Mausteet (توابل) järjestykseen ja za3tar (زعتر)

Unohtakaa vanhan kansan lorut peiposta ja pääskysistä. Varmempia kesän merkkejä ovat ikkunanpesuhimo ja tarve järjestää maustekaappi. Kun vapun lähipäivinä sataa kesäisesti rakeita ja lunta, voi puunata lukaalia kesäkuntoon.

Keittiön kevätsiivouksessa on syytä keskittyä olennaiseen. Siksi aloitin

1. puhdistamalla roska-astiakärryn metallisen aluskehikon
2. raaputtamalla sähkölieden kytkinten reunat puhtaaksi
3. kiillottamalla maustepurkkien kannet (!)
4. teippaamalla loppuihinkin maustepurkkeihin arabiankieliset nimikyltit (osassa oli jo ennestään).

Tunnistettavan punavalkoisen suolapurkin oikealla puolella myhäilee iso purkki eilen sekoittamaani za3tar- eli za'atar- (زعتر) -maustetta. [Nimessä oleva numero 3 merkitsee vappuisen kuplivaa äännettä. Siitä käytetään nettikielessä 3-merkkiä arabiankielisen kirjoitusmerkin ع sijasta. Ymmärtänette yhdennäköisyyden. Käytän mieluummin za3tar-kirjoitusasua, koska siinä kukin kirjain kuvaa tiettyä äännettä toisin kuin heittomerkillisessä versiossa.]

Za3tar-mauste on arabitorien suosituimpia sekoituksia, ja sitä voi käyttää melkein mihin vain. Yhtä monikäyttöinen on sen nimi. Jos olen ymmärtänyt oikein, sama sana زعتر merkitsee sekä 'timjamia', 'timjamin, oreganon ja meiramin sukuisia yrttejä' että 'maustesekoitusta, johon tulee em. yrttien lisäksi paahdettuja seesaminsiemeniä ja sumakkia'. Sumakki taasen on kirpeää punaista marjajauhetta, jota niin ikään ripotellaan vähän kaikkeen.

Olen ajatellut pyöräyttää sunnuntaiaamun iloksi arabihenkisiä leipiä, joihin tulee päälle runsaasti za3taria. Katsotaan, tuleeko niistä raportoimisen arvoisia.

Naurispiirakat

Arvoisa äitini M. lähetti minulle kannakselaisia perinneruokia käsittelevän kirjan Apposkaalista mantsikkamöllöön. Sitä on ollut kiinnostavaa lukea, koska olen pähkäillyt, millaisia ruokia Antreasta ja Uudeltakirkolta kotoisin olleet isovanhempani ovat aikoinaan Karjalankannaksella syöneet. Ja pitihän siitä heti päästä kokeilemaankin yhtä ohjetta, kun olin onnistunut saamaan torilta erinomaisia nauriita.

Kirjoittaja Irja Seppänen-Poran nimi jäi vahingossa kuvan ulkopuolelle.

Kiinnostavimmalta naurisruoalta vaikutti pyhäjärveläinen naurispiirakka. En ollut koskaan maistanut saati laittanut sellaista enkä ihan tarkkaan noudattanut oheista ohjetta, mutta kyllä jotain sain toki aikaan.

Kirjan ruokaohjeet on kirjoitettu niin, että niitten voisi olettaa olevan tuttuja lukijalle. Onneksi niitten loppuun on lisätty nykyaikaisemmille ja kannakselaisiin ruokiin vihkiytymättömämmille tarkempia ohjeita ja esimerkiksi sähköuunin paistolämpötiloja.

Koska en valitettavasti omista hakkuukaukaloa, piti hienontaa nauriit veitsellä. Leikkelin kuorituista, raaoista nauriista sentin-parin pituisia kapeita suikaleita, kun en ollut varma, kuinka hienoksi juures pitäisi silputa. Ilmeisesti olisi kannattanut tehdä vielä pienempää jälkeä. Käytin kolme keskimäärin keskikokoista naurista, ja siitä tuli sopivan näköinen määrä haketta. Silpun päälle ripottelin runsaasti suolaa ja jätin vajaaksi tunniksi itkemään.

Imelään ruiskuoreen tuli ohjeen mukaan 1,5 dl vettä, ½ tl suolaa, 3 dl ruisjauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja. Ohjeessa määrät olivat itse asiassa kaksinkertaiset, mutta puolitin määrät, kun en halunnut uhrata tähän kokeiluun enempää kuin ne kolme nauristani.

Ei-ihan-kovin-hienonnettu nauris ja huomattavasti hienompi taikina.

Jahka nauriit olivat itkeneet ylimääräiset nesteensä, survoin ne siivilään ja puristelin nesteet talteen kulhoon. Sitten pulikoin taikinasta kymmenen kämmenen kokoista piirakkapohjaa. Ohjeen mukaan täydestä taikinasatsista olisi tullut kuusi piirakkaa (ja minulla siis puolikkaasta annoksesta kolme), mutta halusin tehdä pienempiä kerta-annospiirakoita. Taikina oli sivumennen sanoen niin hyvää, etten tarvinnut kuorien ajeluun yhtään jauhoja koko aikana!

Pulikoidun piirakkapohjan päälle levittelin pari ruokalusikallista naurishaketta ja veistelin päälle vähän voita.

Kyllä, nauriit olisivat saaneet olla paljon hienompaa silppua tai jopa muhennosta. Nämä tikut nimittäin puhkoivat ehkä turhankin ohueksi kaulimani taikinan, ja jämäpaloista piti väsätä tilkkuja reikien peitteeksi.

Täytettä tuli siis vain piirakan toiselle puolikkaalle. Kääntelin tyhjät puolet päälle ja yritin sulkea piirakat mahdollisimman siististi. Kenties liian ohueksi kaulittu taikina kiukutteli eikä asettunut haluamallani tavalla. Lopuksi leikkelin reunoista rumat rödöt pois. Näillä tähteillä sai paikkailtua revenneitä kohtia.

Puolikuun muoto on suosittu piirakkamalli.

Päätin sivellä piirakat naurismehulla jo ennen uuniin panoa. Ajattelin, että saan niihin siten nätimmän paistopinnan ja että paikkaustilkut liimautuisivat siten paremmin paikoilleen. Sitten piirakat pääsivät paistumaan 200 asteeseen, kuten muropiirakan ohjeessa neuvottiin.

Uuniin menossa.

Hoksasin piirakoita parikymmentä minuuttia paistettuani, ettei minulla ole foliota. Muropiirakan ohjeessa nimittäin opastettiin, että kovemmassa lämpötilassa piirakoihin paistetaan kaunis paistopinta, minkä jälkeen ne peitetään foliolla ja haudutetaan kypsiksi matalammassa lämmössä. No, ei auttanut muu kuin laskea lämpötila niinkin alas kuin 75 asteeseen ja jatkaa paistamista ilman foliota. Noin vartin päästä piirakoitten reunat alkoivat näyttää sen verran koppuroilta, etten rohjennut enää jatkaa paistamista vaan nostin piirakat pois uunista. Voitelin ne jäljelle jääneellä naurismehulla (jota olisi kannattanut säästää enemmän tähän jälkivaiheeseen) ja pellille valuneella rasvalla kuorien pehmentämiseksi. Sitten peittelin ne moninkertaisen liinan alle pehmenemään.

Valmiita naurispiiraita, a vot!

Saapa nähdä, pehmenevätkö kuoret yhtään säilytyksessä. Maistoin yhtä piirasta aika pian, ja siinä oli hapankorppumaisen rapea kuori. Nauris oli pehmentynyt juuri sopivasti, mutta siitä olisi varmasti tullut vielä herkullisempaa, jos olisin saanut haudutettua piiraita vähemmässä lämmössä.

Olisiko jollakulla tietoa tai kokemusta, millaisia näistä piiraista pitäisi tulla?

Kesäruokahitti: tietokonekuivattu maissi

Aurinkokuivatut tomaatit alkavat olla jo aika passé. Uusi ruokahitti tulee olemaan Lintu jäähtyy -blogin kehittämä tietokonekuivattu maissi. Kuten tiedämme, tietokoneen puhkumassa ilmassa voi kuivattaa muun muassa lakatut kynnet tai lakatun ukulelen kannen, mutta tätä poistoilmaa voi hyödyntää muuhunkin.

Tämä ei ole irronnut hammas vaan tietokonekuivattu maissinjyvä.

Tietokonekuivatun maissin valmistus on ruokahävikkiä vähentävää ja muutenkin ympäristöystävällistä, koska se syntyy ikään kuin sivutuotteena. Maissit valmistuvat ainakin täällä Lintu jäähtyy -blogissa siten, että olemme maissipitoista ruokaa syödessämme pudottaneet maisseja kannettavan tietokoneen alustan alle. Tietokoneen muovinen alusta on vino ja tekee 90 asteen kulman, joten sen alle mahtuu kerralla vaikka purkillinen maisseja.

Kuumentuva alusta ja tietokoneen pohjasta hohkaava lämpö kuivattavat maissit kätevästi ja ilmeisen nopeasti. Valmista saattaa tulla jo viikossa. Tuotannon kehitys on vielä kesken, joten emme osaa vielä arvioida, kuinka nopeasti maissinjyvät kuivuvat tietokoneen alla. Myös sää ja sisäilman kosteus voivat vaikuttaa kuivumisaikaan.

Valitettavasti popcornin valmistaminen tietokoneen kuumuudessa ei toistaiseksi ole onnistunut, vaikka kokeilumaissimme olikin ollut tietokoneen alla useita viikkoja.

Pääsiäisen sanoja ja pastaa

Oman ruokablogin kirjoittaminen kärsii siitä, että tutkii muita ruokablogeja. Selvitän maisterintutkielmassani ruokablogien tekstilajeja ja kerrontaa, ja mitä enemmän niitä pähkäilen, sitä vaikeammaksi käy osallistumiseni tähän diskurssiyhteisöön. Mistä ja miten kirjoitan? Mihin tapoihin, tyyleihin ja muihin konventioihin haluan osallistua? Miksi kirjoitan ruoasta?

Vaikuttaa siltä, että yksilöllistyneessä kulttuurissamme kirjoitetaan ruoasta, jotta omia "nautinnollisuushetkiä" voisi jakaa muitten kanssa (vrt. Itkonen 2012: 153). Jos pöydässä ei ole muita syöjiä, ruokailuelämyksen voi koettaa jakaa blogissa. Mutta vaikka bloggaajan laittama ruoka olisi kuinka hyvää, aistinautintoa on vaikea välittää sanojen avulla – eikä kokemuksen siirto välttämättä onnistu kuviakaan esittelemällä.

Silti me yritämme.

Ankka ja kissa hinkuvat osingoille pääsiäisen vihreästä pastasta.

Ruokablogigenreen näyttäisi jossain määrin kuuluvan tekemisten perustelu. Kirjoittajat saattavat kertoa valinnoistaan ja ratkaisuistaan prosesseina: esimerkiksi tein näin, koska X, ja siitä seurasi, että päätin Y:n, ja tapahtui Z.

Varioikaamme.

Kiirastorstaina piti tehdä rivakasti ruokaa, koska olin jättänyt aamiaisen syömättä ja aikonut mennä lounaalle yliopistolle. Minkään ravintolan ruokalista ei kuitenkaan houkuttanut, joten päätin tekaista jotain pikaista kotona. Panin vettä kiehumaan, silppusin sipulia ja valkosipulia paistumaan ja aloin miettiä, mitä tekisin. Veden keittäminen ja sipulien paistaminen ovat sellaisia perusasioita, että niistä voi jatkaa mihin suuntaan vain.

Koska luen paljon ruokalehtiä, kauppojen reseptilehdykäisiä ja blogeja, mieleeni jää usein kiinnostavien ruokien ideoita. Muistin nähneeni jossain ohjeen pinaatti-fetapastasta, ja löysinkin sen uusimmasta Yhteishyvän ruokalehdestä. Reseptin sivulla opastettiin vihreitten kasvisten sisältävän paljon rautaa ja "muita terveyttä edistäviä aineita". Koska vihreät kasvikset myös auttavat ehkäisemään syöpää ja parantavat luuston kuntoa, saatoin onnitella itseäni terveellisestä lounasideasta. Päätin jalostaa reseptiä.

Keitin vedessä täysjyväpastaa (epämääräisen mallisia lasagnettelaattoja), koska uskon tulevani kylläisemmäksi täysjyvätekeleistä kuin valkoisesta vehnästä. Lisäsin sipuleitten sekaan kuullottumaan kuutioitua punaista paprikaa ihan siitä ilosta, että pystyn nykyään taas syömään sitä. Oi tätä potentiaalista C-vitamiinin saantimahdollisuutta! Seuraavaksi pannulle päätyi pakastepinaattia ja vihreitä papuja, jotka olin viimeksi valikoinut kaupasta, kun pakastealtaan äärellä jäin erään tutun komistuksen juttusille ja mahdollisesti halusin ostosteni vaikuttavan vihreämmiltä.

Annoin vihannessörsselin paistua ja maustoin sen pidättyväisesti vain pippurisekoituksella. Lopuksi sotkin sekaan jääkaapissa passivoituneen kermatilkan, vihreitä oliiviviipaleita ehtymättömästä purkista ja fetasalaattijuustokuutioita, jotka mokomat sulivat kuumaan kastikkeeseen melkein kokonaan. Sekoitin kastikkeen pastaan ja lisäsin lautaselle juustokuutioita, jotta niitten olemassaolon voisi helpommin hahmottaa.

Niin kiire ei koskaan ole, ettei herkullisesta ruoasta ehtisi ottaa kuvaa. Annos tuntui kaipaavan pientä koristelua, joten korkkasin kevään ensimmäisen basilikani ja hyödynsin pieneläinten viehättävyyttä. Jälkimmäisiä en kuitenkaan syönyt, koska ne ovat kumia ja puuta. Jos joku miettii, mikä on aiemmassa kuvassa oikealla näkyvä vihreä mötikkä, kerrottakoon, että se on silitysrautani, joka oli jäähtymässä kukkajakun silittämisen jäljiltä.

Kukkia siellä, kukkia täällä, ja kernaasti myös kukkia päällä.

Ruokalukemista:

Itkonen, Matti 2012: Kulttuurimatkalla maailmassa – filosofinen tutkielma ajasta, olemisesta ja suomalaisuudesta. – Matti Itkonen & V. A. Heikkinen (toim.), Mielin kielin kaupungissa. Esseitä ruoka- ja matkailukulttuurista s. 137–193. Vantaa: HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Sangen sattumanvarainen salaatti

Kuten muun muassa ystäväni E tapaa sanoa, meillä jokaisella on omat pienet omituisuutemme. Monet minun pikku omituisuuksistani liittyvät ruokaan, ja niitä ihmetellään jatkuvasti. En yhtään ihmettele, minkä takia pyhissä kirjoituksissa ja myös profaanimmassa perimätiedossa on niin paljon ruokaan ja syömiseen liittyviä käskyjä, kieltoja ja ohjeita. Onhan kerta kaikkiaan häiritsevää, jos joku yhteisön jäsen syö eri tavalla kuin toiset!

Paljastanpa seuraavaksi muutamia omituisimpia (ts. minusta normaaleja, mutta lähipiirini mielestä paheksuttavia) herkkujani. Tai enpä paljastakaan tällä kertaa kuin kahvit.

Kahvien kolmen kärki:

1) aiemmin keitetty, ruokosokerilla ja maidolla höystetty kahvi, joka on ollut jääkaapissa jäähtymässä vähintään vuorokauden (tätä juon melkein päivittäin)

2) kuuma maitokahvi, johon on sekoitettu turkinpippurimakeisia

3) hunajalla makeutettu kuuma maitokahvi, jossa on rusinoita ja/tai kardemummaa ja/tai kanelia.

Suosittelen kokeilemaan, ennen kuin tuomitsee nämä täysin. Turkinpippurikahvista tuli ennen joulua pienoinen hitti, ja sitä voisin tarjoilla Ravintolapäivänäkin, jahka taas pistän ravintolan pystyyn.

Tämänkertainen epistola siirtyy johdannosta varsinaiseen asiaan eli sattumanvaraiseen salaattiin, jonka kyhäsin iltaruoaksi. Makukokemuksen perusteella voisin väittää, että salaatissa kulminoituu jonkinlainen omalaatuisuus. Tämäkin resepti on varmasti jo keksitty, mutta kerronpa silti.

Hyvin rändom. Salaatissa mm. broileria, sinappijugurttia ja vattuja.

Salaatin pohja on ihan perussettiä: vihersalaattia, kurkkua, vihreää paprikaa. Vihreitten ainesten päälle on ripoteltu rapeaa tölkkimaissia ("rapsumaissia"), joka on koostumukseltaan yksi parhaista tietämistäni ruoka-aineista. Vaikka ruoan kanssa "ei pitäisi kuomailla", se on vain niin hyvää!

Ja nyt alkavat omituisuudet. Salaatissa on kohmeisia vadelmia, koska pakastevatut eivät lopu ikinä. Sitten on grillattua broilerin rintaa nyt niin muodikkaasti riivittynä (yritin paloitella siisteiksi paloiksi, mutta broisku mokoma ei suostunut yhteistyöhön). Kaiken kruunaa erikoiskastike, jossa on maustamatonta jugurttia, vähäsen voileipäpikkelssiä, sinappia sekä curryjauhetta. Ja päälle tietysti rouhittua pippurisekoitusta.

Ette usko, kuinka hyvää sinappijugurttikastike on broilerin ja vattujen kanssa. No ette uskokaan. Yhdistelmä ON aika rändom.

Paistettu riisi tai ajan murhamysteeri

Ruokablogi on vaarallinen ajantappaja. Silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun, on aivan liian helppo kaivaa kamera esiin ennen syömistä ja syömisen jälkeen haluta heti dokumentoida herkku blogiin. Ja koska ruoasta on kyse, sitä on varmaankin pitänyt laittaa ihan jonkin aikaa. Yllättävää kyllä tiskaaminenkin alkaa kovasti kiinnostaa, kun olisi tähdellisempää tekemistä.

Paistettua riisiä.

Oikeastaan asiat vain johtivat toisiin. Ehkä ei pitäisi olla liian ankara itselleen. Tarkoituksenani OLI väsätä jotain pikaista lounasta, ja sitä sain. En missään vaiheessa suunnitellut tappavani aikaa, murhaavani sitä tai olevani millään tavalla syyllinen sen kuolemaan. Joka on syytön ajan tappamiseen, heittäköön ensimmäisen kiven.

Tapahtumaketju alkoi pohjaanpalaneesta kattilasta, joka irvisteli tiskialtaassa. Olin edellispäivänä lämmittänyt siinä tomaattipohjaista kastiketta, joka löytyi pakastimesta. Tietysti jätin kattilan vahtimatta ja kannen tiukasti kiinni, joten eikö kastike heti kärähtänyt kattilaan. Tänään tämä tiskialtaassa likoamassa ollut kattila alkoi ärsyttää, koska aina kun laskin hanasta vettä, se roiskui kattilan kautta kaikkialle. Eli oikeastaan kaikki alkoikin siitä, että olisin pessyt silmälasini (jotta olisin paremmin nähnyt työskennellä tietokoneella), mutta koska muistin kattilan ikävän roiskimisefektin, päätinkin ensin jynssätä kattilan puhtaaksi. Samalla vaivalla ajattelin pestä muutkin tiskipöytää täyttävät astiat, jotta seuraavalla kerralla olisi mukavampaa käydä keittiöpuuhiin, ja koska tiesin tarvitsevani kyseisiä astioita myöhemmin.

Tyhjensin astiakaapista ne värkit, joita on mahdollista säilyttää muualla kuin siellä. (Asun nykyään elämäni pienimmässä keittiössä, jossa on naurettavan vähän säilytystilaa.) Tämä pari minuuttia kestänyt toimi ehti viedä tiskausintoni ja halukkuuteni hukuttaa aika tiskiveteen. Päätinkin nopeuttaa myöhempiä toimintoja paistamalla ennakkoon jauhelihan, jota tiesin tarvittavan illalla. Siten saisin paistinpannun pesuun ja kuivumaan ennen muita astioita. (Pakko, koska astiakaappiin ei mahdu kerralla kuivumaan kuin 1 ½ isoa astiaa.) Jääkylmää laskelmointia ajan pään menoksi, myönnän.

Jääkaappi rupesi huutamaan. Edellispäiväinen riisi, jota ei ole paljon, kannattaisi käyttää nyt! Olisivatko ikivanhat bambunversot vielä syömäkelpoisia? Bambunversot päätyivät esitutkintaan. Ei, ne maistuivat jo lievästi omituisilta. Mäkeen. Sen sijaan riisin päätin toki käyttää. Kasvispuolta saivat edustaa myöhemmäksi varatut paprikat, jotka suikaloin kerralla kokonaan (onpahan valmista), ja Ah Niin Välttämättömät kesäsipulit varsineen.

Paistuva jauheliha sai ylleen pakolliset mausteet valkosipulijauheen, paprikan, mustapippurin ja suolan (Hellun arominvahvenne™), ja suurin osa siitä sai mennä odottelemaan myöhempää käyttöä. Lounaaksi päätyvä osa maustui vielä cayennepippurilla ja inkiväärillä (kunpa olisikin ollut tuoretta saatavilla). Pitkään pahoinpidelty aika sai tässä kohtaa jalat alleen: se pystyi vielä juoksemaan. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Ensin paprikat ja sipulit lensivät pannuun. Sitten riisi heittäytyi joukkoon. Sekoittelin ja annoin paistua. Ennen kuin huomasinkaan, olin ehtinyt tainnuttaa ajan kanssa painivan seoksen balsamietikalla ja tilkalla omenamehua. Jos hapot eivät olisi kirvelleet aikaa riittävästi, itketytin sitä vielä silputuilla sipulinvarsilla, jotka rojautin koko komeuden päälle.

Pesin käteni. En väitä, että olisin syytön ajan tappamiseen, mutta en minä ainakaan viimeistä kuolettavaa iskua antanut. Minulla ei ole todistajia, mutta sanon, että siihen iski salama. Jos ei muun niin kameran.

Kihlajaistarjoiluja

Tunnuslauseeni "olen kuin Batman, mutta emäntä" tuli loppiaisena todistetuksi, kun minut kutsuttiin apuun laittamaan kihlajaisherkkuja. Juhlat vietettiin Kuopiossa kihlaparin kotona. Tehtäväni oli mestaroida lähinnä suolaisia leivonnaisia, kun kakkuasiantuntijamorsian keskittyi makeilemaan.

Valtava broileri- ja kasvistäytteinen voileipäkakku katosi nopeasti parempiin suihin.

Taustalla häämöttää iänikuinen kaalipiirakka, jota taas ylistettiin.

Makeat kakut olivat abessiivihyytelökakku (gluteenitta, laktoositta ja liioitta sokereitta tehty kakku) sekä perinteinen, aivan järjettömän herkullinen täytekakku.

Macaronit väännettiin juhla-aamuna.

Sain valita värin, kun kakkumestarilla oli laatikollinen toinen toistaan hienompia elintarvikevärejä. Hento violetti sopi hyvin vaaleanpunaiseen ja turkoosiin sisustukseen.

Pika-analyysi ruokakauppaketjujen ruokalehdistä

Eilen valmistamaani lasagnea maistellessani selailin kahden eri ruokakauppaketjun ruokalehtiä. Kenties yltiöherkullinen lasagneni aiheutti sen, että ruokalehtien kirjoitukset alkoivat tuntua lähinnä naurettavilta. Miten ruoasta voisi edes kirjoittaa! Tärkeintä ovat kuvat. Herkullisen näköiset ja kauniisti asetellut annokset vetoavat aisteihin ja herättävät nälän. Niitten tarkoitus on himottaa.

Esimerkki "itämaisesta" ruoasta.

(Muistan, kuinka lapsena luin keittokirja- ja reseptilehtiskokoelmaamme uudestaan ja uudestaan. Osaan edelleen monet ohjeista ulkoa. Harvoin halusin yrittää valmistaa mitään ruokaa ohjeen mukaan. Mieluummin join piimää, natustin ruisleipää ja nautin kuvien katselemisesta. Lienen ehdollistunut siihen, että ruokalehtiä selaillessa on samalla syötävä jotakin.)

Ruokalehdet eroavat muista (kuva-)lehdistä siten, että niissä pyritään selostamaan yksityiskohtaisesti, mitä kuvassa näkyvä ruoka sisältää ja kuinka se on valmistettu. K-Ruoka-Pirkka-lehti ilmoittaa myös valmistettujen aterioiden annoshinnan. Kuvaillaanhan muotilehdissäkin, mistä mallien vaatteet on hankittu ja mihin hintaan, ja joissakin jopa selostetaan ehostuksen vaiheita. Esitellyn tyylin toteuttaminen jätetään kuitenkin lukijan vastuulle. Ruokalehdet sen sijaan käskyttävät tiukin imperatiivein: hienonna, ruskista, nosta syrjään, hauduta ja jopa huuhdo [tomaattimurska]tölkki vedellä ja kaada huuhdeliemi kasariin. (Kohti uusavuttomuutta ja sen yli!)

Esimerkki "juustoisesta" ruoasta.

Jos suostumme ottamaan ruokalehtitekstigenren annettuna, ts. emme yritä ämpyillä vastaan, voimme tarkastella ruokalehtien sananvalintoja. Selailtavinani ovat K-Ruoka-Pirkka-lehden helmikuun 2012 numero sekä Yhteishyvän ruokaliite samaiselta helmikuulta. (Todellisuudessa näitten vihkosten nimet ovat K-ruokaPirkka ja Yhteishyvä Ruoka, mutta en kestä käyttää tällaisia kirjoitusasuja omassa tekstissäni. Suokoon aito tutkimus anteeksi.)

Molemmissa lehdissä tarjotaan kauteen sopivia reseptejä. Ajankohtaisten juhlaherkkujen lisäksi lehdissä näkyvät tietyt teemat. Yhteishyvän ruokalehden viimeisellä sivulla kerrotaan yleensä tarkemmin jostakin tietystä raaka-aineesta – tällä kertaa suolasta –, jota sitten käytetään ohjeissa paljon. Ruoka-Pirkka perehdyttää erilaisiin ruokakulttuureihin lähettämällä "joka kuukausi ruokaterveisiä maailmalta". Helmikuun lehdessä tämä tarkoittaa racletten ja fonduen esittelyä alppimaiseman kera.

Ruokalehtien käskyttävän verbistön lisäksi huomioni kiinnittyy adjektiiveihin. Toimitukset eivät ilmeisesti luota herkullisten kuvien voimaan, koska sangen monen ruoan nimeen sisältyy jokin laatusana. Minua nämä adjektiivit lähinnä ärsyttävät, koska haluaisin itse muodostaa käsitykseni kustakin ruoasta.

• Esimerkkejä Yhteishyvän ruokalehdestä: hienostunut herkkusienikastike, kuplivat hedelmämaljat, vihreä tehojuoma, marokkolainen broileripata, ranskalainen broileripannu. On siis väriä, luonnetta, ominaisuutta ja kansallisuutta.

• Esimerkkejä Ruoka-Pirkasta: omenaiset uunikasvikset ja makkara, raikas sitrus-pastasalaatti ja uunilohi, meksikolainen jauheliha-papupata, hapanimelä possu-nuudelikeitto, värikäs raastesalaatti, helpot laskiaispullat, lämmin valkosuklaajuoma, kreikkalaiset perunat, hapankorppuiset jauhelihapihvit, pehmeä marjapiirakka, ruohosipulinen nakkikastike, sukkelat suikalewrapit, raikas hedelmäjuoma, punainen fruitie. Ja lukijalle tekeytyvä lobotomia.

Esimerkki tuoreista kasviksista.

Jos fruitiesta on myös A6-kokoinen kuva, näen kyllä siitäkin, että juoma on punaista. Suikalewrappien sukkeluudesta en sen sijaan olisi niin varma, sillä niitä varten pitää silputa viittä eri ainesosaa ja sekoittaa kastike (monissa muissa lehden ohjeissa kun käytetään puolivalmisteita).

Ruokaa kuvailevien adjektiivien käyttö on minusta ihan jees silloin, kun laatusanoittamisella on jotakin merkitystä. Hapankorppuiset jauhelihapihvit eroavat selvästi muista jauhelihapihveistä, ja eroavaisuus on syytä tuoda esiin nimessäkin. Mutta jonkin raastesalaatin värikkyys kyllä välittynee ilmankin, että siitä tarvitsee erikseen mainita (ellei kyseessä ole aneemisen näköinen lantturaaste).

Lopuksi suomennan muutamia ruokalehtien turhista adjektiiveista. Ottakaa opiksenne – ja palkatkaa minut toimittamaan ruokalehtiä. ;0)

Esimerkki "hienostuneesta" ruoasta.

• meksikolainen: mitä tahansa, missä on papuja
• kreikkalainen: mitä tahansa, missä on fetaa/salaattijuustoa ja/tai oliiveja
• itämainen: ruokaan on pilkottu tavallista enemmän tuoreita vihanneksia
• raikas: piti keksiä jotain käyttöä sitruunamehun jämille
• mausteinen: jos oikein kovasti yrität, saatat erottaa ruoasta piparkakun makua (jos oletetaan, ettet juuri syö piparia)
• tuhdin mausteinen: suolan ja pippurin lisäksi käyttämämme mausteet mitataan maustemitan sijaan teelusikalla; ehkä jotain intialaistyyppistä maustetta; valkosipulia tuleekin KAKSI kynttä
• paholaismainen: ruoan sekaan laitetaan valmista makeaa chilikastiketta
• helppo: kaikki ainekset tai koko ruoka on valmiiksi pussissa tai muussa paketissa, joten sinun tarvitsee vain osata lämmittää uuni oikein ja noudattaa ohjeellista paistoaikaa
• nopea: läheisesi eivät kuole nälkään sillä aikaa, kun laitat ruokaa
• värikäs: jos kyseessä on kastike, se sisältää tomaattia; jos kasvisruoka, siinä saattaa olla muitakin värejä kuin punaista ja vihreää
• kermainen: ihan sama, mitä muita aineksia ruoassa on, koska vain kerma maistuu
• juustoinen: yritä olla ajattelematta juustoista teinihuumoria ja syö
• hienostunut: paistamiseen käytetään voita, joukkoon tulee ne kaksi kynttä valkosipulia ja ohjeessa käytetään hauduttaa-verbiä TAI annoksen päälle on aseteltu persiljaa
• hapanimelä: riittää, että nostat sokeripurkin pöydälle ja yrität löytää etikkapullon – vaikutelma on taattu
• murea: jostain syystä se on silti hieman sitkeää, mutta sitä ei kannata sanoa ääneen
• hunajainen: et kykene maistamaan sitä, mutta ruoanvalmistukseen saatettiin käyttää puoli teelusikallista hunajaa
• täyteläinen: syömisestä tulee joko hirveä ähky tai sitten ruoassa eivät maistu muut kuin voi ja valkosipuli (joskus myös kerma).

Perunayllätys eli Handen perunaylläri

Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Tai ehkä sittenkin.

Arvoisa pikkusiskoni Hande on makeitten leivonnaisten asiantuntija, toisin kuin minä, ja erityisesti hänen kakkunsa alkavat olla jo kuuluisia. Enempien kehujen sijaan aion kuitenkin jakaa Teille, arvon lukijat, Handen Klassisen perunayllärin valmistusohjeen. Resepti on tässä täsmälleen siten kuin Hande on sen itse julkaissut. Nauttikaatten!

Eksoottinen perunaylläri valmistuu noin vartissa ja on hyvin edullista, joten se on erinomainen ruokalaji nälkäiselle kämpilleen palaavalle opiskelijalle. Perunaylläri saattaa sisältää jopa hieman ravintoaineita, mutta tämän semiterveellisen vaikutuksen voi kumota suolalla ja ketsupilla. Tässä siis idioottivarma ohje niille, jotka ovat kyllästyneet syömään tavallista ja maukasta ruokaa.

Raaka-aineet:
- pari perunaa
- ruokaöljyä
- sipuli
- hyppysellinen suolaa
- runsaasti ketsuppia.

1. Aloita laittamalla paistinpannu kuumenemaan, mieluiten täysille.
2. Pukeudu mahdollisimman peittävään essuun ja varaa sammutuspeite sekä suojalasit käden ulottuville.
3. Ota perunat ja kuori ne, ja pilko ne sen jälkeen suht pieniksi paloiksi terävällä veitsellä.
4. Pese kädet ja laita laastari sormeesi.
5. Kippaa perunat muovikulhoon ja laita mikroon täydelle teholle noin kolmeksi minuutiksi.
6. Kuumennuksen puolivälissä, samalla kun pilkot sipulia kuutioiksi ja kyynelehdit vuolaasti, kannattaa alkaa muistella, että oliko se muovikulho mikronkestävä.
7. Pyyhkäise silmiäsi ja tunne, kuinka raaka sipuli syövyttää silmiäsi.
8. Kiirehdi pesemään silmäsi ja kätesi, ja lausu muutama valittu kirosana.
9. Laita käryävällä levyllä kuumentuvalle paistinpannulle hieman ruokaöljyä ja ota jännän näköisiksi menneet perunat mikrosta.
10. Kaada perunat ja sipulit pannulla räjähtelevälle öljylle ja mene avaamaan tietokone.
11. Unohda paistuvat asiat hetkeksi, ja syöksähdä sitten keittiöön avaamaan ikkuna, jotta palohälytin ei ala ulvoa käytävällä.
12. Ihaile nätisti yhdeltä kantilta ruskettuneita perunakuutioita ja sammuta levy.
13. Kaada sekaan suolaa, ja jos nyt hifistelemään ruvetaan, myös grillimaustetta.
14. Kippaa perunasekoitus lautaselle, annostele päälle runsaasti ketsuppia ja potki lattialle pudonneet sipulinkuoret maton alle.
15. Maista valmista perunaylläriä ja totea, että mikrouunista ja yhdeltä kantilta palamisesta huolimatta perunat ovat edelleen raakoja ja sipuli kitkerää. (Ruokalajin nimi tulee tästä kohdasta.)
16. Kaada mössö biojäteroskikseen.
17. Tee itsellesi voileipä.

"Olisinpa maissihiutale"

Aamuisin tarvitsen hyvän aamiaisen lisäksi ravitsevaa musiikkia. Viikonloppuisin aamiaisseuranani ovat useimmiten Olavi Virta, Emma Salokoski tai Simon & Garfunkel.

Mikään ei ole aamukahvin ja lehden kanssa parempaa kuin Punky's Dilemma. Ohessa hieno ruoka-aiheinen filmatisointi, johon törmäsin sattumalta. Hyvää huomenta kaikille.

Riita sinapista, hiiohoi!

Tänään 20.10.2010 on monessa painetussa julkaisussa esiintynyt Suomen Tietotoimiston (STT) tuottama uutinen.

Uutisen mukaan Felix Abba vetää takaisin myynnistä erän sinappikurkkusalaattia. Syynä takaisinvetoon on se, että elintarviketurvallisuusviraston mukaan erän pakkausmerkinnöistä puuttuu ilmoitus sinapista.

Tässä kohtaa Sinäkin, hyvä lukija, saattanet ajatella: mitä ihmettä?

Totta tosiaan. Jos tuoteselosteessa tai muissa pakkausmerkinnöissä ei ole muistettu mainita, että sinappikurkkusalaatti sisältää sinappia, siitä sietääkin huomauttaa. Elintarviketurvallisuusvirasto tahtoo STT:n uutisessa muistuttaa, että sinappikurkkusalaatin syöminen voi aiheuttaa allergisia oireita niille, jotka ovat yliherkkiä sinapille.

Moniallergikkona toki haluan, että allergisoiviin aineisiin suhtaudutaan vakavasti. Haluan voida luottaa pakkausmerkintöihin.

Mutta että sinappia sinappikurkkusalaatissa. Kuinka sitä nyt siihen pääsi mukaan ja vielä ilman eri mainintaa? Jo on aikoihin eletty.

Epäilys

Eräänä kesäiltana olin kovin nälkäinen tullessani töistä kotiin. Varsinainen ruoka-aika oli jo mennyt, joten minulle oli tiedossa jotakin pikaista ruoanlaittoa.

Arvoisa pikkuveljeni K (11 v.) onnistui kaikin tavoin ärsyttämään väsynyttä ja nälkäistä isosiskoaan. Taisi tulla ärähdettyäkin jotakin.

Pyysin K:a napsauttamaan uunin lämpiämään.

K siihen: - Meinaatko tehdä hannut ja kertut?

Luuli poika joutuvansa uuniin niin kuin noita vanhassa sadussa! Naurusta ei ollut tulla loppua. Mikä tilannekoomikko, mikä verbaliikan mestari onkaan K.

Etkö tajua, että lintu jäähtyy?

Hyvä lukija!

Tämä on ensimmäinen ruoanlaittoblogini. Olen jo pitkään suunnitellut ruokablogin aloittamista, mutta koska vastustan tarkkoja reseptejä ja niiden jakamista, en ole keksinyt, kuinka esittäisin valmistusohjeet itseäni miellyttävän summittaisesti.

Nyt luulen keksineeni ratkaisun. On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, että harhaudun välillä merkitsemään muistiin eksaktejakin raaka-ainemääriä. Annettakoon se minulle anteeksi.

Lintu jäähtyy -blogi on omistettu kaikille teille, jotka olette joskus maistelleet valmistamiani ruokia ja pitäneet niistä. Olette pyytäneet lempiherkkujenne reseptejä. Niitä minulla ei ole antaa. Kirjoitan tätä teille, jotta voitte joskus kokeilla samoja temppuja itse.

Tämän kirjoituksen otsikko ja samalla blogin nimi on kaikin kunnioituksin ja hyväntahtoisesti irvistellen nyysitty Tauno Palon tähdittämästä "harteikkaasta merirosvoseikkailusta" Rosvo-Roopesta (1949).
Olen aina ollut sitä mieltä, että kun ruoka on valmista, tullaan syömään. Keittokirjoissa kohokkaat saavat aina sen kunnian, että oikein erikseen mainitaan: "Kohokas ei odota syöjiä, vaan ruokailijat odottavat kohokasta." Niin pitäisi olla kaiken ruoan kohdalla.

Kotona kutsuttiin perhe syömään siten, että sammutettiin liesituuletin. Hurisuttimen äänen päättyessä nämä Pavlovin koirat tiesivät sännätä täyttämään vatsansa.

Arvoisa siskoni H kysyi joskus: "Mitä natriumglutamaattia tai jotain sä oikein laitat näihin sun ruokiin, kun ne on liian hyviä?" En tiedä. Ehkä syynä on se, että laittamani ruoat syödään tuoreeltaan, oikean lämpöisinä.

Ja mitä ranskalaiset ystävämme:
- Huonomminkin olisi voinut käydä.
- Miten niin? Olette kuollut.
- Olisin voinut kuolla ennen ateriaa. Nyt ehdin nauttia.