Juustokukat

Kukkia ei voi koskaan olla liikaa – varsinkaan jos ne ovat juustokukkia. Nämä makoisat suolaiset leivinjauheleivonnaiset esiintyvät Kinuskikissan reseptissä juustoritareina, jotka ovat kuin pienoiskokoisia voisilmäpullia, mutta suolaisia ja juustopäällysteisiä. Siis nam. Täydellistä kahvipöydän pikkusuolaista. Ja koska niissä on kohotusaineena hiivan sijasta leivinjauhetta, kaltaiseni hiivaa välttelevä leipoja ei kerta kaikkiaan voi jättää kokeilematta!

Ensiksi tarvitaan noin 2 dl raastettua juustoa, joka voi olla melkein mitä tahansa maukasta sorttia, kuten emmentaalia, Ritari-juustoa tai miksei myös murusteltua sinihome- taikka fetajuustoa. Taikinaan voi ujuttaa erilaisia juustonjämiä, ja rohkeista yhdistelmistä vasta herkullinen kokonaisuus syntyykin. Juustoraasteeseen sekoitetaan 4 dl jauhoja (tässäkin voi käyttää mieleisiään laatuja ja vaikka leseitä), reilut 2 tl leivinjauhetta ja noin ½ tl suolaa. Jos juustot ovat kovin suolaisia, niin kuin yleensä ovat, niin suolaa voi panna vähemmänkin. Mausteeksi voi ripotella esimerkiksi savustettua paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta, jos haluaa punertavia kukkia, tai hienonnettuja tai kuivattuja yrttejä (timjamia, basilikaa, persiljaa tms.). Kuvissa oleviin kukkasiin laitoin reilusti timjamia ja persiljaa.

Kuiviin aineisiin lisätään loraus (1–2 rkl) öljyä ja 2 dl eli 200 g kermaviiliä tai maustamatonta jugurttia. Maitorahka varmaan kävisi myös, mutta sitä en ole kokeillut. Ja sitten sotketaan. Leivinjauhetaikinaa on hyvä muistaa olla vaivaamatta liikaa. Tavoitteena on saada aikaan pehmeä mutta jäntevä taikina. Se ei pahastu, vaikka sen hylkäisi päiväksi jääkaappiin, jos haluaa paistaa herkut vasta seuraavana päivänä. Nämä leivonnaiset ovat nimittäin parhaimmillaan tuoreina.

Leivinjauhetaikinoissa parasta on se, ettei tarvitse odottaa kohoamista. Leipomaan pääsee siis heti. Taikinaa on syytä olla puristelematta liikaa, jotta sen kuohkeus säilyy. Taikina kaulitaan kevyesti vajaan sentin paksuiseksi (puolen sentin paksuinen jäi mielestäni turhan ohueksi lättänäksi). Sitten onkin aika kaivaa parhaat piparimuotit käyttöön! Kuvioita voi toki leikata veitsellä tai taikinapyörällä, mutta näin kesällä kukan muoto vaikutti mieluisimmalta. Tästä taikinamäärästä sain 34 peruspiparin kokoista kukkaa.

Kukat tai kamelit tai tyrannosaurus rexit (tai mitä ikinä muoteilla saakaan) nostetaan pellille. Hifistelijä länttää kukkien keskelle kuopan esimerkiksi 5 ml:n mittalusikalla. Kuopassa juuston on kiva köllötellä, eikä se valu sulaessaan pois. Kuoppiin pannaan nokare jotain rasvaista ja siten helposti sulavaa juustoa. Kevytjuustot eivät nyt siis käy. Kuvain kukkasissa on Ritari-juustoa, jota kokeilujeni perusteella oli kannattavinta käyttää keskimäärin kuutiosentin kokoiset palaset. Sitä suuremmat palat tulvivat yli laidan.

Juustokukkia, -kameleita, -tyrannosauruksia tms. paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia. Ne eivät säily kovin pitkään, varsinkaan kahvipöydässä. Tarjottimellinen saattaa haihtua ilmaan ihan huomaamatta. Kannattaa siis leipoa kerralla reilusti.

Näistä on kokeiltava myös sellaista muunnosta, että kuoppaan sipaistaan veitsenkärjellinen pestoa ja juustoksi pannaan pikkiriikkinen palanen mozzarellaa. Ei voi olla huono.

Tomaattiteeleivät eli näin käytämme jämät jääkaapista

Nykyinen maidonkulutukseni on täsmälleen 8 dl viikossa. Tiedän tämän siitä, että ostan kerran viikossa litran maitopurkin, josta kahvien vaalennuksen jälkeen jää aina tasan 2 dl. Emännänvaisto sanoo, että tämä viimeinen tilkka kannattaa käyttää leivontaan. Maidonjämien viimeinen matka on jo vakiintunut: ne päätyvät teeleipien muodossa uuniin.

Tomaattiteeleipiä, talon ainoa muumimuki ja oivallinen Mark Twainin kirja Vanhaa Välimerta ristiin rastiin

Näihin maukkaisiin ja mehukkaisiin tomaattiteeleipiin saa kätevästi ympättyä monet parhaat päivänsä nähneet ruokatuotteet keittiön kätköistä. Ohjekin on vanhan kierrätystä: jotain tämänkaltaista opimme 7. luokalla koulun kotitaloustunneilla. Muistan, että leivonnaisten nimi oli aurinkoiset teeleivät ja että niihin tuli raastettua porkkanaa ja juustoa.

Etsi aluksi kaikkein nuhjuisimmat tomaattisi ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kaada palat mehuineen (!) kulhoon. Joukkoon voi silputa myös oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia, jos moisia sattuu olemaan (ja onhan niitä ainakin täällä). Mikäli pidät mittaamisesta, voit tarkistaa, että silppua tulee yhteensä noin 2 dl. Kaada mukaan myös tilkka öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista.

Mausta seos vähäisellä suolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella ja kuivatuilla yrteillä sen mukaan, mihin milloinkin olet addiktoitunut. Tämä on myös oivallinen loppusijoituspaikka erinäisille tuoreyrteille, kuten basilikalle ja persiljalle.

Sekoita joukkoon 2 dl ylijäänyttä maitoa. [Myös ylijäämäkerman käyttö toimii: laitoin kerran maidon sijasta 2 rkl kermaa ja lopun määrän vettä, ja leivistä tuli herkullisen rapeapintaisia!] Sitten tarkista juustovarastosi ja raasta ankeimmat käntyt ja mahdollisuuksien mukaan murustele fetasalaattijuustoa sen verran, että saat 2 dl juustosirpaletta.

Viimeiseksi kippaa kulhoon 4 dl jauhoja (kelpo yhdistelmä on 2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita) ja puolisen desiä leseitä sekä 2 tl leivinjauhetta. Koeta saada sekoitettua leivinjauhetta jauhoihin ennen kuin se kastuu.

Sekoita kaikki nopeasti yhteen, lusikoi taikina pellille haluamasi kokoisiksi kasoiksi (esim. neljään kohtuukokoiseen, yhdeksään keskikokoiseen tai kuuteentoista pieneen) ja paista teeleivät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuvassa olevat teeleivät ovat kuudestoistaosaleipiä, ja niitä on kokonsa puolesta näppärää ottaa evääksi. Tomaattien, tomaattimehun, juustojen ja yrttien ansiosta leivät ovat sen verran meheviä, ettei niille edes tajua kaivata mitään höysteitä. Ja mikä parasta, tämä oivallinen viikonloppuaamiainen valmistuu alle puolessa tunnissa.

Pakastinta tyhjemmäksi: broileriherkku

Kertyykö teilläkin pakastimeen kaikenlaisia ruoanjämiä ja raaka-aineita, jotka pakastettuina menettävät parhaan terävyytensä? Minulla niitä syntyy liiankin kanssa, koska en oikein vieläkään osaa laittaa ruokaa vain yhdelle hengelle (enkä toisaalta halua heittää ruokaa pois).

Erinäisistä syistä oli tyhjennettävä pakastinta kaiken maailman jämistä nopeaan tahtiin. Sain kursittua kasaan tällaisen yhdistelmän, joka paljastuikin maittavaksi herkuksi.

Broileriherkku on koottu pakastimen antimista.

Padan pääosassa ovat broilerinfileestä leikkelemäni suikaleet. (Niitä kertyy, kun ostan paketillisen hyviä fileepihvejä, paistan yhden tai kaksi ja pakastan loput eri tavoin leikeltyinä.) Paistetun broilerin maustoin todennäköisesti valkosipulilla, kurkumalla ja mustapippurilla, minkä jälkeen lisäsin pannuun kuullottumaan silputtua kesäsipulia (niin ikään pakastimesta). Seuraavaksi kaadoin pannulle tilkan vettä ja sulattelin siihen pakastimesta löytyneitä sinihomejuustomuruja sekä kermakuutioita (kyllä, pakastan joskus jopa kermaa, jos sitä jää). Koska kastike tuntui kaipaavan vielä jotain pehmeää makua, pilkoin siihen säilykepersikoita. (Ylimääräiset persikat maltoin sentään olla pakastamatta.)

Broilerikastikkeen kaveriksi löytyi vaihteeksi jääkaapin perukoilta vanhaa riisiä. Riisiä oli sen verran vähän, että keitin pakastevihanneksia (herne-maissi-porkkanaa) ja kuivattuja paprikapalasia ja sekoitin riisin niitten joukkoon kuumentumaan. Paprikasta tuli riisiin hauska väri ja miellyttävä maku.

Annoksen koristeeksi löytyi vieläpä pakastettua persiljaa, joka ei tietenkään vastaa tuoretta mutta oli silti mukava lisä. Pakastetuista aineksista valmistettua ruokaa saattaa joutua maustamaan vähän rankemmalla kädellä, koska ainakin minusta jotkut maut tuntuvat laimentuvan sulatuksessa. Toiseksi sulatus muuttaa ruoan rakennetta, jolloin se saattaa näyttää aika ankealta (kuten tuo persilja kuvassa). Joka tapauksessa tästä jämien uusiokäytöstä olisivat varmasti kotitalousopettajatkin ylpeitä!

Sunnuntaiaamiainen

Blogiin sopivia kuvia on kertynyt vaikka millä mitalla, mutta ruokajuttuja en ole kaikista ehtinyt/muistanut/jaksanut/viitsinyt kirjoittaa. Täytyypä ottaa nyt lähiaikoina tavoitteeksi kirjoittaa vaikka lyhyestikin ja julkaista enemmän juttuja. Lintu jäähtyy kerää päivittäin niin paljon lukijoita, että olisi hauska tarjota enemmän järkevää luettavaa!

Kas tässä muistoksi kuva eräästä herkullisesta sunnuntaiaamiaisesta. Tarjolla oli havartijuustolla, broilerileikkeleellä, salaatilla, kurkulla ja paprikalla täytettyjä croissantteja, mansikoilla ja sitruunamehulla höystettyä maustamatonta jugurttia sekä maitokahvia, johon maito oli jopa jaksettu vaahdottaa. Nam!

En tiedä, miksi tällaista kahvia tulisi kutsua. Espresso macchiato se ei ole, koska kahvi ei ollut espressoa vaan muuten vain vahvaa, hyvää kahvia.

Maidon vaahdottamiseen sain hyvän opastuksen herkkusuuystävältäni H.:lta. Olemme käyttäneet laktoositonta luomukevytmaitojuomaa. Sitä kuumennetaan kattilassa ja vatkataan vispilällä. Vaahtoa syntyy aika nopeasti. Omaan kuppiini tuli puolet kahvia ja puolet lämmitettyä maitoa ja vispilällä sekaan sörkittyä maitovaahtoa. (Kahviin kannattaa sekoittaa mahdolliset makeutusaineet ennen maidon ja vaahdon lisäämistä.)

Scarborough Fair -broileria

Täydet pisteet palvelutiskeille! Ruokakauppojen palvelutiskit ovat kullanarvoisia vähäruokaisille vanhuksille ja kaltaisilleni ruokailijoille, jotka tarvitsevat yhden annoksen verran lihaa kerran kuussa*. Palvelutiskiltä saa paitsi täsmälleen sopivan määrän haluamaansa ruoka-ainetta myös tarvittavat lisäpalvelut, kuten pihvin litistyksen ja markkinahenkisen hymyn. Ja vaikka "vahingossa" sydämenmuotoiseksi litistetyn rintafileen. ;)

Parsley, sage, rosemary and thyme – maistuis varmaan Simonille & Garfunkelillekin!

Jääkaapissa oli vielä jäljellä erityistä Scarborough Fair -jugurttiani eli persiljalla, salvialla, rosmariinilla ja timjamilla maustettua turkkilaista jugurttia. Brittiläisen kansansävelmän sanojen mukainen makuyhdistelmä toimii oikein hyvin myös maitotuotteissa, varsinkin jos jugurtin höystää myös tilkalla sitruunanmehua. Käytin tämän maittavan sekoituksen jämät broilerileikkeeni päällystämiseen.

Herkullinen broilerileike syntyy siten, että lihatiskillä valmiiksi litistetty (ja melko ideaalisella tasolla sydäntä muistuttava) broilerin rintafilee pyöritellään jauhoissa, suolassa ja pippurissa. Jauhotettu ja maustettu filee sivellään ohuesti edellä mainitulla Scarborough Fair -jugurtilla. (Turkkilainen jugurtti toimii leivityksessä mainiosti! Jos et halua tai voi käyttää kananmunaa, kokeile jugurttia.) Lopuksi filee pyöritellään korppujauhoissa. Kaiken tämän voi tehdä tiskiä säästäen siten, että ripottelee jauhot suoraan broilerin pakkauspaperin päälle. Miksi liata lautasia turhaan? Kuitenkin joutuu pesemään jo paistinpannun, jossa filee paistuu nopeasti kypsäksi ja kauniin ruskeaksi.

Broilerin seuraksi valmistin niin ikään Scarborough Fair -kastiketta. Olin ensin keittänyt kattilassa vihannekset ja niitten jälkeen samassa vedessä jasmiiniriisin, jota halusin vain vajaan desin. Kaavin kypsän riisin odottamaan kasteltuun kahvikuppiin, josta sen voi kipata lautaselle tyylikkääksi keoksi. Lienee turha olettaa, että tämänkertaisista pakastevihanneksista irtoaisi veteen mitään makua vitamiineista puhumattakaan, mutta onpahan luutunut toimintatapa tämäkin keitinveden käyttö. Joka tapauksessa käytin kastikkeen valmistamiseen samaa kattilaa, jossa oli ainakin riisin tärkkelystä. Keitin siinä pienen tilkan kermaa, joka saostui mukavasti tärkkelyksen vaikutuksesta. Sulatin joukkoon vähän pakastimesta löytyneitä juustomuruja ja maustoin kastikkeen persiljalla, salvialla, rosmariinilla ja timjamilla. Nam!

Huom.! Ruokablogitutkijat voivat kiinnittää huomionsa siihen seikkaan, että lihaa käsitellään etäännyttävästi passiivissa ja nollapersoonassa, mutta kastikkeen teosta kerron ensimmäisessä persoonassa, koska se esittää enemmän omaa kokemustani ja kokeilua.

Jossain kokkikoulussa varmaan opetettaisiin kastikkeen kaatamista.

* Taustaa:

Lopetin muutenkin vähäisen lihansyöntini helmikuussa, ja sittemmin olen syönyt lähinnä broileria noin kerran kuussa. Kalaa ja äyriäisiä en pahan allergian takia ole voinut syödä koskaan, ja voimakkaita oireita aiheuttaneen sianlihan jätin pois ruokavaliostani kymmenisen vuotta sitten. Myös muut proteiinipommit, kuten kananmuna, ovat minulle ongelmallisia. Naudanlihaa olen kyllä voinut syödä, mutta erinäisten sattumusten takia päätin siis lopettaa senkin käytön.

Useimmissa opiskelijaruokaloissa kaltaiseni moniallergikko voi useimmiten nauttia kasvisruokaa, mutta toisinaan joudun valitsemaan liharuoan, jos "kasvisvaihtoehtoon" on pantu sieniä (kasvikuntaan kuulumattomia aitotumaisia) tai soijaa (ihmisravinnoksi enimmäkseen kelpaamatonta rehua). Elimistöni on kehittänyt intoleranssit niitäkin kohtaan.

Monesti saan kuulla surkutteluja tai osanottoja siitä, kuinka "vaikea" ruokavalio minulla on. Tämänkin kanssa voi elää! Koko Lintu jäähtyy -blogi on tavallaan vastaus niille, joilla on samanlaisia selektiivisiä malabsorptioita. Kyllä aina keksitään jotain hyvää ruokaa. Kyse ei ole siitä, mitä ei voi syödä, vaan siitä, mitä voi.

Nunnasalaatti

Olen kerran pitänyt Ravintolapäivä-ravintolaa. Tämä tapahtui elokuussa 2011, historian toisena Ravintolapäivänä, ennen kuin tapahtumasta tuli makuuni liian mainstream. Olen maininnut ravintolastani ehkä muutamassa kirjoituksessa, mutta en taida vieläkään olla kypsä raportoimaan siitä sen enempää. Voitte kuitenkin olla varmoja, että pääsette/joudutte joskus lukemaan valtakunnallistakin huomiota saaneesta Kortepohjan noutoannoskioskista.

Ravintolapäiväravintolani merkittävimpiin oivalluksiin lukeutuu kehittelemäni nunnasalaatti. Senkin idea on syntynyt samasta kuin moni muu hyvä juttu: kaiken maailman tähteistä. (Lienee tarpeetonta huomauttaakaan, että Ravintolapäivänä en tietenkään käyttänyt tähteitä.)

Nunnasalaatti on syntisen mehevää.

Kuvassa näkyvän nunnasalaatin prototyypin pohjana on perinteinen (mauton?) kasa jäävuorisalaattia ja kurkkua, koska niitä oli silloin jääkaapissa. (Käyttäkää, ihmiset, maistuvampia aineita!) Oleellisempaa on se, mitä salaatin päälle ladotaan. Salaatin nunnuus syntyy Luostari-juustosta. Kirpeäntäyteläinen maku pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa, kun juusto leikataan 3–4 millimetriä paksuiksi ohuiksi laatoiksi. Juustokimpaleen muodon vuoksi paloista tuli jotenkin kirkollisen oloisia puolisuunnikkaita. Mistä lie moinen assosiaatio.

Juuston makua korostamaan laitoin suolapähkinöitä ja suikaloituja kuivattuja aprikooseja. Prototyyppiin päätyivät oliivipurkin jämät, mutta paras (ja ravintolaani päätynyt) yhdistelmä syntyi, kun keksin käyttää salaatissa kohmeisia puolukoita. Taivaallista! Täyteläisen rasvaisen juuston, kirpeänhappamien puolukoitten, suolaisten ja rapeitten pähkinöitten sekä makeitten ja sitkeäntahmaisten aprikoosien yhdistelmä on kokeilemisen arvoinen.

Tätä salaattia ei kannata pilata maallisilla kastikkeilla. Ripottelin pinnalle vain hyvää oliiviöljyä ja rouhittua pippurisekoitusta.

Paistettu parmesaanikesäkurpitsa ja pastasalaatti

Ulkona sataa. Mitä se tarkoittaa?
No tietysti kesäkurpitsaa!

Käyn yhden hengen kokkisotaa pilaantumassa olevia ruoka-aineita vastaan. Tällä kertaa piti saada käytettyä a) kananmuna, b) kourallinen kirsikkatomaatteja, c) tylsiksi käyneet oliiviviipaleet. Ja sitten tietysti se kesäkurpitsa. Lisäksi käytyäni ystäväni H:n kanssa kuolaamassa Mestarin herkkuja minulla oli parmesaania sekä H:n suosittelemaa kreikkalaista riisin näköistä pastaa. Täydellistä.

Kesäkurpitsaohjeen (tai parmesaanilla päällystämisen idean) olen apinoinut jostakin ohjeesta, mutten kuolemaksenikaan muista, mistä.

Paistettua parmesaanikesäkurpitsaa ja pastasalaattia, nam.

Opin, että pastasalaatti kannattaa tehdä valmiiksi, ennen kuin ryhtyy paistamaan kesäkurpitsaa. Nyt kesäkurpitsat joutuivat odottamaan liian kauan, ja ne mokomat ehtivät jäähtyä. (Tai siis ne, joita en napsinut heti paiston jälkeen.)

Pastasalaattia varten keitin veikeää riisin näköistä pastaa. Se turposi aika reilusti, joten vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi koetin kärkkyä, etten keittäisi sitä ylikypsäksi. Taisin jopa onnistua ottamaan kattilan pois levyltä sopivassa kohtaa, mutta sitten soi tietysti puhelin, enkä puhuessani tajunnut heti valuttaa pastaa. Fail.

Pastan sekaan silppusin kesäsipulin varsineen (kesieni suurimpia intohimoja), keltaiset minitomaatit sekä muutaman aurinkokuivatun tomaatin. Sekoitin joukkoon tilkan pestoa, ankeat oliiviviipaleet ja salaattijuustokuutioita. Päälle revin tuoretta basilikaa.

Jos olisin ollut järkevä, olisin siis tehnyt kaiken tämän ENNEN kuin ryhdyin paistamaan kesäkurpitsaa. Hyvässä lykyssä salaatti olisi saanut rauhassa maustua jääkaapissa. Mutta koska olen pöljä, paistoin siis kesäkurpitsat ensin.

Viipaloin kesäkurpitsan vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja itketin niitä suolalla ja yritykselläni laulaa romanilauluja (joita haluaisin osata). Rutistelin liiat vedet pois. Käytin viipaleet kulhossa, johon olin vatkannut kananmunan, ja pyörittelin toisella lautasella, jossa oli parmesaanijuustohitua, vähän korppujauhoa (en uskaltanut luottaa pelkän juuston rapeuteen), suolaa, mustapippuria ja valkosipulijauhetta. Juustossa pelehtineet viipaleet paistoin pannulla öljytilkassa. Paistaminen sujui erinomaisesti: Juusto käyttäytyi kohteliaasti eikä lähtenyt juoksentelemaan mihinkään eikä palanut. Kananmuna ehti juuri kypsyä. Kesäkurpitsa jäi sopivan pureksittavaksi, ja pinta paistui ihailtavan rapeaksi. Tulos oli aivan liian hyvä! Tämä on taas sarjassamme ruokia, joita tarjoaisin hypoteettisessa ravintolassani.

Tätä tarjoaisin ravintolassani kesällä.

Kun operaatio oli ohi, jäin miettimään, mitä tekisin ylijääneille kananmunalle ja kananmunaiselle parmesaanimössölle. Ding! Ne voisi sekoittaa! Ensimmäisenä tuli mieleen munakas, mutta koska en ole koskaan pitänyt moisesta, keksin tehdä letun.

Sekoitin muna- ja juusto-korppujauho-mausteseokseen tilkan vettä ja vähän grahamjauhoja. Paistoin seoksen vielä lämpimällä pannulla. Herkullinen (ja maultaan kaiketi pikantti) pieni lettu maistui mahtavalta Kaija-tädiltä saatujen jäisten vattujen kanssa.

Kesäkurpitsan päällystetähteistä väsätty lettu.

Juusto-pestopuustit

Joskus on syytä pyrkiä minimalismiin.

Tavoitteet: saada leipää, saada jotain herkkua, saada valmista evästä puoluekokoukseen, käyttää loput pestot, tyhjentää seesaminsiemenpurkki, käyttää huonompaan jamaan menossa oleva juusto ja tehdä IHAN MITÄ TAHANSA MISSÄ ON AURINKOKUIVATTUJA TOMAATTEJA.

Tulos: juusto-pestopuustit.

Kuvassa ei ole täytetty kana vaan kasa juusto-pestopuusteja.

Tein runsaasti sämpylätaikinaa. Puolen vesilitran taikinaan lätkin kuivahiivaa, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja, ruisjauhoja, grahamjauhoja, vehnäleseitä, pellavansiemeniä, kaurahiutaleita ja ehkä jotain muutakin, mitä en enää muista. Tietysti oliiviöljyä! Vaivaus, kohotus. Mikroaaltouuni on paras paikka.

Taikinan kohotessa silppusin aurinkokuivattuja tomaatteja ja niitten seassa olleita jättikapriksia ja raastoin juustonjämät (erinomaista Myrskyluodon kermajuustoa). Kun taikina oli kohonnut, otin puolet taikinasta ja olin tekevinäni korvapuusteja. Ensin siis taikina litteäksi, sitten pestoa päälle, tomaatteja ja juustoraastetta (ja mausteeksi vielä rouhaisu pippurisekoitusta ja valkosipulia unohtamatta basilikaa ja oreganoa). Ripoti rip. Hei rullaati rullaati rullaati rullaa. Leikkaati leik.

Kananmunavoitelu ja seesaminsiemenripotus. Paisto 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes tuoksuu sopivalta. Luotan ennemmin nenääni kuin silmiini.

Taikinan toinen puolikas päätyi tavallisiksi sämpylöiksi. (Voitelu vedellä juuri ennen paistoa tuo rapean pinnan.) Vähän kyllä epäilyttää, onko kumpiakaan leivonnaisia jäljellä enää perjantaina, kun klo 6.00 on lähtö Rovaniemelle puoluekokoukseen.

Puolikkaasta taikinasta tehdyt sämpylät - tai mitä niistä on jäljellä.

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

Kesäkurpitsa on viime kesieni suosikkikasvis, ja alkavana kesänä se on ollut myös varsin hottia syötävää. Ensimmäinen kesäkurpitsasuosikkini on siitä ja porkkanasta tehty tagliatelle (johon ei muuten edes tarvitse laittaa tagliatellepastaa!) ja toinen järjettömässä öljymäärässä uiva kesäkurpisalahna (joka ei sisällä kalaa).

Jotenkin kummallisesti kesäkurpitsan nauttimiseni liittyy sadepäiviin. Vai johtuisiko tietty menyyn kaavamaisuus siitä, ettei sateella viitsi lähteä kauppaan, ja kesäkurpitsaa sopivine tykötarpeineen löytyy jääkaapistani keskimäärin aina?

Tänäänkin siis satoi, ja uunivuokaan rakentui jono kesäkurpitsa-, tomaatti- ja punasipuliviipaleista. Varsin helppo homma. Vaikeampaa oli saada viipaleet pysymään pystyssä sen aikaa, että sain koko rivin valmiiksi.

Vuoka menossa uuniin.

Eipä kuitenkaan oiota työjärjestystä. Aluksi siis viipaloin kesäkurpitsan ja pari isoa tomaattia ohuiksi (~ 4 mm) viipaleiksi. Ohuita siksi, että oli nälkä, ja halusin vuokaruoan kypsyvän nopeasti. Pienen punasipulin silppusin niin ikään viipaleiksi, mutta vielä ohuemmiksi. Voitelin hieman liian ison vuoan tipalla oliiviöljyä. Levittelin kesäkurpitsaviipaleet erilleen ja ripottelin niille suolaa, pippurisekoitusta myllystä ja valkosipulijauhetta. Sitten kokosin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleista ja sipulirenkaista (jotka irrottelin viipaleista) siistit jonot. Vuokaan olisi mahtunut aika paljon enemmänkin, mutta en viitsinyt enää vaihtaa vuokaa pienempään.

Koko komeuden päälle heittelin runsaasti fetajuustokuutioita (krhm, salaattijuustoa) ja haarukoin pestoa nokareina. Juustoraasteen jämät saivat myös päätyä vuokaan. Tuoreet oregano ja basilika olisivat varmasti kruunanneet kaiken, mutta nyt piti käyttää kuivattuja. Sitten uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Vuoka tulossa uunista.

Nälkä oli suuri, joten en malttanut paistaa vuokaa kuin vajaat puoli tuntia. Vaikka kesäkurpitsaviipaleet olivat ohuita, niissä oli silti vielä pureksittavaa (yliviivaa tarpeeton vaihtoehto: hyvä/huono). Myös yllätys oli suuri, kun fetasalaattijuustopalat eivät olleet sulaneet. Yhtään. (Hyvä/huono.) Myös pesto oli edelleen samanlaisina nokareina. (Hyvä/huono.) Voi mikä epäonnistunut kemiallinen koe. Olisin odottanut, että pesto olisi nätisti "sulanut" ja valunut kasvisviipaleitten väliin.

Vuokaruoka oli peston omituisesta käyttäytymisestä huolimatta oikein hyvää. Samankaltaisia ohjeita taitaa olla netti täynnä, mutta tulkoon tässä yksi lisää.

Kesäkurpitsa-tomaattivuokaa, nam!

Porkkanalettupaistikkaat

Varsin kiireisen syksyn aikana ruoasta kirjoittaminen on jäänyt. Enkä voi väittää, että olisi kovin paljon herkkuja ehtinyt laitellutkaan. Kiireisen opiskelijan pelastuksena ovat olleet puolivalmisteet, pakasteet ja jopa einekset, joista osa on ihan syömäkelpoisia.

Kun on ollut kauhea kiire, on ollut helppo heittää lautaselle muutama valmis pinaatti- tai porkkanalettu ja nauttia niitten kera puolukkahilloa sekä salaatti- tai raejuustoa tai maustettua rahkaa. Koska en kuitenkaan viitsi syödä samaa ruokaa kovin monella peräkkäisellä kerralla, olen pakastanut ylimääräiset letut myöhempää käyttöä varten. Ja kuten pakastimeen pannulla ruoalla on tapana, se unohtuu sinne.

Tänään pidin kokkisotaa itseni kanssa, koska en viitsinyt lähteä kauppaan. Muutenkin pontevana tavoitteenani on tammikuussa kitsailla ruokaostosten kanssa ja samalla tyhjentää pakastinta kaikista ihmeellisistä jäännöksistä. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi porkkanalettuja, jotka eivät suostuneet kunnolla sulamaan mikroaaltouunissa. Jääkaapissa puolestaan oli kuivahtanutta juustoa, pari oliivia purkin pohjalla ja jo valmiiksi kuivaa salaattijuustoa. Olisi ollut myös pestoa, mutta se oli niin vanhaa, etten uskaltanut käyttää sitä.

Mitä tekee kätevä emäntä? Hän on ehtinyt jo lämmittää uunin.

Porkkanalettupaistikkaat ennen uuniin menoa.

Siispä toimeen. Asettelin puolijäiset porkkanaletut (jotka eivät edelleenkään olleet kokonaan sulaneet mikroaaltouunissa) pellille. Sivelin niille yrttimaustettua tomaattimurskaa (näistä Pirkka on koostumukseltaan parasta tähän). Leikkasin sipulista puolen sentin paksuisia viipaleita, joista erottelin renkaat ja väkersin letuille hauskat hypnotisointi- tai tikkataulukuviot. Kuvaa en kehdannut sipulisin sormin ottaa. Oliivit viipaloin ja viskelin tikkatauluihin, samoin salaattijuustokuutiot, joista piti päästä eroon. Rouhin päälle pippurisekoitusta ja valkosipulia sekä ripottelin oreganoa. Lopuksi raastoin kuivuneen Ritari-juustokimpaleen ja ripottelin juustoraastetta letuille.

Paistikkaat paistuivat uunissa 225 asteessa sen aikaa, että valmistin sipulin ja tomaattimurskan jäännöksistä tomaattikeittoa seuraavaksi päiväksi. Oletan, että paistoaika oli noin 20 minuuttia. Lettupaistikkaat eivät kärähtäneet vaan näyttivät oikein herkullisilta.

Paistikkaista tuli yllättäen niin hyviä, että tehnen niitä toistekin. Varmasti kaikenlaisia tähteitä pitääkin uusiokäyttää. Pestoa pitää myös kokeilla letun päällysteenä.

Kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle

Tänä syksynä ihastukseni vihreitä kohtaan syveni entisestään. Tarjolla oli toinen toistaan paremman näköisiä vihreitä, sopivan solakoita, miellyttävän muhkeita ja ai että kuinka komeita. Ja niitähän minä sitten kiikutin kotiin minkä kerkesin. Suosikkivihreitteni määränpäänä oli piirakka, mutta osan vain kieputin haarukkani ympärille.

Jos piirakka olikin parasta, toiseksi parasta näistä vihreistä oli kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle, jota kotonakin joskus laitettiin.

Kerrankin pastaa ilman tomaattia.

Kesäkurpitsa-porkkanatagliatellen valmistukseni (tai lähinnä valmistuksen yritys) muistutti Odysseiaa, hidastempoista joulukalenteriohjelmaa tai Kauniita ja rohkeita. Hallussani olleista aineksista ei melkein koko syksynä ollut syntyä yhtenäistä kokonaisuutta. Tuhlasin viikkotolkulla aikaa tästä tagliatellesta haaveiluun, kun aina puuttui joko täydellinen kesäkurpitsa, kunnolliset porkkanat tai aika. Joku kesäkurpitsoista ehti homehtua jääkaappiin, kun alkusyksyn kiireissä en muka koskaan ehtinyt laittaa ruokaa. Sitten pilaantuivat porkkanat, kun kesäkurpitsaa olisi ollut. Välillä puuttui kerma, ja myöhemmin Kesäkurpitsa Numero Kolme paljastuikin epäkelvoksi.

Lopulta kaikki täsmäsi. Pääsihän Ridgekin aina toisinaan naimisiin Brooken tai Taylorin kanssa.

Eräänä onnellisena syyspäivänä panin sopivan määrän tagliatellea kiehumaan suolalla maustettuun veteen. En tietenkään lisännyt keitinveteen öljyä, jotta pasta pysyisi pinnaltaan tarttuvaisempana.

Kuumensin pannussa voita ja kuullotin siinä kuorimaveitsellä suikaloimani porkkanat ja kesäkurpitsan. Saattoipa mukana olla sipulisuikaleitakin. Maustoin kuullottuneet suikaleet valkosipulilla, mustapippurilla ja rakuunalla. Olisikohan ollut timjamia myös. Suolaa oli ainakin. Lisäsin pannulle vähän vettä ja haudutin suikaleita pehmeämmiksi sen aikaa, että tagliatelle oli sopivan kypsää. Vihannekset saivat joukkoonsa vielä jääkaapista löytyneet kermanjämät sekä pakastimessa kiltisti vuoroaan odottaneet juustoraasteen tähteet. (Pakastan ylimääräisen juuston aina raasteena tällaisia tapauksia varten - jos ylimääräistä juustoa ylipäätään on olemassa.)

Valutin tagliatellen ja sekoitin sen joukkoon juustoisen vihanneshaudukkeen. Annoin hautua vielä hetken aikaa liedellä. Ruohosipuli oli piste tagliatellen i:n päällä. Söin ja tulin entistä onnellisemmaksi.