko, jonka voi nauttia esimerkiksi jugurtin ja salaatin kera.

Sivukuva paljastaa osan kasvis-makluban kerroksista.

Perinteisesti maklubaan laitetaan kanaa, munakoisoa, sipulia ja riisiä. Mutta enkö vain ruvennut sooloilemaan tässäkin! Väsäsin kasvis-makluban niistä aineista, joita sattui olemaan. Arabikeittiön asiantuntijat sanovat varmaan nyt, ettei minun keikausvuokani ole makluba, ja he saavat vapaasti olla sitä mieltä. Mielestäni tämän ruoan maklubuus syntyy keikauttamisesta, ei tietyistä raaka-aineista.

Kokosin tämän herkullisen kasvis-makluban pieneen uunivuokaan. Ideana on siis se, että vuokaan ensiksi pantavat ainekset jäävät keikautetun "kakun" päällimmäisiksi. Siispä laitoin ensiksi värikkäitä kasviksia: keltaisesta paprikasta leikattuja rinkuloita ja minitomaateista leikattuja kantapaloja. Peitin ne paksuhkolla kerroksella täysjyväriisiä, jonka olin keittänyt hieman yli puolikypsäksi. (Ei kyllä olisi tarvinnut keittää niin kauan.)

Seuraava kerros oli pannulla paistettua sipuli- ja valkosipulisilppua. Sitten laitoin ohueksi (1 mm) viipaloitua porkkanaa, jota oli kuullotettu hetki pannulla ja maustettu kanelilla, inkiväärillä ja kardemummalla. Porkkanoitten jälkeen panin taas ohuen kerroksen täysjyväriisiä. Likistelin kerrokset kauhalla erittäin tiiviiksi samoin kuin olisin taputellut hiekkaa ämpäriin hiekkakakkua tehdessä. Hiekkalaatikolla tosiaan opitaan monet aikuiselämän taidoista.

Viimeiset kerrokset olivat kikherneseosta ja riisiä. Kikherneseokseen paahdoin ensin seesaminsiemeniä pannulla, lisäsin joukkoon kikherneitä ja osan sipuli- ja valkosipulisilpusta ja annoin paistua hetken. Maustoin seoksen sitruunamehulla, hunajalla, persiljalla, mustapippurilla ja chilillä. Tämä oli kenties kakun herkullisin osio!

Kun kaikki kerrokset olivat valmiit, levittelin vuoan pinnalle vielä lisää minitomaattiviipaleita ja paprikanpaloja ja ripottelin kurkumaa. (Kurkuman käytössä vasta lopuksi oli se ajatus, että kakun pohja tulisi keltaiseksi ja muut kerrokset jäisivät vaaleammiksi.) Sitten kaadoin päälle varovasti tilkan vettä. Paistoin vuokaa 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Erehdyin lisäämään nestettä paiston aikana, ja se mokoma ei enää imeytynytkään aineksiin vaan teki ruoasta vetisen.

Kurkumasta saatiin kiva keltainen (أصفر, asfera) väri.

Kun totesin riisin olevan kypsää, otin vuoan uunista ja annoin sen jäähtyä muutaman Fairouz-biisin ajan. (Fairouz on kuuluisa libanonilainen laulajatar, ja mistäpä oppisi paremmin kieltä kuin lauluista.) Pyöräytin vielä veitsen pitkin vuoan reunoja varmistaakseni, että paistos irtoaisi vuoasta nätisti. Sitten likistin ison lautasen tiiviisti vuoan päälle ja keikautin vuokaruoan ympäri. Humps! Lievästä vetisyydestään huolimatta kakkunen pysyi hyvin kasassa. Koristelin sen mustilla oliiveilla ja persiljalla. ممتاز (mumtaaz) eli erinomaista!

Perinneruoka, joka ei ole lähelläkään alkuperäistä perinneruokaa, on silti maukasta.

Falafelpallukat ja jugurttikastike

Ensiksi: kamerani on aivan surkea. Toiseksi: en ole kovin kaksinen valokuvaaja. Kolmanneksi: asunnossani on järkyttävän huono valaistus. Neljänneksi: falafel on aivan liian hyvää ruokaa jäähtyäkseen kovin pitkällisissä valokuvausoperaatioissa. Viidenneksi: falafelpallukkakuvauksiani haittaa jokin paha henki tai vähintään jonkinasteinen kirous. Siksi tätä kirjoitusta on saatu odottaa näin kauan – ja parempia kuvia saadaan odottaa edelleen. Se harmittaa, koska onhan sentään kyse yhdestä lempiruoastani!

Kuvan falafelpallukat on paistettu rasvassa, mistä todistaa ylimääräistä rasvaa imevä talouspaperi.
Nyt kuitenkin teemme vähärasvaisia pallukoita uunissa!

Falafelpyörykät ovat herkullista ja täyttävää muonaa, jota voi syödä melkein minkä tahansa kanssa. Monesti pallukat uppopaistetaan öljyssä, eivätkä ne siksi ole mitään kevyintä ruokaa. Jos haluaa selvitä vähemmällä rasvalla, kannattaa koettaa paistaa falafelpallukat uunissa, kuten minä seuraavassa ohjeessa.

Minulla ei ole minkäänlaisia surauttimia, monitoimikoneita tai muita sähkövehkeitä, joilla falafelpallukkataikinasta saisi kuohkeaa ja tasaista. En anna sen haitata. Sen sijaan minulla on raakaa lihasvoimaa ja suht hyvä käsikäyttöinen muussain, jolla voin survoa purkillisen kikherneitä karkeaksi mössöksi. Tykkään siitä, että tasaisemman tahnan joukossa on hienontumattomiakin herneitä.

Muussattujen kikherneitten joukkoon sekoitan yhden hienonnetun sipulin ja noin 3 silputtua valkosipulinkynttä (mitä enemmän, sitä parempi), ½ dl seesaminsiemeniä, pari ruokalusikallista gram- eli kikhernejauhoa, reilun teelusikallisen ruokasoodaa ja mausteeksi runsaasti juustokuminaa ja ystäväni H.:n kuivattamaa minttua, vähemmän suolaa ja vielä vähemmän chilihiutaleita ja cayennepippuria. Aineet on ehdottomasti sekoitettava hyvin, jottei kellekään onnettomalle ruokaijalle sattuisi pelkkää chiliä ja soodaa sisältävää pallukkaa. Jos muuten ihmettelit gramjauhoa ja soodaa, niitten tarkoitus on kuohkeuttaa taikinaa. Ilman niitäkin voisi varmasti selvitä.

Hyvin sekoitettuihin kuiviin aineksiin silppuan reilut puoli puntillista tuoretta persiljaa. En näe syytä kieltää myöskään pakastetun persiljan käyttöä. Olisi hyvä, jos persilja olisi joko huuhtelemisen tai sulattamisen jäljiltä vähän märkää, koska siitä saadaan lisää kosteutta ns. mureketaikinaan. Viimeiseksi sekoitan falafelpallukkataikinaan pari ruokalusikallista sitruunamehua, ihan pieni tilkka öljyä ja maun mukaan tabascoa, kun siihen olen taas niin mielistynyt. Jälleen sekoitan huolellisesti. Sitten falafelpallukkataikinan voikin jättää toviksi kehittämään kaasuja.

Aijaijai kun olisi ollut vielä tuoretta minttua!

Jonkin aikaa tekeytyneestä taikinasta alan sitten pyöritellä jonkinlaisia pallukoita vedellä kostutetuin käsin. Suosikkimuotoni on litistetty pallo, vähän kuin paksu mitali, koska se paistuu suht nopeasti ja on helppo mahduttaa sekä pitaleivän sisään että pakasterasiaan. Pallukat kannattaa asemoida heti paistamispaikoilleen leivinpaperoidulle uunipellille. Käsiä voi huuhtaista aina välillä, jotta taikina ei tartu niihin vaan pysyy kuosissa. Pallukoihin voi halutessaan suihkia oliiviöljyä suihkepullosta, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä.

Falafelpallukat voivat olla aika lähelläkin toisiaan, koska ne eivät yleensä leviä mihinkään suuntaan.

Näitä falafelpallukoita paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 15–20 minuuttia tai kunnes alati herkullisemmiksi käyvät tuoksut saavat läsnäolijat läähättämään kuin Pavlovin koirat ja kuolan valumaan suupielistä.

Valmiitten falafelpallukoitten kanssa maistuu erinomaisesti jugurttikastike. Maustamattomaan paksuun jugurttiin sekoitan valkosipulisilppua, sitruunamehua, hunajaa, minttua, oreganoa, suolaa ja mustapippuria. Kastikkeen kannattaa antaa maustua mieluiten koko pallukoitten tekoajan, jotta maut pääsevät kunnolla esiin. Tämä tsatzikimainen kastike täydentää erinomaisesti falafelpallukoitten makua sekä pitaleivän täytteenä että esimerkiksi lisäkeriisin tai -ohran kastikkeena. Kaveriksi vielä salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia, oliiveja ja fetasalaattijuustoa, niin a vot!

Lintu jäähtyy -blogissa on muuten myös pitaleipäohje, jota voit hyödyntää, jos sinussakin on "arabiemännän ainesta" tai jaksat muuten nähdä vaivaa ruokasi eteen.

Epätarkka kuva esittää aiemmin näkyneestä taikinasta valmistettuja falafelpallukoita.

Kesäkurpitsalohnakkeet ja maissikakku

Ruokabloggaajille on varmaan tuttu ilmiö, kun jokin valmistunut ruoka on ollut niin hyvää, että siitä pitää heti päästä kirjoittamaan. Kuvat tulee nälkäisenä rätkittyä miten sattuu (tietysti pitää kuvata melkein kaikki siltä varalta, että tulos olisi herkkua), ja kun ruoka on syöty, huomataankin, että kaikki kuvat ovat epätarkkoja tai niissä on muuten jotain kamalaa. Silti jossain itsekritiikittömyyden puuskassa tai blog realityn nimissä julkaisee huonot kuvat. Ja sitten häpeää vuosikaudet.

Juuri tällainen tapaus on kesäkurpitsalahnaa käsittelevän kirjoitukseni taustalla. Tai oikeastaan siellä taustalla on mustaksi kärvennettyä lehtipihvisilppua, jonka koostumusta en edelleenkään käsitä. Olen pitkään pähkäillyt, poistaisiko kirjoituksen kuvineen blogia rumentamasta. (Ovathan muut kuvani sentään VÄHÄN nätimpiä, vaikka itse sanonkin.) Sitten ajattelin, että jahka seuraavan kerran paistan kesäkurpitsasta lohnakkeita, otan paremmat kuvat ja vaihdan ne entisten tilalle. Tietysti tällainen hybris (ὕβρις) aiheuttaa sen, että kaikki tähänastiset kuvat ovat olleet yhtä epäonnistuneita.

Mutta haa! Nytpä huijasin kohtaloani ja onnistuin saamaan kesäkurpitsalahnasta tai -lohnakkeista paremman kuvan. Ja aika paljon paremman ruoka-annoksen. Tämä(kään) ei maksa juuri mitään, joten se sopii opiskelijan ruoaksi paremmin kuin hyvin.

Paistettua kesäkurpitsaa, sitruunavinegrettiä, maissikakkua ja lovileikkaustomaatteja.
Hups, unohdin, että opiskelijaruoan piti olla tonnikalaa ja nuudeleita.

Tällä kertaa noudatin myös tarkemmin Yhteishyvä-lehdessä ollutta ohjetta grillatusta kesäkurpitsasta. Aloitin paahtamalla seesaminsiemeniä kuivalla pannulla (ja edelleen neuvon imuroimaan vasta sen jälkeen). Samalla leikkasin kesäkurpitsasta pitkittäisiä viipaleita. Levittelin ne leikkuulaudalle ja rouhin päälle suolaa ja pippurisekoitusta.

Koetin laulaa kesäkurpitsoille mustalaisromansseja, jotta niitä olisi ruvennut itkettämään entistä enemmän.

Itkeneet kesäkurpitsat paistoin pannulla öljytilkassa. Kastikkeeksi sekoitin Yhteishyvän ohjeen mukaisesti oliiviöljyä, sitruunamehua, minttua, ruokokidesokeria ja rouhaisut suolaa ja pippurisekoitusta. Sitten asettelin paistuneet kesäkurpitsat lautaselle ja kaadoin vinegretin niitten päälle. Lohnakkeet saivat maustua sen aikaa, että sain valmistettua maissikakun.

Nyt osasin sekoittaa kastiketta sen verran vähän, ettei kesäkurpitsalahna joutunut uimaan siinä.

Maissikakkuun sain idean Kuopion-reissulla, kun kävimme keilaamassa ja syömässä uudessa Bowl D1ner -nimisessä ravintolassa. Pidin paikasta, saamastamme asiantuntevasta ja reippaasta asiakaspalvelusta sekä ruoka-annoksestani, jossa oli perusbroilerin toverina erinomaista maissikakkua, maukasta mojitoananasta ja niitten rinnalla hieman mitäänsanomatonta tomaattikastiketta. Mojitohedelmiä tulikin jo kokeiltua, mutta tätä maissikakkua piti myös testata kotona. Siihen sai sopivasti ympättyä aimo määrän tähteitä. Maistamassani versiossa ei ollut esimerkiksi riisiä, mutta kun sitä sattui olemaan jääkaapissa, panin sekaan. Ravintolassa tarjottu maissikakku oli pannukakkumainen paistos, joka oli leikattu pitkulaisiksi viipaleiksi. Ajattelin sen sopivan mukavasti myös kesäkurpitsalohnakkeitten seuraksi, ja niin kävikin.

Maissikakku menossa uuniin.

Tämäkin homma alkoi silputtujen valkosipulin ja pienen punasipulin kuullottamisella, niin kuin moni muukin ruoanlaitto. Kuullotin niitten kanssa vähän chiliä ja cayennepippuria. Niitten lisäksi sekoitin taikinaan vajaat pari desiä tähteeksi jäänyttä jasmiiniriisiä, suunnilleen yhtä paljon maissinjyviä purkista, puolisen desiä maissijauhoja ja mausteeksi rouhittua pippurisekoitusta, suolaa ja ruokokidesokeria. Taikinaan tuli vielä kananmuna ja noin desin verran kermaviiliä.

Levittelin taikinan pellille leivinpaperin päälle ja kaduin heti, että tasoitin sen liian ohueksi. Sopivampi paksuus olisi ollut noin sentti; puoli senttiä paksu kakkuni ei kutistuttuaan ollut mehevin mahdollinen. Paistoin kakkua reilut parikymmentä minuuttia 200 asteessa, jonka korotin paiston puolivälissä kuitenkin 225 asteeseen, kun mitään ei muuten näyttänyt tapahtuvan.

Valmiin maissikakun voi leikata vaikka pizzaleikkurilla pitkulaisiksi viipaleiksi.

Maissikakku oli aika maittavaa sellaisenaankin, mutta jos sille kaipaa vielä jotain kastiketta tai höystettä, kiva (ja kokeiltu) yhdistelmä oli yksinkertaisesti lusikalliset kermaviiliä ja aurinkokuivattu tomaatti -ketsuppia.

Tomaatteihin voi soveltaa Lahja-mamman rukinlapojen lovileikkauskuvioita.

Juusto-pestopuustit

Joskus on syytä pyrkiä minimalismiin.

Tavoitteet: saada leipää, saada jotain herkkua, saada valmista evästä puoluekokoukseen, käyttää loput pestot, tyhjentää seesaminsiemenpurkki, käyttää huonompaan jamaan menossa oleva juusto ja tehdä IHAN MITÄ TAHANSA MISSÄ ON AURINKOKUIVATTUJA TOMAATTEJA.

Tulos: juusto-pestopuustit.

Kuvassa ei ole täytetty kana vaan kasa juusto-pestopuusteja.

Tein runsaasti sämpylätaikinaa. Puolen vesilitran taikinaan lätkin kuivahiivaa, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja, ruisjauhoja, grahamjauhoja, vehnäleseitä, pellavansiemeniä, kaurahiutaleita ja ehkä jotain muutakin, mitä en enää muista. Tietysti oliiviöljyä! Vaivaus, kohotus. Mikroaaltouuni on paras paikka.

Taikinan kohotessa silppusin aurinkokuivattuja tomaatteja ja niitten seassa olleita jättikapriksia ja raastoin juustonjämät (erinomaista Myrskyluodon kermajuustoa). Kun taikina oli kohonnut, otin puolet taikinasta ja olin tekevinäni korvapuusteja. Ensin siis taikina litteäksi, sitten pestoa päälle, tomaatteja ja juustoraastetta (ja mausteeksi vielä rouhaisu pippurisekoitusta ja valkosipulia unohtamatta basilikaa ja oreganoa). Ripoti rip. Hei rullaati rullaati rullaati rullaa. Leikkaati leik.

Kananmunavoitelu ja seesaminsiemenripotus. Paisto 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes tuoksuu sopivalta. Luotan ennemmin nenääni kuin silmiini.

Taikinan toinen puolikas päätyi tavallisiksi sämpylöiksi. (Voitelu vedellä juuri ennen paistoa tuo rapean pinnan.) Vähän kyllä epäilyttää, onko kumpiakaan leivonnaisia jäljellä enää perjantaina, kun klo 6.00 on lähtö Rovaniemelle puoluekokoukseen.

Puolikkaasta taikinasta tehdyt sämpylät - tai mitä niistä on jäljellä.

Kesäkurpitsalahna

Mainittakoon ensiksi, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miltä lahna maistuu. Olen koko ikäni ollut kala-allergikko, joten eväkkäät ovat minulle melko tuntemattomia.

Lahna on kuitenkin mainio sana. Äänneyhdistelmä hn ja takavokaali a saavat sanan kuulostamaan äärimmäisen rennolta, letkeältä ja kenties jopa hieman ylimieliseltä. Lahna voi selvästi vain olla ja nautiskella. Kun meillä pötkötellään vailla parempaa tekemistä, sitä kutsutaan lohnostamiseksi.

Suokoot paremmin tietävät anteeksi, että nimesin valmistamani ruokalajin kesäkurpitsalahnaksi. Idea on vähän samanlainen kuin sibilanttiäänteisen osuuskauppaketjun uusimmassa ruokalehdessä olleessa reseptissä: paistetaan vihannes ja läträtään sen päälle öljykastiketta.

Kesäkurpitsalahna, joka ei ole kalaa nähnytkään.

Oli tukala laimean ukkosen päivä. Kuumuus ja ilman painostavuus vievät ruokahaluni, joten lounaan valmistaminen jäi iltaan. Ukkonen jyrähteli muutamaan kertaan, muttei kunnollista, kat(h)arttista sadetta tullut. Mutta voi tätä kesäkurpitsaa!

Leikkasin pienen kesäkurpitsan pitkiksi viipaleiksi. Kun vähän kikkailee, pystyy leikkaamaan viipaleet niin, ettei "kantapaloja" juurikaan jää. Levittelin viipaleet leikkuulaudalle ja rouhin niitten päälle suolaa ja pippurisekoitusta. (Suolauksen tarkoituksena on saada ylimääräiset nesteet kihoamaan pintaan ja valumaan pois, ei tukkia ruokailijan verisuonia.)

Vihanneksen hikoilua odotellessa paahdoin seesaminsiemeniä kuivalla paistinpannulla. Jos on ollut aikeissa imuroida, se kannattaa hoitaa vasta tämän jälkeen, koska siemenet lentelevät joka paikkaan. Jos ne käyttäytyvät pannulla asiallisesti, viimeistään pannulta pois kaadettaessa ne päättävät tehdä syöksylaskun lattialle.

Kun paahdetut seesaminsiemenet (tai edes osa niistä) on saatu pois pannulta, lohnostuneet kesäkurpitsaviipaleet pääsevät tilalle. Paistoin nekin kuivalla pannulla, mutta ihan loppuvaiheessa ripottelin mukaan hieman oliiviöljyä.

Jossakin tässä välissä valmistin kastikkeen. Sekoitin oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, suolaa, sokeria, mustapippuria, valkosipulijauhetta, rakuunaa, rosmariinia ja ruohosipulia. Turvauduin kuiva-ainekaapin sisältöön, mutta olen melko varma, että hienoksi silputtu kesäsipuli valkosipulimurskan ja tuoreen basilikan kera olisi tehnyt kastikkeesta entistä paremman. Täytyypä kokeilla ensi kerralla. Sibilanttiosuuskauppa suositteli sitruunavinegretteä, mutta koska en viime aikoina ole paljonkaan uskaltanut harrastaa sitrushedelmiä, piti keksiä jotain muuta.

Pelastin paistuneet kesäkurpitsaviipaleet lautaselle ja valutin päälle kastiketta. Ripottelin päälle seesaminsiemenet. Ja kyllä, imurointi kannattaa hoitaa tässä vaiheessa. Annoin herkun maustua sillä aikaa, kun jouduin toteamaan, etten enää hanki erästä tietynmerkkistä naudanlihaa. Jälleen huono kokemus. Sain kuitenkin paistettua jonkinlaista lehtipihvisilppua kesäkurpitsan kaveriksi. Tällä kertaa liha oli täysin turha lisäke.

Ei kannata säikähtää, vaikka öljykastikkeen määrä lautasella näyttäisi aluksi hirmuiselta. Sitä ei oikeasti ole paljon. Jos ennen syömistä malttaa odottaa hetken (minä en juuri malttanut), kesäkurpitsa imaisee kastikkeen sisäänsä. Maku on mahtava!

Kaalipiirakka

Suuren suosion saavuttaneen kaalipiirakkani ohjetta on kyselty niin paljon, että saakoon se kunnian esiintyä ensimmäiseksi uudessa blogissani. Kävin jopa taannoin opettamassa piirakan teon ystävälleni E:lle. E:n tekemä piirakka oli erinomaisen hyvää, kiitos siitä!

Esimerkkinä kaalipiirakan maistiaisversio pääsiäiseltä 2013

Olen tarjonnut kaalipiirakkaa useasti syntymäpäiväkesteissäni tammikuussa. Intialaisittain maustettu ja hivenen makea täyte tuntuu maistuvan syöjille niin, että mikään määrä näitä piirakoita meinaa riittää. Piirakat ovat melko lättäniä, mikä aiheuttaa sen, ettei palasissa ole liikaa syötävää (mikä johtaa ähkyn sijasta loputtomaan santsaamiseen).

Yksissä syntymäpäiväkemuissa tarjottu kaalipiirakka sivuosassa vasemmalla.

Piirakkataikina on rahkavoitaikina, jossa on

• pieni purkillinen maitorahkaa
• grammamääräisesti melkein saman verran margariinia tai voita (parempaa)
• jauhoja (vehnä-)
• suolaa
• paprikajauhetta kauniin oranssin värin saamiseksi (pääsiäisenä käytän kurkumaa, jotta väri olisi keväisemmän keltainen).

Tämä riittää puolikkaan pellin kokoiseen umpipiirakkaan.

Aineet muhennetaan kouralla ja nypitään tasaiseksi. Jauhoja pannaan sen verran, että taikina tuntuu kädessä siltä kuin kättelisi Muumien Tahmatassua, neuvoin E:lle. Kun taikina on valmis, taikinakulho pannaan peitettynä jääkaappiin odottamaan jatkoa.

Piirakan täytteeksi tulee

• ohuen ohuiksi suikaleiksi silputtua keräkaalia (sitä tarvitaan todennäköisesti vain neljännes siitä määrästä, mitä olit ajatellut käyttää) (voipi silputa veitsellä tai vaikka juustohöylällä)
• karkeaksi raasteeksi raastettua porkkanaa saman verran kuin kaalia
• nyrkillisen verran sipulia suikaleina
• keitettyä riisiä (jonka ehdit keittää sillä aikaa, kun silppuat kasviksia, tai keksit käyttää tähteeksi jäänyttä riisiä) sen verran kuin on sipulia
• mausteita.

Sipuli, mausteet, kaali ja porkkana kuullottumassa.

Popsi kaalia raakana niin paljon kuin ehdit, koska silppusit sitä kuitenkin liikaa. Raa'assa kaalissa on paljon c-vitamiinia.

Kun olet kyllästynyt kaalinsyöntiin ja olet saanut vihannekset kuosiin, ala kuullottaa sipulia paistinpannulla öljyssä tai voissa. Voita pitää olla paljon. Kypsennä samalla mausteet: juustokuminaa, inkivääriä, neilikkaa (vain vähän takapotkuksi), kurkumaa, mustapippuria, rakuunaa (vain vähän, ettei maistu muovailuvahalta), suolaa (riittävästi) jne. Mausteita pitää olla paljon, tai ihan miten tykkäät. Henkilö E:llä oli valmista tandoorimausteseosta, mikä oli oikein hyvää, ja joskus olen käyttänyt garam masalaa. Uskon, että tässä tapauksessa mikään määrä mausteita (paitsi rakuunaa) ei ole liikaa.

Keitetty riisi lisätään täytteeseen viimeiseksi.

Älä polta mausteita. Heitä kaali sekaan, ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Myöhemmin lisää porkkanaraaste ja viimeiseksi riisi. Voi olla, että voita kannattaa vielä lisätä. Valuta joukkoon hunajaa, ja jos olet addiktoitunut kasvisliemikuutioihin, pilko sellainenkin joukkoon. Vettä tarvitaan. Täytettä keitellään, kunnes kaali on kypsää. Täytteen tulee maistua hyvältä ja makujen on oltava tasapainossa.

Valmiin täytteen pitää antaa jäähtyä vähän, ennen kuin sitä kehtaa lätkiä taikinan päälle. Kun olet odottanut riittävän pitkään ja vähän yli, kaiva kaulin tai piirakkapulikka esiin ja hyökkää taikinan kimppuun. Piirakkapohjasta kannattaa tehdä hieman suurempi kuin kannesta, jotta reunat saa taite(i)ltua siististi. Älä innostu kaulimaan taikinaa liian ohueksi – sen pitää kestää täytettä.

Tein pääsiäisen kunniaksi munanmuotoisen piirakan.

Levitä täyte pohjalle, siirrä kansi päälle ja taittele reunat kannen yli. Kiinnitä ja koristele haarukalla, voitele kananmunalla ja pistele vielä haarukalla reikiä ympäriinsä, jotta piirakka ei räjähdä. Pinnalle voi ripotella seesamin- tai unikonsiemeniä, tai sitten voi askarrella taikinasta koristeita, jotka pitää kiinnittää ennen kananmunalla voitelua. Synttäripiirakkaani tein taikinalehtiä, joiden päälle ripottelin koristeeksi eri yrttejä, ja ihan nättiä jälkeä tuli. Tuskin haittaa, jos piirakan pinnalle ripottelee merisuolaa.

Munanmuotoinen kaalipiirakka ja pienempi maistiainen menossa uuniin.
Koristeena rakuunaa ja seesamin- sekä kurpitsansiemeniä.

Piirakkaa paistetaan suunnilleen 200 asteessa sopivan pitkään. Syödään hyvässä seurassa.

Tekisikö mieli? Paistuneet kurpitsansiemenet ovat tolkuttoman hyviä.