Tomaattiteeleivät eli näin käytämme jämät jääkaapista

Nykyinen maidonkulutukseni on täsmälleen 8 dl viikossa. Tiedän tämän siitä, että ostan kerran viikossa litran maitopurkin, josta kahvien vaalennuksen jälkeen jää aina tasan 2 dl. Emännänvaisto sanoo, että tämä viimeinen tilkka kannattaa käyttää leivontaan. Maidonjämien viimeinen matka on jo vakiintunut: ne päätyvät teeleipien muodossa uuniin.

Tomaattiteeleipiä, talon ainoa muumimuki ja oivallinen Mark Twainin kirja Vanhaa Välimerta ristiin rastiin

Näihin maukkaisiin ja mehukkaisiin tomaattiteeleipiin saa kätevästi ympättyä monet parhaat päivänsä nähneet ruokatuotteet keittiön kätköistä. Ohjekin on vanhan kierrätystä: jotain tämänkaltaista opimme 7. luokalla koulun kotitaloustunneilla. Muistan, että leivonnaisten nimi oli aurinkoiset teeleivät ja että niihin tuli raastettua porkkanaa ja juustoa.

Etsi aluksi kaikkein nuhjuisimmat tomaattisi ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kaada palat mehuineen (!) kulhoon. Joukkoon voi silputa myös oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia, jos moisia sattuu olemaan (ja onhan niitä ainakin täällä). Mikäli pidät mittaamisesta, voit tarkistaa, että silppua tulee yhteensä noin 2 dl. Kaada mukaan myös tilkka öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista.

Mausta seos vähäisellä suolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella ja kuivatuilla yrteillä sen mukaan, mihin milloinkin olet addiktoitunut. Tämä on myös oivallinen loppusijoituspaikka erinäisille tuoreyrteille, kuten basilikalle ja persiljalle.

Sekoita joukkoon 2 dl ylijäänyttä maitoa. [Myös ylijäämäkerman käyttö toimii: laitoin kerran maidon sijasta 2 rkl kermaa ja lopun määrän vettä, ja leivistä tuli herkullisen rapeapintaisia!] Sitten tarkista juustovarastosi ja raasta ankeimmat käntyt ja mahdollisuuksien mukaan murustele fetasalaattijuustoa sen verran, että saat 2 dl juustosirpaletta.

Viimeiseksi kippaa kulhoon 4 dl jauhoja (kelpo yhdistelmä on 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita) ja puolisen desiä leseitä sekä 2 tl leivinjauhetta. Koeta saada sekoitettua leivinjauhetta jauhoihin ennen kuin se kastuu.

Sekoita kaikki nopeasti yhteen, lusikoi taikina pellille haluamasi kokoisiksi kasoiksi (esim. neljään kohtuukokoiseen, yhdeksään keskikokoiseen tai kuuteentoista pieneen) ja paista teeleivät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuvassa olevat teeleivät ovat kuudestoistaosaleipiä, ja niitä on kokonsa puolesta näppärää ottaa evääksi. Tomaattien, tomaattimehun, juustojen ja yrttien ansiosta leivät ovat sen verran meheviä, ettei niille edes tajua kaivata mitään höysteitä. Ja mikä parasta, tämä oivallinen viikonloppuaamiainen valmistuu alle puolessa tunnissa.

Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti

Valkosipuli ja inkivääri ovat olleet vähissä useammastakin lähikaupasta. Luulin ensin, että Henri Alenilta on taas ilmestynyt uusi #someresepti, mutta puutteen syynä onkin ilmeisesti hiihtolomailevaa tai lomaansa odottavaa kansaamme koetteleva flunssa-aalto.

Koska en itsekään ole täysissä ruumiin voimissa, piti keksiä jotain simppeliä flunssaruokaa. Kas tässä Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti!

Runsaasti tuoretta valkosipulia sisältävän makaronisalaatin syömisen jälkeen ei välttämättä kannata hönkäillä ketään kohti.

Salaatin valmistus on niin helppoa, että se onnistuu vaikka pää kainalossa ja silmät umpeen muurautuneina. Koska puolikuntoinen ihminen kaipaa selkeyttä toimintoihin, julkaisen reseptin (!) poikkeuksellisesti reseptimuodossa (!).

1. Kaada kulhoon loraus oliiviöljyä ja sekoita siihen reilu teelusikallinen harissaa. Sekoita huolellisesti, koska et todellakaan halua saada tulista harissaklönttiä kerralla suuhusi.
2. Rouhi sekaan mustapippuria ja purista sitruunamehua. Suolaa makuaistin toiminnan mukaan.
3. Silppua pari kynttä valkosipulia ja sekoita nekin huolellisesti öljyseokseen. Nyt salaatin kastike on valmis.
4. Kaiva jääkaapista ja muista kätköistä erilaisia tähteitä* ja sekoita ne öljykastikkeeseen. Nyt salaattikin on valmis.
5. Syö, maista tulisia makuja ja parane, mutta älä mieluusti höngi muita päin.

Ai siellä oli valmiina keitettyä porkkanaa ja makaronia? Kyllä, salaattiin.

* Hyviä juttuja eli käytä esim. näitä:

• eestiläinen makaroni (kastike tarttuu erinomaisesti näitten venytettyjen sarvimakaronien uurteisiin, ja makaroni pysyy hyvin haarukassa), ohra, hirssi jne.
• keitetty porkkana (kivan väristä)
• herneet ja/tai vihreät pavut (kivan väristä ja terveellistä)
• eriväriset tomaatit (kivan värisiä ja raikkaita)
• aurinkokuivatut tomaatit (jos olet esim. Elli)
• tuore kurkku ja paprika (jotain pureksittavaa)
• kalamata-oliivit (voiko mitään syödä ilman niitä?)
• kaikenlaiset juustokuutiot (uskoisin)
• silputtu kevätsipuli (uskoisin)
• lihapalat (jos sellaisia humputuksia harrastaa)
• harissan tilalta pesto (jos ei välitä chilistä)
• tuoreet yrtit (olisivat erittäin jees).

Huonoja juttuja eli jätä esim. nämä käyttämättä:

• pöydälle koko viikonlopuksi unohtunut munavoi
• ananasmehutölkin liemi (juo se mieluummin erikseen tai sekoita teehen)
• parsakaali (jos on olemassa ruoka-aine, joka ei sovi pastan kanssa, se on juuri tämä)
• sulatetut aroniat (marjat ja chilitahna... öö, ei)
• mikä tahansa pitkällistä kypsyttelyä vaativa.

Ohra-kasvispannu

Voisin taas aktivoitua tämänkin blogin suhteen. Helmikuuhan on täysin sopivaa aikaa muistella jouluruokia, vai mitä?

Ennen loppuvuoden ruokiin paluuta luotakoon pikainen katsaus siihen, mitä nykyään tulee syötyä. Lautasellani taitaa näinä päivinä olla useimmiten ohraa. Miten voikin niin muinainen ja yksinkertainen ruoka-aines olla hyvää!

Lämpimästi maustettu ohra-kasvispannu on ravitsevaa syötävää talven pakkasissa.

Oheinen ohra-kasvispannu edustaa erinomaisesti sellaisia mössöjä, joita tulee väsättyä sen kummemmin miettimättä. Pannullinen riittää yhdelle syöjälle päiväkausiksi, ja tämän iloisen värikkään ja täyttävän padan mausteisuus ilahduttaa etenkin kylmimpinä pakkaspäivinä. Tällä pötkii pitkälle!

Perinteiseen tapaan padan valmistus alkaa silputtujen punasipulin ja valkosipulin kuullottamisella öljyssä. (Hyvä valkosipulin määrän mittari on se, kuinka monta yötä on seuraavaan lähiopetuskertaan. Jos on esimerkiksi tiistai ja opettamassa pitää olla seuraavan kerran torstaina, voi häikäilemättä käyttää kaksi kynttä.) Jos tykkää kuullottaa myös paprikaa, sen voi suikaloida pannulle tässä vaiheessa. (Jos taas pitää enemmän raa'asta ja vitamiininsa säilyttävästä paprikasta, sen voi lisätä pataan viimeiseksi.)

Kun sipulit ovat kuullottuneet, niitten sekaan pannulle voi pöläytellä tummaa sokeria, kurkumaa, kanelia, kardemummaa ja chiliä tai cayennepippuria. Rouhaistakoon myös mustapippuria. Mausteet saavat niin ikään kuullottua hetken, minkä jälkeen pannulle kipataan ohraa, tai miksei vaihtoehtoisesti riisiä tai kuskusia tai hirssiä tai mitä ikinä tekeekään mieli. Käytin tässä padassa vartissa kypsyviä ohrahelmiä. Sekoitellaan, kunnes suurimot ovat värjäytyneet kauttaaltaan iloisen keltaiseksi, ja pannulle kaadetaan runsaasti vettä.

Keitoksen kiehuessa sekaan pilkotaan maun ja jääkaapin sisällön mukaan porkkanaa, vihreitä papuja, tomaattia ja ruokaisuudeksi esim. kikherneitä. Kannattaa tarkkailla ryynien keittoaikaa ja lisätä vihannekset siten, että ne ehtivät juuri ja juuri kypsyä. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin mössöksi keitetty kasvis. Vettä saattaa myös joutua lisäilemään, joten ällös anna palaa pohjaan.

Kun ohra ja vihannekset ovat kypsyneet, pataan voi lisätä vielä oliiveja tai rusinoita ja antaa niitten kuumentua. Maustetaan suolalla, persiljalla ja mintulla. Himojaan kuulostellen voi tehdä satunnaisia syrjähyppyjä esim. fetasalaattijuuston, halloumin tai cashewpähkinöitten kanssa.

Ah.

Lakuletut ja mojitohedelmät

Yhteishyvän ruokalehdessä oli keväällä tai alkukesällä ollut salmiakkilettujen ohje. Lakujen ja salmiakin ystävänä en voinut ohittaa tätä ohjetta, vaan leikkasin sen talteen (tietysti ilman lähdemerkintöjä). Ja nytpä sitten kokeilin näitä ihastuttavan mustia (tai oikeammin vihreänharmaita) lettuja mojitohedelmäsalaatin kera. Toimii!

Kuvaan piti tietysti valita se kaikkein mustin lettu, ja kuvauspaikan valaistuskin on aika kehno. Mutta maku on mainio!

Mojitohedelmät olin pannut marinoitumaan edellisenä iltana. Hedelmäsalaatissa on yksinkertaisesti mansikoita, ananasta ja palloraudalla (ehkä paras Kuopion Ikean-tuliainen!) pyöräytettyjä vesimelonipalloja. Liemeksi sekoitin ananasmehuun minttua, runsaasti limettimehua ja ripauksen ruskeaa sokeria sekä raikastukseksi lorauksen sitruunaista kivennäisvettä. Hedelmät saivat maustua liemessään jääkaapissa yön yli. Tuloksena oli erittäin raikas ja maukas lisäke, joka täydentää mukavasti lettujen tummia makuja.

Yhteishyvän lettureseptissä oli menty puolivalmistelinjalla. Eihän minulta mitään valmiita ohukaistaikinasekoituksia löydy, joten piti vähän arvailla, mitä lettutaikinaan kannattaisi laittaa lakukastikkeen ja murskattujen turkinpippuri- tai vastaavien makeisten kera. Päädyin käyttämään ohjeessakin mainittua kivennäisvettä (mahdollisesti noin 3 dl), yhden kananmunan, pikkulirauksen öljyä, ripauksen suolaa ja ruskeaa sokeria ja vajaat pari desiä vehnäjauhoja. Lettutaikinasta tuli jännittävän värinen, aika harmaa, mutta paistettaessa se muuttui vihreämmäksi.

Kameran linssikin on nyt varmaan täynnä pienenpieniä rasvaroiskeita :D

Taikina käyttäytyi paistettaessa kiltisti: se ei repeillyt, tarttunut kiinni eikä palanut (liikaa). Siitä riitti hyvin kuuteen lettuun.

Näitten päälle sitten mojitohedelmiä ja lisää lakukastiketta, niin a vot.

Pakastinta tyhjemmäksi: broileriherkku

Kertyykö teilläkin pakastimeen kaikenlaisia ruoanjämiä ja raaka-aineita, jotka pakastettuina menettävät parhaan terävyytensä? Minulla niitä syntyy liiankin kanssa, koska en oikein vieläkään osaa laittaa ruokaa vain yhdelle hengelle (enkä toisaalta halua heittää ruokaa pois).

Erinäisistä syistä oli tyhjennettävä pakastinta kaiken maailman jämistä nopeaan tahtiin. Sain kursittua kasaan tällaisen yhdistelmän, joka paljastuikin maittavaksi herkuksi.

Broileriherkku on koottu pakastimen antimista.

Padan pääosassa ovat broilerinfileestä leikkelemäni suikaleet. (Niitä kertyy, kun ostan paketillisen hyviä fileepihvejä, paistan yhden tai kaksi ja pakastan loput eri tavoin leikeltyinä.) Paistetun broilerin maustoin todennäköisesti valkosipulilla, kurkumalla ja mustapippurilla, minkä jälkeen lisäsin pannuun kuullottumaan silputtua kesäsipulia (niin ikään pakastimesta). Seuraavaksi kaadoin pannulle tilkan vettä ja sulattelin siihen pakastimesta löytyneitä sinihomejuustomuruja sekä kermakuutioita (kyllä, pakastan joskus jopa kermaa, jos sitä jää). Koska kastike tuntui kaipaavan vielä jotain pehmeää makua, pilkoin siihen säilykepersikoita. (Ylimääräiset persikat maltoin sentään olla pakastamatta.)

Broilerikastikkeen kaveriksi löytyi vaihteeksi jääkaapin perukoilta vanhaa riisiä. Riisiä oli sen verran vähän, että keitin pakastevihanneksia (herne-maissi-porkkanaa) ja kuivattuja paprikapalasia ja sekoitin riisin niitten joukkoon kuumentumaan. Paprikasta tuli riisiin hauska väri ja miellyttävä maku.

Annoksen koristeeksi löytyi vieläpä pakastettua persiljaa, joka ei tietenkään vastaa tuoretta mutta oli silti mukava lisä. Pakastetuista aineksista valmistettua ruokaa saattaa joutua maustamaan vähän rankemmalla kädellä, koska ainakin minusta jotkut maut tuntuvat laimentuvan sulatuksessa. Toiseksi sulatus muuttaa ruoan rakennetta, jolloin se saattaa näyttää aika ankealta (kuten tuo persilja kuvassa). Joka tapauksessa tästä jämien uusiokäytöstä olisivat varmasti kotitalousopettajatkin ylpeitä!

Paistettu riisi tai ajan murhamysteeri

Ruokablogi on vaarallinen ajantappaja. Silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun, on aivan liian helppo kaivaa kamera esiin ennen syömistä ja syömisen jälkeen haluta heti dokumentoida herkku blogiin. Ja koska ruoasta on kyse, sitä on varmaankin pitänyt laittaa ihan jonkin aikaa. Yllättävää kyllä tiskaaminenkin alkaa kovasti kiinnostaa, kun olisi tähdellisempää tekemistä.

Paistettua riisiä.

Oikeastaan asiat vain johtivat toisiin. Ehkä ei pitäisi olla liian ankara itselleen. Tarkoituksenani OLI väsätä jotain pikaista lounasta, ja sitä sain. En missään vaiheessa suunnitellut tappavani aikaa, murhaavani sitä tai olevani millään tavalla syyllinen sen kuolemaan. Joka on syytön ajan tappamiseen, heittäköön ensimmäisen kiven.

Tapahtumaketju alkoi pohjaanpalaneesta kattilasta, joka irvisteli tiskialtaassa. Olin edellispäivänä lämmittänyt siinä tomaattipohjaista kastiketta, joka löytyi pakastimesta. Tietysti jätin kattilan vahtimatta ja kannen tiukasti kiinni, joten eikö kastike heti kärähtänyt kattilaan. Tänään tämä tiskialtaassa likoamassa ollut kattila alkoi ärsyttää, koska aina kun laskin hanasta vettä, se roiskui kattilan kautta kaikkialle. Eli oikeastaan kaikki alkoikin siitä, että olisin pessyt silmälasini (jotta olisin paremmin nähnyt työskennellä tietokoneella), mutta koska muistin kattilan ikävän roiskimisefektin, päätinkin ensin jynssätä kattilan puhtaaksi. Samalla vaivalla ajattelin pestä muutkin tiskipöytää täyttävät astiat, jotta seuraavalla kerralla olisi mukavampaa käydä keittiöpuuhiin, ja koska tiesin tarvitsevani kyseisiä astioita myöhemmin.

Tyhjensin astiakaapista ne värkit, joita on mahdollista säilyttää muualla kuin siellä. (Asun nykyään elämäni pienimmässä keittiössä, jossa on naurettavan vähän säilytystilaa.) Tämä pari minuuttia kestänyt toimi ehti viedä tiskausintoni ja halukkuuteni hukuttaa aika tiskiveteen. Päätinkin nopeuttaa myöhempiä toimintoja paistamalla ennakkoon jauhelihan, jota tiesin tarvittavan illalla. Siten saisin paistinpannun pesuun ja kuivumaan ennen muita astioita. (Pakko, koska astiakaappiin ei mahdu kerralla kuivumaan kuin 1 ½ isoa astiaa.) Jääkylmää laskelmointia ajan pään menoksi, myönnän.

Jääkaappi rupesi huutamaan. Edellispäiväinen riisi, jota ei ole paljon, kannattaisi käyttää nyt! Olisivatko ikivanhat bambunversot vielä syömäkelpoisia? Bambunversot päätyivät esitutkintaan. Ei, ne maistuivat jo lievästi omituisilta. Mäkeen. Sen sijaan riisin päätin toki käyttää. Kasvispuolta saivat edustaa myöhemmäksi varatut paprikat, jotka suikaloin kerralla kokonaan (onpahan valmista), ja Ah Niin Välttämättömät kesäsipulit varsineen.

Paistuva jauheliha sai ylleen pakolliset mausteet valkosipulijauheen, paprikan, mustapippurin ja suolan (Hellun arominvahvenne™), ja suurin osa siitä sai mennä odottelemaan myöhempää käyttöä. Lounaaksi päätyvä osa maustui vielä cayennepippurilla ja inkiväärillä (kunpa olisikin ollut tuoretta saatavilla). Pitkään pahoinpidelty aika sai tässä kohtaa jalat alleen: se pystyi vielä juoksemaan. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Ensin paprikat ja sipulit lensivät pannuun. Sitten riisi heittäytyi joukkoon. Sekoittelin ja annoin paistua. Ennen kuin huomasinkaan, olin ehtinyt tainnuttaa ajan kanssa painivan seoksen balsamietikalla ja tilkalla omenamehua. Jos hapot eivät olisi kirvelleet aikaa riittävästi, itketytin sitä vielä silputuilla sipulinvarsilla, jotka rojautin koko komeuden päälle.

Pesin käteni. En väitä, että olisin syytön ajan tappamiseen, mutta en minä ainakaan viimeistä kuolettavaa iskua antanut. Minulla ei ole todistajia, mutta sanon, että siihen iski salama. Jos ei muun niin kameran.

Linnunpesäsalaatti

Tavoite: saada kuumana kesäpäivänä kolmelle eri-ikäiselle ja eri asioista pitävälle syöjälle sopivaa nopeasti valmistuvaa kylmää ruokaa, jonka ainekset saisi hankittua ei-kovin-hyvin-varustellusta kaupasta ja omalta pihalta.

Tulos: linnunpesäsalaatti.

Lipstikka liehuu tuulessa.

Matalan vadin pohjalle revin jääsalaattia ja silppusin kurkkua (jotka eivät lopulta juuri näkyneet kaiken muun alta). Arvoisa äitini M viskoi päälle liian pieniksi kuutioituja tomaatteja ja kauhean kasan maissia. Rinkuloin punasipulia,, viipaloin oranssia paprikaa ja heittelin pinnalle vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja. Päällimmäiseksi pääsi valmiiksi marinoitu feta kahdenvärisine lisäkeoliiveineen. Vadin reunalle asettelin kokonaisia vihreitä papuja. Sillä välin M oli käynyt nyhtämässä pihalta persiljaa ja lipstikkaa. Persiljat pääsivät banaalisti koristamaan vadin reunoja, mutta lipstikan halusin tökätä kokonaisena linnunpesän keskelle.

Salaatin kanssa söimme muistaakseni paistettua broileria ja Siiskosen tomaattileipää, joka on todella hyvää. Ruoka täytti tarkoituksensa ja vatsat.

Linnunpesäsalaattia matalassa vadissa.

Porkkanalettupaistikkaat

Varsin kiireisen syksyn aikana ruoasta kirjoittaminen on jäänyt. Enkä voi väittää, että olisi kovin paljon herkkuja ehtinyt laitellutkaan. Kiireisen opiskelijan pelastuksena ovat olleet puolivalmisteet, pakasteet ja jopa einekset, joista osa on ihan syömäkelpoisia.

Kun on ollut kauhea kiire, on ollut helppo heittää lautaselle muutama valmis pinaatti- tai porkkanalettu ja nauttia niitten kera puolukkahilloa sekä salaatti- tai raejuustoa tai maustettua rahkaa. Koska en kuitenkaan viitsi syödä samaa ruokaa kovin monella peräkkäisellä kerralla, olen pakastanut ylimääräiset letut myöhempää käyttöä varten. Ja kuten pakastimeen pannulla ruoalla on tapana, se unohtuu sinne.

Tänään pidin kokkisotaa itseni kanssa, koska en viitsinyt lähteä kauppaan. Muutenkin pontevana tavoitteenani on tammikuussa kitsailla ruokaostosten kanssa ja samalla tyhjentää pakastinta kaikista ihmeellisistä jäännöksistä. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi porkkanalettuja, jotka eivät suostuneet kunnolla sulamaan mikroaaltouunissa. Jääkaapissa puolestaan oli kuivahtanutta juustoa, pari oliivia purkin pohjalla ja jo valmiiksi kuivaa salaattijuustoa. Olisi ollut myös pestoa, mutta se oli niin vanhaa, etten uskaltanut käyttää sitä.

Mitä tekee kätevä emäntä? Hän on ehtinyt jo lämmittää uunin.

Porkkanalettupaistikkaat ennen uuniin menoa.

Siispä toimeen. Asettelin puolijäiset porkkanaletut (jotka eivät edelleenkään olleet kokonaan sulaneet mikroaaltouunissa) pellille. Sivelin niille yrttimaustettua tomaattimurskaa (näistä Pirkka on koostumukseltaan parasta tähän). Leikkasin sipulista puolen sentin paksuisia viipaleita, joista erottelin renkaat ja väkersin letuille hauskat hypnotisointi- tai tikkataulukuviot. Kuvaa en kehdannut sipulisin sormin ottaa. Oliivit viipaloin ja viskelin tikkatauluihin, samoin salaattijuustokuutiot, joista piti päästä eroon. Rouhin päälle pippurisekoitusta ja valkosipulia sekä ripottelin oreganoa. Lopuksi raastoin kuivuneen Ritari-juustokimpaleen ja ripottelin juustoraastetta letuille.

Paistikkaat paistuivat uunissa 225 asteessa sen aikaa, että valmistin sipulin ja tomaattimurskan jäännöksistä tomaattikeittoa seuraavaksi päiväksi. Oletan, että paistoaika oli noin 20 minuuttia. Lettupaistikkaat eivät kärähtäneet vaan näyttivät oikein herkullisilta.

Paistikkaista tuli yllättäen niin hyviä, että tehnen niitä toistekin. Varmasti kaikenlaisia tähteitä pitääkin uusiokäyttää. Pestoa pitää myös kokeilla letun päällysteenä.

Perunayllätys eli Handen perunaylläri

Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Tai ehkä sittenkin.

Arvoisa pikkusiskoni Hande on makeitten leivonnaisten asiantuntija, toisin kuin minä, ja erityisesti hänen kakkunsa alkavat olla jo kuuluisia. Enempien kehujen sijaan aion kuitenkin jakaa Teille, arvon lukijat, Handen Klassisen perunayllärin valmistusohjeen. Resepti on tässä täsmälleen siten kuin Hande on sen itse julkaissut. Nauttikaatten!

Eksoottinen perunaylläri valmistuu noin vartissa ja on hyvin edullista, joten se on erinomainen ruokalaji nälkäiselle kämpilleen palaavalle opiskelijalle. Perunaylläri saattaa sisältää jopa hieman ravintoaineita, mutta tämän semiterveellisen vaikutuksen voi kumota suolalla ja ketsupilla. Tässä siis idioottivarma ohje niille, jotka ovat kyllästyneet syömään tavallista ja maukasta ruokaa.

Raaka-aineet:
- pari perunaa
- ruokaöljyä
- sipuli
- hyppysellinen suolaa
- runsaasti ketsuppia.

1. Aloita laittamalla paistinpannu kuumenemaan, mieluiten täysille.
2. Pukeudu mahdollisimman peittävään essuun ja varaa sammutuspeite sekä suojalasit käden ulottuville.
3. Ota perunat ja kuori ne, ja pilko ne sen jälkeen suht pieniksi paloiksi terävällä veitsellä.
4. Pese kädet ja laita laastari sormeesi.
5. Kippaa perunat muovikulhoon ja laita mikroon täydelle teholle noin kolmeksi minuutiksi.
6. Kuumennuksen puolivälissä, samalla kun pilkot sipulia kuutioiksi ja kyynelehdit vuolaasti, kannattaa alkaa muistella, että oliko se muovikulho mikronkestävä.
7. Pyyhkäise silmiäsi ja tunne, kuinka raaka sipuli syövyttää silmiäsi.
8. Kiirehdi pesemään silmäsi ja kätesi, ja lausu muutama valittu kirosana.
9. Laita käryävällä levyllä kuumentuvalle paistinpannulle hieman ruokaöljyä ja ota jännän näköisiksi menneet perunat mikrosta.
10. Kaada perunat ja sipulit pannulla räjähtelevälle öljylle ja mene avaamaan tietokone.
11. Unohda paistuvat asiat hetkeksi, ja syöksähdä sitten keittiöön avaamaan ikkuna, jotta palohälytin ei ala ulvoa käytävällä.
12. Ihaile nätisti yhdeltä kantilta ruskettuneita perunakuutioita ja sammuta levy.
13. Kaada sekaan suolaa, ja jos nyt hifistelemään ruvetaan, myös grillimaustetta.
14. Kippaa perunasekoitus lautaselle, annostele päälle runsaasti ketsuppia ja potki lattialle pudonneet sipulinkuoret maton alle.
15. Maista valmista perunaylläriä ja totea, että mikrouunista ja yhdeltä kantilta palamisesta huolimatta perunat ovat edelleen raakoja ja sipuli kitkerää. (Ruokalajin nimi tulee tästä kohdasta.)
16. Kaada mössö biojäteroskikseen.
17. Tee itsellesi voileipä.