Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti

Valkosipuli ja inkivääri ovat olleet vähissä useammastakin lähikaupasta. Luulin ensin, että Henri Alenilta on taas ilmestynyt uusi #someresepti, mutta puutteen syynä onkin ilmeisesti hiihtolomailevaa tai lomaansa odottavaa kansaamme koetteleva flunssa-aalto.

Koska en itsekään ole täysissä ruumiin voimissa, piti keksiä jotain simppeliä flunssaruokaa. Kas tässä Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti!

Runsaasti tuoretta valkosipulia sisältävän makaronisalaatin syömisen jälkeen ei välttämättä kannata hönkäillä ketään kohti.

Salaatin valmistus on niin helppoa, että se onnistuu vaikka pää kainalossa ja silmät umpeen muurautuneina. Koska puolikuntoinen ihminen kaipaa selkeyttä toimintoihin, julkaisen reseptin (!) poikkeuksellisesti reseptimuodossa (!).

1. Kaada kulhoon loraus oliiviöljyä ja sekoita siihen reilu teelusikallinen harissaa. Sekoita huolellisesti, koska et todellakaan halua saada tulista harissaklönttiä kerralla suuhusi.
2. Rouhi sekaan mustapippuria ja purista sitruunamehua. Suolaa makuaistin toiminnan mukaan.
3. Silppua pari kynttä valkosipulia ja sekoita nekin huolellisesti öljyseokseen. Nyt salaatin kastike on valmis.
4. Kaiva jääkaapista ja muista kätköistä erilaisia tähteitä* ja sekoita ne öljykastikkeeseen. Nyt salaattikin on valmis.
5. Syö, maista tulisia makuja ja parane, mutta älä mieluusti höngi muita päin.

Ai siellä oli valmiina keitettyä porkkanaa ja makaronia? Kyllä, salaattiin.

* Hyviä juttuja eli käytä esim. näitä:

• eestiläinen makaroni (kastike tarttuu erinomaisesti näitten venytettyjen sarvimakaronien uurteisiin, ja makaroni pysyy hyvin haarukassa), ohra, hirssi jne.
• keitetty porkkana (kivan väristä)
• herneet ja/tai vihreät pavut (kivan väristä ja terveellistä)
• eriväriset tomaatit (kivan värisiä ja raikkaita)
• aurinkokuivatut tomaatit (jos olet esim. Elli)
• tuore kurkku ja paprika (jotain pureksittavaa)
• kalamata-oliivit (voiko mitään syödä ilman niitä?)
• kaikenlaiset juustokuutiot (uskoisin)
• silputtu kevätsipuli (uskoisin)
• lihapalat (jos sellaisia humputuksia harrastaa)
• harissan tilalta pesto (jos ei välitä chilistä)
• tuoreet yrtit (olisivat erittäin jees).

Huonoja juttuja eli jätä esim. nämä käyttämättä:

• pöydälle koko viikonlopuksi unohtunut munavoi
• ananasmehutölkin liemi (juo se mieluummin erikseen tai sekoita teehen)
• parsakaali (jos on olemassa ruoka-aine, joka ei sovi pastan kanssa, se on juuri tämä)
• sulatetut aroniat (marjat ja chilitahna... öö, ei)
• mikä tahansa pitkällistä kypsyttelyä vaativa.

Falafelpallukat ja jugurttikastike

Ensiksi: kamerani on aivan surkea. Toiseksi: en ole kovin kaksinen valokuvaaja. Kolmanneksi: asunnossani on järkyttävän huono valaistus. Neljänneksi: falafel on aivan liian hyvää ruokaa jäähtyäkseen kovin pitkällisissä valokuvausoperaatioissa. Viidenneksi: falafelpallukkakuvauksiani haittaa jokin paha henki tai vähintään jonkinasteinen kirous. Siksi tätä kirjoitusta on saatu odottaa näin kauan – ja parempia kuvia saadaan odottaa edelleen. Se harmittaa, koska onhan sentään kyse yhdestä lempiruoastani!

Kuvan falafelpallukat on paistettu rasvassa, mistä todistaa ylimääräistä rasvaa imevä talouspaperi.
Nyt kuitenkin teemme vähärasvaisia pallukoita uunissa!

Falafelpyörykät ovat herkullista ja täyttävää muonaa, jota voi syödä melkein minkä tahansa kanssa. Monesti pallukat uppopaistetaan öljyssä, eivätkä ne siksi ole mitään kevyintä ruokaa. Jos haluaa selvitä vähemmällä rasvalla, kannattaa koettaa paistaa falafelpallukat uunissa, kuten minä seuraavassa ohjeessa.

Minulla ei ole minkäänlaisia surauttimia, monitoimikoneita tai muita sähkövehkeitä, joilla falafelpallukkataikinasta saisi kuohkeaa ja tasaista. En anna sen haitata. Sen sijaan minulla on raakaa lihasvoimaa ja suht hyvä käsikäyttöinen muussain, jolla voin survoa purkillisen kikherneitä karkeaksi mössöksi. Tykkään siitä, että tasaisemman tahnan joukossa on hienontumattomiakin herneitä.

Muussattujen kikherneitten joukkoon sekoitan yhden hienonnetun sipulin ja noin 3 silputtua valkosipulinkynttä (mitä enemmän, sitä parempi), ½ dl seesaminsiemeniä, pari ruokalusikallista gram- eli kikhernejauhoa, reilun teelusikallisen ruokasoodaa ja mausteeksi runsaasti juustokuminaa ja ystäväni H.:n kuivattamaa minttua, vähemmän suolaa ja vielä vähemmän chilihiutaleita ja cayennepippuria. Aineet on ehdottomasti sekoitettava hyvin, jottei kellekään onnettomalle ruokaijalle sattuisi pelkkää chiliä ja soodaa sisältävää pallukkaa. Jos muuten ihmettelit gramjauhoa ja soodaa, niitten tarkoitus on kuohkeuttaa taikinaa. Ilman niitäkin voisi varmasti selvitä.

Hyvin sekoitettuihin kuiviin aineksiin silppuan reilut puoli puntillista tuoretta persiljaa. En näe syytä kieltää myöskään pakastetun persiljan käyttöä. Olisi hyvä, jos persilja olisi joko huuhtelemisen tai sulattamisen jäljiltä vähän märkää, koska siitä saadaan lisää kosteutta ns. mureketaikinaan. Viimeiseksi sekoitan falafelpallukkataikinaan pari ruokalusikallista sitruunamehua, ihan pieni tilkka öljyä ja maun mukaan tabascoa, kun siihen olen taas niin mielistynyt. Jälleen sekoitan huolellisesti. Sitten falafelpallukkataikinan voikin jättää toviksi kehittämään kaasuja.

Aijaijai kun olisi ollut vielä tuoretta minttua!

Jonkin aikaa tekeytyneestä taikinasta alan sitten pyöritellä jonkinlaisia pallukoita vedellä kostutetuin käsin. Suosikkimuotoni on litistetty pallo, vähän kuin paksu mitali, koska se paistuu suht nopeasti ja on helppo mahduttaa sekä pitaleivän sisään että pakasterasiaan. Pallukat kannattaa asemoida heti paistamispaikoilleen leivinpaperoidulle uunipellille. Käsiä voi huuhtaista aina välillä, jotta taikina ei tartu niihin vaan pysyy kuosissa. Pallukoihin voi halutessaan suihkia oliiviöljyä suihkepullosta, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä.

Falafelpallukat voivat olla aika lähelläkin toisiaan, koska ne eivät yleensä leviä mihinkään suuntaan.

Näitä falafelpallukoita paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 15–20 minuuttia tai kunnes alati herkullisemmiksi käyvät tuoksut saavat läsnäolijat läähättämään kuin Pavlovin koirat ja kuolan valumaan suupielistä.

Valmiitten falafelpallukoitten kanssa maistuu erinomaisesti jugurttikastike. Maustamattomaan paksuun jugurttiin sekoitan valkosipulisilppua, sitruunamehua, hunajaa, minttua, oreganoa, suolaa ja mustapippuria. Kastikkeen kannattaa antaa maustua mieluiten koko pallukoitten tekoajan, jotta maut pääsevät kunnolla esiin. Tämä tsatzikimainen kastike täydentää erinomaisesti falafelpallukoitten makua sekä pitaleivän täytteenä että esimerkiksi lisäkeriisin tai -ohran kastikkeena. Kaveriksi vielä salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia, oliiveja ja fetasalaattijuustoa, niin a vot!

Lintu jäähtyy -blogissa on muuten myös pitaleipäohje, jota voit hyödyntää, jos sinussakin on "arabiemännän ainesta" tai jaksat muuten nähdä vaivaa ruokasi eteen.

Epätarkka kuva esittää aiemmin näkyneestä taikinasta valmistettuja falafelpallukoita.

Pakastinta tyhjemmäksi: broileriherkku

Kertyykö teilläkin pakastimeen kaikenlaisia ruoanjämiä ja raaka-aineita, jotka pakastettuina menettävät parhaan terävyytensä? Minulla niitä syntyy liiankin kanssa, koska en oikein vieläkään osaa laittaa ruokaa vain yhdelle hengelle (enkä toisaalta halua heittää ruokaa pois).

Erinäisistä syistä oli tyhjennettävä pakastinta kaiken maailman jämistä nopeaan tahtiin. Sain kursittua kasaan tällaisen yhdistelmän, joka paljastuikin maittavaksi herkuksi.

Broileriherkku on koottu pakastimen antimista.

Padan pääosassa ovat broilerinfileestä leikkelemäni suikaleet. (Niitä kertyy, kun ostan paketillisen hyviä fileepihvejä, paistan yhden tai kaksi ja pakastan loput eri tavoin leikeltyinä.) Paistetun broilerin maustoin todennäköisesti valkosipulilla, kurkumalla ja mustapippurilla, minkä jälkeen lisäsin pannuun kuullottumaan silputtua kesäsipulia (niin ikään pakastimesta). Seuraavaksi kaadoin pannulle tilkan vettä ja sulattelin siihen pakastimesta löytyneitä sinihomejuustomuruja sekä kermakuutioita (kyllä, pakastan joskus jopa kermaa, jos sitä jää). Koska kastike tuntui kaipaavan vielä jotain pehmeää makua, pilkoin siihen säilykepersikoita. (Ylimääräiset persikat maltoin sentään olla pakastamatta.)

Broilerikastikkeen kaveriksi löytyi vaihteeksi jääkaapin perukoilta vanhaa riisiä. Riisiä oli sen verran vähän, että keitin pakastevihanneksia (herne-maissi-porkkanaa) ja kuivattuja paprikapalasia ja sekoitin riisin niitten joukkoon kuumentumaan. Paprikasta tuli riisiin hauska väri ja miellyttävä maku.

Annoksen koristeeksi löytyi vieläpä pakastettua persiljaa, joka ei tietenkään vastaa tuoretta mutta oli silti mukava lisä. Pakastetuista aineksista valmistettua ruokaa saattaa joutua maustamaan vähän rankemmalla kädellä, koska ainakin minusta jotkut maut tuntuvat laimentuvan sulatuksessa. Toiseksi sulatus muuttaa ruoan rakennetta, jolloin se saattaa näyttää aika ankealta (kuten tuo persilja kuvassa). Joka tapauksessa tästä jämien uusiokäytöstä olisivat varmasti kotitalousopettajatkin ylpeitä!

Scarborough Fair -broileria

Täydet pisteet palvelutiskeille! Ruokakauppojen palvelutiskit ovat kullanarvoisia vähäruokaisille vanhuksille ja kaltaisilleni ruokailijoille, jotka tarvitsevat yhden annoksen verran lihaa kerran kuussa*. Palvelutiskiltä saa paitsi täsmälleen sopivan määrän haluamaansa ruoka-ainetta myös tarvittavat lisäpalvelut, kuten pihvin litistyksen ja markkinahenkisen hymyn. Ja vaikka "vahingossa" sydämenmuotoiseksi litistetyn rintafileen. ;)

Parsley, sage, rosemary and thyme – maistuis varmaan Simonille & Garfunkelillekin!

Jääkaapissa oli vielä jäljellä erityistä Scarborough Fair -jugurttiani eli persiljalla, salvialla, rosmariinilla ja timjamilla maustettua turkkilaista jugurttia. Brittiläisen kansansävelmän sanojen mukainen makuyhdistelmä toimii oikein hyvin myös maitotuotteissa, varsinkin jos jugurtin höystää myös tilkalla sitruunanmehua. Käytin tämän maittavan sekoituksen jämät broilerileikkeeni päällystämiseen.

Herkullinen broilerileike syntyy siten, että lihatiskillä valmiiksi litistetty (ja melko ideaalisella tasolla sydäntä muistuttava) broilerin rintafilee pyöritellään jauhoissa, suolassa ja pippurissa. Jauhotettu ja maustettu filee sivellään ohuesti edellä mainitulla Scarborough Fair -jugurtilla. (Turkkilainen jugurtti toimii leivityksessä mainiosti! Jos et halua tai voi käyttää kananmunaa, kokeile jugurttia.) Lopuksi filee pyöritellään korppujauhoissa. Kaiken tämän voi tehdä tiskiä säästäen siten, että ripottelee jauhot suoraan broilerin pakkauspaperin päälle. Miksi liata lautasia turhaan? Kuitenkin joutuu pesemään jo paistinpannun, jossa filee paistuu nopeasti kypsäksi ja kauniin ruskeaksi.

Broilerin seuraksi valmistin niin ikään Scarborough Fair -kastiketta. Olin ensin keittänyt kattilassa vihannekset ja niitten jälkeen samassa vedessä jasmiiniriisin, jota halusin vain vajaan desin. Kaavin kypsän riisin odottamaan kasteltuun kahvikuppiin, josta sen voi kipata lautaselle tyylikkääksi keoksi. Lienee turha olettaa, että tämänkertaisista pakastevihanneksista irtoaisi veteen mitään makua vitamiineista puhumattakaan, mutta onpahan luutunut toimintatapa tämäkin keitinveden käyttö. Joka tapauksessa käytin kastikkeen valmistamiseen samaa kattilaa, jossa oli ainakin riisin tärkkelystä. Keitin siinä pienen tilkan kermaa, joka saostui mukavasti tärkkelyksen vaikutuksesta. Sulatin joukkoon vähän pakastimesta löytyneitä juustomuruja ja maustoin kastikkeen persiljalla, salvialla, rosmariinilla ja timjamilla. Nam!

Huom.! Ruokablogitutkijat voivat kiinnittää huomionsa siihen seikkaan, että lihaa käsitellään etäännyttävästi passiivissa ja nollapersoonassa, mutta kastikkeen teosta kerron ensimmäisessä persoonassa, koska se esittää enemmän omaa kokemustani ja kokeilua.

Jossain kokkikoulussa varmaan opetettaisiin kastikkeen kaatamista.

* Taustaa:

Lopetin muutenkin vähäisen lihansyöntini helmikuussa, ja sittemmin olen syönyt lähinnä broileria noin kerran kuussa. Kalaa ja äyriäisiä en pahan allergian takia ole voinut syödä koskaan, ja voimakkaita oireita aiheuttaneen sianlihan jätin pois ruokavaliostani kymmenisen vuotta sitten. Myös muut proteiinipommit, kuten kananmuna, ovat minulle ongelmallisia. Naudanlihaa olen kyllä voinut syödä, mutta erinäisten sattumusten takia päätin siis lopettaa senkin käytön.

Useimmissa opiskelijaruokaloissa kaltaiseni moniallergikko voi useimmiten nauttia kasvisruokaa, mutta toisinaan joudun valitsemaan liharuoan, jos "kasvisvaihtoehtoon" on pantu sieniä (kasvikuntaan kuulumattomia aitotumaisia) tai soijaa (ihmisravinnoksi enimmäkseen kelpaamatonta rehua). Elimistöni on kehittänyt intoleranssit niitäkin kohtaan.

Monesti saan kuulla surkutteluja tai osanottoja siitä, kuinka "vaikea" ruokavalio minulla on. Tämänkin kanssa voi elää! Koko Lintu jäähtyy -blogi on tavallaan vastaus niille, joilla on samanlaisia selektiivisiä malabsorptioita. Kyllä aina keksitään jotain hyvää ruokaa. Kyse ei ole siitä, mitä ei voi syödä, vaan siitä, mitä voi.

Epäortodoksinen panzanella

Tiedättehän sen tuskan, kun päässä saattaa päiväkausia soida jokin kappale, mutta sanoista, esittäjästä tai laulun nimestä ei ole hajuakaan? Tällä viikolla päässäni soi juuri tuollainen biisinaihio. Ensimmäisinä päivinä tavoitin katkelmia melodiasta ja joitakin vokaaleja, joita muistelin sanoissa olevan. Jolloteltuani vokaaleja pari päivää aloin muistaa myös konsonantteja ja sitten kokonaisia sanoja. Lopulta sain mieleeni jopa kokonaisia säkeitä: jos vain lantilla leipää saan, / ostan toisella tanttantinttan. Viimeisestä sanasta ei ollut aavistustakaan. Ja sitten yhtenä aamuna se palautui mieleen: manzanilla!

Vähitellen muistin, että kappaleessa laulettiin jotain pyykkäristä, ja ennen pitkää tiesin, että silloin pyykkärin päivä on / kirkas, kaunis ja puutteeton. Piti enää keksiä, mistä olen kuullut tämän biisin. Tietokoneeni musiikkikirjastosta ei löytynyt Manzanilla- tai Pyykkäri-nimisiä kappaleita. Sen sijaan eräällä 1950-luvun iskelmiä sisältävällä kokoelmalevyllä oli Laulu kahdesta pennistä, joka olisi nimensä puolesta voinut olla tämä laulelma. Eipä ollut. [Samalla levyllä olivat kuitenkin Lazzarella ja Maruzella.] Päädyin kuuntelemaan levyn kokonaan, ja kas! Sävelmä löytyi, eikä Googleen tarvinnut turvautua missään vaiheessa. Tietokoneen arkistoon sen nimeksi oli tallentunut Kaunis perijätär, mutta esittäjän nimeä ei ollut. Kuunneltuani biisin ihmettelin, mitä tekemistä perijättärellä on pyykkärin kanssa. Arvoitus ratkesi, kun etsin Youtubesta videota, jonka voisin linkittää tähän. Musiikkiarkistossani oli virhe, ja laulun nimi on tietenkin Kaunis pesijätär. Tulipa tämäkin nyt selväksi.

Sama ilmiö sattui etsimäni ruokaohjeen kanssa. Kuivuneen leivän hyötykäyttöä pohtiessani muistin, että olin ihan viime päivinä nähnyt jossain kuvan panzanellasta eli toscanalaisesta leipäsalaatista. Mutta missä? Selasin uusimmat ruokalehdet, mutta tuloksetta. Ruokablogitutkimusta tehdessäni pengon niin paljon ruokablogeja, että niistä oli nihkeää ruveta etsimään. Sitten muistin, että olin bongannut panzanellan Top 100 -ruokablogit -listan mallikuvista. Enää piti löytää oikea blogi ja ohje. Oli sentään mahdollista yhyttää oikea nettisivu sivuhistoriasta, ja ei aikaakaan, kun Kokit ja Potit -blogin papupanzanellan ohje oli käytettävissäni.

Panzanellan idean on yksinkertainen: siihen tarvitaan kuivaa leipää, tomaattia ja basilikaa, jotka mehustetaan happoisalla öljykastikkeella. Edellä mainitussa ohjeessa mukaan on pantu papuja, oliiveja ja kapriksia, mikä kuulostaa mainiolta.

Omaa epäortodoksista panzanellaani varten leikkasin kuivuneen leivän kuutioiksi, ripottelin päälle hieman oliiviöljyä ja valkosipulimurskaa ja paahdoin leivän uunissa. Sekoitin kastikkeeksi oliiviöljyä, sitruunanmehua, balsamiviinietikkaa, ruokosokeria, merisuolaa, pippuria, kuivattua basilikaa (kunpa olisikin ollut tuoretta!), oreganoa ja timjamia. Kastikkeen joukkoon pilkoin tomaattia, oliiveja, punasipulia ja ruskeita papuja. Lopuksi sekaan pääsivät leipäkuutiot, jotka saivat hetken aikaa imeä kastiketta itseensä. Tätä nautin lounaaksi valkoviinin kanssa. Ai että!

Vieläkin epäortodoksisempaa panzanellaa:
tuskinpa kurkulla, salaatilla ja juustokuutioilla on mitään tekemistä tämän ruokalajin kanssa.

Panzanellaa jäi vähän myös illaksi. Jatkoin sitä kurkulla, jääsalaatilla ja fetasalaattijuustokuutioilla. Tässä vaiheessa panzanellan panzanellaisuudesta ei varmaan ollut enää mitään jäljellä, mutta hyvää se oli silti. Eniten ihmettelin leipäkuutioita: niitten paahtaminen uunissa sai ne pysymään kasassa ja olemaan löllähtämättä kosteassakaan ympäristössä. Salaatti voisi siis sopia hyvin evääksi – onhan siinä leipäkin kätevästi samassa.

Ja jottei laulu pääsisi unohtumaan, vedetään vielä encore.

Sangen sattumanvarainen salaatti

Kuten muun muassa ystäväni E tapaa sanoa, meillä jokaisella on omat pienet omituisuutemme. Monet minun pikku omituisuuksistani liittyvät ruokaan, ja niitä ihmetellään jatkuvasti. En yhtään ihmettele, minkä takia pyhissä kirjoituksissa ja myös profaanimmassa perimätiedossa on niin paljon ruokaan ja syömiseen liittyviä käskyjä, kieltoja ja ohjeita. Onhan kerta kaikkiaan häiritsevää, jos joku yhteisön jäsen syö eri tavalla kuin toiset!

Paljastanpa seuraavaksi muutamia omituisimpia (ts. minusta normaaleja, mutta lähipiirini mielestä paheksuttavia) herkkujani. Tai enpä paljastakaan tällä kertaa kuin kahvit.

Kahvien kolmen kärki:

1) aiemmin keitetty, ruokosokerilla ja maidolla höystetty kahvi, joka on ollut jääkaapissa jäähtymässä vähintään vuorokauden (tätä juon melkein päivittäin)

2) kuuma maitokahvi, johon on sekoitettu turkinpippurimakeisia

3) hunajalla makeutettu kuuma maitokahvi, jossa on rusinoita ja/tai kardemummaa ja/tai kanelia.

Suosittelen kokeilemaan, ennen kuin tuomitsee nämä täysin. Turkinpippurikahvista tuli ennen joulua pienoinen hitti, ja sitä voisin tarjoilla Ravintolapäivänäkin, jahka taas pistän ravintolan pystyyn.

Tämänkertainen epistola siirtyy johdannosta varsinaiseen asiaan eli sattumanvaraiseen salaattiin, jonka kyhäsin iltaruoaksi. Makukokemuksen perusteella voisin väittää, että salaatissa kulminoituu jonkinlainen omalaatuisuus. Tämäkin resepti on varmasti jo keksitty, mutta kerronpa silti.

Hyvin rändom. Salaatissa mm. broileria, sinappijugurttia ja vattuja.

Salaatin pohja on ihan perussettiä: vihersalaattia, kurkkua, vihreää paprikaa. Vihreitten ainesten päälle on ripoteltu rapeaa tölkkimaissia ("rapsumaissia"), joka on koostumukseltaan yksi parhaista tietämistäni ruoka-aineista. Vaikka ruoan kanssa "ei pitäisi kuomailla", se on vain niin hyvää!

Ja nyt alkavat omituisuudet. Salaatissa on kohmeisia vadelmia, koska pakastevatut eivät lopu ikinä. Sitten on grillattua broilerin rintaa nyt niin muodikkaasti riivittynä (yritin paloitella siisteiksi paloiksi, mutta broisku mokoma ei suostunut yhteistyöhön). Kaiken kruunaa erikoiskastike, jossa on maustamatonta jugurttia, vähäsen voileipäpikkelssiä, sinappia sekä curryjauhetta. Ja päälle tietysti rouhittua pippurisekoitusta.

Ette usko, kuinka hyvää sinappijugurttikastike on broilerin ja vattujen kanssa. No ette uskokaan. Yhdistelmä ON aika rändom.