Hellepäivän kaalisalaatti

Mitä syödä hellepäivänä, kun ei tee mieli oikein mitään?

Tämän ongelman ratkaisi pikkuinen mehukas varhaiskaali, jonka vuoro oli päätyä lautaselle. Olin aikonut kaalin varsinaisesti kaalipataan, mutta koska on kuuma, ei viitsi keitellä moisia patoja. Varavaihtoehtona olivat kaalin kaveriksi säästelemäni ananasviipaleet. Mutta hei, vähänkö tylsää. Kaali-ananassalaattia syötäköön syksyllä ja talvella.

What would Jamie Oliver do? Hänhän tietysti silppuaisi käsillä olevat kasvikset, heittäisi joukkoon pinch of salt and pinch of pepper and some good quality olive oil ja hienontaisi mukaan chilin. Mikä ettei! Tällaisiin leikkeihin lähden kernaasti mukaan.

Jamie Oliver -pastissiini suikaloin pikku kaalin, yhden kookkaan porkkanan (porkkanasta saa kivoja ohuita siivuja esim. kuorimaveitsellä), yhden kesäsipulin ja muutaman ananasrenkaan. Silppusin joukkoon puolikkaan punaisen chilin ja maustoin salaatin jamiemaisesti oliiviöljyllä, sitruunamehulla (limemehu olisi varmasti myös poikaa!), sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Sitten sekoitin ainekset ja hieman puristelin salaattia maustumisen edistämiseksi.

Salaatin päälle sopii kernaasti ripotella (paahdettuja) seesaminsiemeniä. Arvelen, että tuore korianteri sopisi joukkoon myös aika vekkulisti.

Kasa salaattia on sellaisenaan kevyt kesälounas ja taatusti myös kelpo lisuke grillatuille ihanmilletahansa.

Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti

Valkosipuli ja inkivääri ovat olleet vähissä useammastakin lähikaupasta. Luulin ensin, että Henri Alenilta on taas ilmestynyt uusi #someresepti, mutta puutteen syynä onkin ilmeisesti hiihtolomailevaa tai lomaansa odottavaa kansaamme koetteleva flunssa-aalto.

Koska en itsekään ole täysissä ruumiin voimissa, piti keksiä jotain simppeliä flunssaruokaa. Kas tässä Tänään en puhu kenenkään kanssa -salaatti!

Runsaasti tuoretta valkosipulia sisältävän makaronisalaatin syömisen jälkeen ei välttämättä kannata hönkäillä ketään kohti.

Salaatin valmistus on niin helppoa, että se onnistuu vaikka pää kainalossa ja silmät umpeen muurautuneina. Koska puolikuntoinen ihminen kaipaa selkeyttä toimintoihin, julkaisen reseptin (!) poikkeuksellisesti reseptimuodossa (!).

1. Kaada kulhoon loraus oliiviöljyä ja sekoita siihen reilu teelusikallinen harissaa. Sekoita huolellisesti, koska et todellakaan halua saada tulista harissaklönttiä kerralla suuhusi.
2. Rouhi sekaan mustapippuria ja purista sitruunamehua. Suolaa makuaistin toiminnan mukaan.
3. Silppua pari kynttä valkosipulia ja sekoita nekin huolellisesti öljyseokseen. Nyt salaatin kastike on valmis.
4. Kaiva jääkaapista ja muista kätköistä erilaisia tähteitä* ja sekoita ne öljykastikkeeseen. Nyt salaattikin on valmis.
5. Syö, maista tulisia makuja ja parane, mutta älä mieluusti höngi muita päin.

Ai siellä oli valmiina keitettyä porkkanaa ja makaronia? Kyllä, salaattiin.

* Hyviä juttuja eli käytä esim. näitä:

• eestiläinen makaroni (kastike tarttuu erinomaisesti näitten venytettyjen sarvimakaronien uurteisiin, ja makaroni pysyy hyvin haarukassa), ohra, hirssi jne.
• keitetty porkkana (kivan väristä)
• herneet ja/tai vihreät pavut (kivan väristä ja terveellistä)
• eriväriset tomaatit (kivan värisiä ja raikkaita)
• aurinkokuivatut tomaatit (jos olet esim. Elli)
• tuore kurkku ja paprika (jotain pureksittavaa)
• kalamata-oliivit (voiko mitään syödä ilman niitä?)
• kaikenlaiset juustokuutiot (uskoisin)
• silputtu kevätsipuli (uskoisin)
• lihapalat (jos sellaisia humputuksia harrastaa)
• harissan tilalta pesto (jos ei välitä chilistä)
• tuoreet yrtit (olisivat erittäin jees).

Huonoja juttuja eli jätä esim. nämä käyttämättä:

• pöydälle koko viikonlopuksi unohtunut munavoi
• ananasmehutölkin liemi (juo se mieluummin erikseen tai sekoita teehen)
• parsakaali (jos on olemassa ruoka-aine, joka ei sovi pastan kanssa, se on juuri tämä)
• sulatetut aroniat (marjat ja chilitahna... öö, ei)
• mikä tahansa pitkällistä kypsyttelyä vaativa.

Ohra-kasvispannu

Voisin taas aktivoitua tämänkin blogin suhteen. Helmikuuhan on täysin sopivaa aikaa muistella jouluruokia, vai mitä?

Ennen loppuvuoden ruokiin paluuta luotakoon pikainen katsaus siihen, mitä nykyään tulee syötyä. Lautasellani taitaa näinä päivinä olla useimmiten ohraa. Miten voikin niin muinainen ja yksinkertainen ruoka-aines olla hyvää!

Lämpimästi maustettu ohra-kasvispannu on ravitsevaa syötävää talven pakkasissa.

Oheinen ohra-kasvispannu edustaa erinomaisesti sellaisia mössöjä, joita tulee väsättyä sen kummemmin miettimättä. Pannullinen riittää yhdelle syöjälle päiväkausiksi, ja tämän iloisen värikkään ja täyttävän padan mausteisuus ilahduttaa etenkin kylmimpinä pakkaspäivinä. Tällä pötkii pitkälle!

Perinteiseen tapaan padan valmistus alkaa silputtujen punasipulin ja valkosipulin kuullottamisella öljyssä. (Hyvä valkosipulin määrän mittari on se, kuinka monta yötä on seuraavaan lähiopetuskertaan. Jos on esimerkiksi tiistai ja opettamassa pitää olla seuraavan kerran torstaina, voi häikäilemättä käyttää kaksi kynttä.) Jos tykkää kuullottaa myös paprikaa, sen voi suikaloida pannulle tässä vaiheessa. (Jos taas pitää enemmän raa'asta ja vitamiininsa säilyttävästä paprikasta, sen voi lisätä pataan viimeiseksi.)

Kun sipulit ovat kuullottuneet, niitten sekaan pannulle voi pöläytellä tummaa sokeria, kurkumaa, kanelia, kardemummaa ja chiliä tai cayennepippuria. Rouhaistakoon myös mustapippuria. Mausteet saavat niin ikään kuullottua hetken, minkä jälkeen pannulle kipataan ohraa, tai miksei vaihtoehtoisesti riisiä tai kuskusia tai hirssiä tai mitä ikinä tekeekään mieli. Käytin tässä padassa vartissa kypsyviä ohrahelmiä. Sekoitellaan, kunnes suurimot ovat värjäytyneet kauttaaltaan iloisen keltaiseksi, ja pannulle kaadetaan runsaasti vettä.

Keitoksen kiehuessa sekaan pilkotaan maun ja jääkaapin sisällön mukaan porkkanaa, vihreitä papuja, tomaattia ja ruokaisuudeksi esim. kikherneitä. Kannattaa tarkkailla ryynien keittoaikaa ja lisätä vihannekset siten, että ne ehtivät juuri ja juuri kypsyä. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin mössöksi keitetty kasvis. Vettä saattaa myös joutua lisäilemään, joten ällös anna palaa pohjaan.

Kun ohra ja vihannekset ovat kypsyneet, pataan voi lisätä vielä oliiveja tai rusinoita ja antaa niitten kuumentua. Maustetaan suolalla, persiljalla ja mintulla. Himojaan kuulostellen voi tehdä satunnaisia syrjähyppyjä esim. fetasalaattijuuston, halloumin tai cashewpähkinöitten kanssa.

Ah.

Makluba eli keikausvuoka مقلوبا

Viimeisin hehkuvan kiinnostuksen kohteeni, arabian kieli, alkaa levitä keittiöönikin. Ensin nimittäin keksin, että Yleisradion esittämästä hauskasta ruokaohjelmasta Lähi-idän herkut oppii arabiaa samalla kun voi kuolata ruoalle. Sitten löysin lähikirjastostani Miriam Al Hashimin kirjoittaman kirjan Traditional Arabic Cooking, josta niin ikään opettelen arabiankielistä ruokasanastoa ja -kulttuuria.

Kirjasta löytyi monta kiinnostavaa reseptiä ja vielä enemmän sovelluskelpoisia ohjeita. Kokeilin ensiksi maklubaa, joka on monen arabiankielisen alueen perinneruoka. Sitä valmistettiin myös Lähi-idän herkkujen kolmannessa osassa. Makluba, jonka kirjoittaisin arabiaksi joko مقلوب (maqloub) tai مقلوبا (maqlouban; veikkaan jälkimmäistä), tarkoittaa 'ylösalaisin'. Kyseessä on vuokaruoka, jossa ainekset ladotaan kerroksittain kattilaan tai vuokaan ja paistamisen jälkeen keikautetaan tarjolle. Tuloksena on kakkumainen ruokakeko, jonka voi nauttia esimerkiksi jugurtin ja salaatin kera.

Sivukuva paljastaa osan kasvis-makluban kerroksista.

Perinteisesti maklubaan laitetaan kanaa, munakoisoa, sipulia ja riisiä. Mutta enkö vain ruvennut sooloilemaan tässäkin! Väsäsin kasvis-makluban niistä aineista, joita sattui olemaan. Arabikeittiön asiantuntijat sanovat varmaan nyt, ettei minun keikausvuokani ole makluba, ja he saavat vapaasti olla sitä mieltä. Mielestäni tämän ruoan maklubuus syntyy keikauttamisesta, ei tietyistä raaka-aineista.

Kokosin tämän herkullisen kasvis-makluban pieneen uunivuokaan. Ideana on siis se, että vuokaan ensiksi pantavat ainekset jäävät keikautetun "kakun" päällimmäisiksi. Siispä laitoin ensiksi värikkäitä kasviksia: keltaisesta paprikasta leikattuja rinkuloita ja minitomaateista leikattuja kantapaloja. Peitin ne paksuhkolla kerroksella täysjyväriisiä, jonka olin keittänyt hieman yli puolikypsäksi. (Ei kyllä olisi tarvinnut keittää niin kauan.)

Seuraava kerros oli pannulla paistettua sipuli- ja valkosipulisilppua. Sitten laitoin ohueksi (1 mm) viipaloitua porkkanaa, jota oli kuullotettu hetki pannulla ja maustettu kanelilla, inkiväärillä ja kardemummalla. Porkkanoitten jälkeen panin taas ohuen kerroksen täysjyväriisiä. Likistelin kerrokset kauhalla erittäin tiiviiksi samoin kuin olisin taputellut hiekkaa ämpäriin hiekkakakkua tehdessä. Hiekkalaatikolla tosiaan opitaan monet aikuiselämän taidoista.

Viimeiset kerrokset olivat kikherneseosta ja riisiä. Kikherneseokseen paahdoin ensin seesaminsiemeniä pannulla, lisäsin joukkoon kikherneitä ja osan sipuli- ja valkosipulisilpusta ja annoin paistua hetken. Maustoin seoksen sitruunamehulla, hunajalla, persiljalla, mustapippurilla ja chilillä. Tämä oli kenties kakun herkullisin osio!

Kun kaikki kerrokset olivat valmiit, levittelin vuoan pinnalle vielä lisää minitomaattiviipaleita ja paprikanpaloja ja ripottelin kurkumaa. (Kurkuman käytössä vasta lopuksi oli se ajatus, että kakun pohja tulisi keltaiseksi ja muut kerrokset jäisivät vaaleammiksi.) Sitten kaadoin päälle varovasti tilkan vettä. Paistoin vuokaa 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Erehdyin lisäämään nestettä paiston aikana, ja se mokoma ei enää imeytynytkään aineksiin vaan teki ruoasta vetisen.

Kurkumasta saatiin kiva keltainen (أصفر, asfera) väri.

Kun totesin riisin olevan kypsää, otin vuoan uunista ja annoin sen jäähtyä muutaman Fairouz-biisin ajan. (Fairouz on kuuluisa libanonilainen laulajatar, ja mistäpä oppisi paremmin kieltä kuin lauluista.) Pyöräytin vielä veitsen pitkin vuoan reunoja varmistaakseni, että paistos irtoaisi vuoasta nätisti. Sitten likistin ison lautasen tiiviisti vuoan päälle ja keikautin vuokaruoan ympäri. Humps! Lievästä vetisyydestään huolimatta kakkunen pysyi hyvin kasassa. Koristelin sen mustilla oliiveilla ja persiljalla. ممتاز (mumtaaz) eli erinomaista!

Perinneruoka, joka ei ole lähelläkään alkuperäistä perinneruokaa, on silti maukasta.

Pakastinta tyhjemmäksi: broileriherkku

Kertyykö teilläkin pakastimeen kaikenlaisia ruoanjämiä ja raaka-aineita, jotka pakastettuina menettävät parhaan terävyytensä? Minulla niitä syntyy liiankin kanssa, koska en oikein vieläkään osaa laittaa ruokaa vain yhdelle hengelle (enkä toisaalta halua heittää ruokaa pois).

Erinäisistä syistä oli tyhjennettävä pakastinta kaiken maailman jämistä nopeaan tahtiin. Sain kursittua kasaan tällaisen yhdistelmän, joka paljastuikin maittavaksi herkuksi.

Broileriherkku on koottu pakastimen antimista.

Padan pääosassa ovat broilerinfileestä leikkelemäni suikaleet. (Niitä kertyy, kun ostan paketillisen hyviä fileepihvejä, paistan yhden tai kaksi ja pakastan loput eri tavoin leikeltyinä.) Paistetun broilerin maustoin todennäköisesti valkosipulilla, kurkumalla ja mustapippurilla, minkä jälkeen lisäsin pannuun kuullottumaan silputtua kesäsipulia (niin ikään pakastimesta). Seuraavaksi kaadoin pannulle tilkan vettä ja sulattelin siihen pakastimesta löytyneitä sinihomejuustomuruja sekä kermakuutioita (kyllä, pakastan joskus jopa kermaa, jos sitä jää). Koska kastike tuntui kaipaavan vielä jotain pehmeää makua, pilkoin siihen säilykepersikoita. (Ylimääräiset persikat maltoin sentään olla pakastamatta.)

Broilerikastikkeen kaveriksi löytyi vaihteeksi jääkaapin perukoilta vanhaa riisiä. Riisiä oli sen verran vähän, että keitin pakastevihanneksia (herne-maissi-porkkanaa) ja kuivattuja paprikapalasia ja sekoitin riisin niitten joukkoon kuumentumaan. Paprikasta tuli riisiin hauska väri ja miellyttävä maku.

Annoksen koristeeksi löytyi vieläpä pakastettua persiljaa, joka ei tietenkään vastaa tuoretta mutta oli silti mukava lisä. Pakastetuista aineksista valmistettua ruokaa saattaa joutua maustamaan vähän rankemmalla kädellä, koska ainakin minusta jotkut maut tuntuvat laimentuvan sulatuksessa. Toiseksi sulatus muuttaa ruoan rakennetta, jolloin se saattaa näyttää aika ankealta (kuten tuo persilja kuvassa). Joka tapauksessa tästä jämien uusiokäytöstä olisivat varmasti kotitalousopettajatkin ylpeitä!

Kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle

Tänä syksynä ihastukseni vihreitä kohtaan syveni entisestään. Tarjolla oli toinen toistaan paremman näköisiä vihreitä, sopivan solakoita, miellyttävän muhkeita ja ai että kuinka komeita. Ja niitähän minä sitten kiikutin kotiin minkä kerkesin. Suosikkivihreitteni määränpäänä oli piirakka, mutta osan vain kieputin haarukkani ympärille.

Jos piirakka olikin parasta, toiseksi parasta näistä vihreistä oli kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle, jota kotonakin joskus laitettiin.

Kerrankin pastaa ilman tomaattia.

Kesäkurpitsa-porkkanatagliatellen valmistukseni (tai lähinnä valmistuksen yritys) muistutti Odysseiaa, hidastempoista joulukalenteriohjelmaa tai Kauniita ja rohkeita. Hallussani olleista aineksista ei melkein koko syksynä ollut syntyä yhtenäistä kokonaisuutta. Tuhlasin viikkotolkulla aikaa tästä tagliatellesta haaveiluun, kun aina puuttui joko täydellinen kesäkurpitsa, kunnolliset porkkanat tai aika. Joku kesäkurpitsoista ehti homehtua jääkaappiin, kun alkusyksyn kiireissä en muka koskaan ehtinyt laittaa ruokaa. Sitten pilaantuivat porkkanat, kun kesäkurpitsaa olisi ollut. Välillä puuttui kerma, ja myöhemmin Kesäkurpitsa Numero Kolme paljastuikin epäkelvoksi.

Lopulta kaikki täsmäsi. Pääsihän Ridgekin aina toisinaan naimisiin Brooken tai Taylorin kanssa.

Eräänä onnellisena syyspäivänä panin sopivan määrän tagliatellea kiehumaan suolalla maustettuun veteen. En tietenkään lisännyt keitinveteen öljyä, jotta pasta pysyisi pinnaltaan tarttuvaisempana.

Kuumensin pannussa voita ja kuullotin siinä kuorimaveitsellä suikaloimani porkkanat ja kesäkurpitsan. Saattoipa mukana olla sipulisuikaleitakin. Maustoin kuullottuneet suikaleet valkosipulilla, mustapippurilla ja rakuunalla. Olisikohan ollut timjamia myös. Suolaa oli ainakin. Lisäsin pannulle vähän vettä ja haudutin suikaleita pehmeämmiksi sen aikaa, että tagliatelle oli sopivan kypsää. Vihannekset saivat joukkoonsa vielä jääkaapista löytyneet kermanjämät sekä pakastimessa kiltisti vuoroaan odottaneet juustoraasteen tähteet. (Pakastan ylimääräisen juuston aina raasteena tällaisia tapauksia varten - jos ylimääräistä juustoa ylipäätään on olemassa.)

Valutin tagliatellen ja sekoitin sen joukkoon juustoisen vihanneshaudukkeen. Annoin hautua vielä hetken aikaa liedellä. Ruohosipuli oli piste tagliatellen i:n päällä. Söin ja tulin entistä onnellisemmaksi.

Kaalipiirakka

Suuren suosion saavuttaneen kaalipiirakkani ohjetta on kyselty niin paljon, että saakoon se kunnian esiintyä ensimmäiseksi uudessa blogissani. Kävin jopa taannoin opettamassa piirakan teon ystävälleni E:lle. E:n tekemä piirakka oli erinomaisen hyvää, kiitos siitä!

Esimerkkinä kaalipiirakan maistiaisversio pääsiäiseltä 2013

Olen tarjonnut kaalipiirakkaa useasti syntymäpäiväkesteissäni tammikuussa. Intialaisittain maustettu ja hivenen makea täyte tuntuu maistuvan syöjille niin, että mikään määrä näitä piirakoita meinaa riittää. Piirakat ovat melko lättäniä, mikä aiheuttaa sen, ettei palasissa ole liikaa syötävää (mikä johtaa ähkyn sijasta loputtomaan santsaamiseen).

Yksissä syntymäpäiväkemuissa tarjottu kaalipiirakka sivuosassa vasemmalla.

Piirakkataikina on rahkavoitaikina, jossa on

• pieni purkillinen maitorahkaa
• grammamääräisesti melkein saman verran margariinia tai voita (parempaa)
• jauhoja (vehnä-)
• suolaa
• paprikajauhetta kauniin oranssin värin saamiseksi (pääsiäisenä käytän kurkumaa, jotta väri olisi keväisemmän keltainen).

Tämä riittää puolikkaan pellin kokoiseen umpipiirakkaan.

Aineet muhennetaan kouralla ja nypitään tasaiseksi. Jauhoja pannaan sen verran, että taikina tuntuu kädessä siltä kuin kättelisi Muumien Tahmatassua, neuvoin E:lle. Kun taikina on valmis, taikinakulho pannaan peitettynä jääkaappiin odottamaan jatkoa.

Piirakan täytteeksi tulee

• ohuen ohuiksi suikaleiksi silputtua keräkaalia (sitä tarvitaan todennäköisesti vain neljännes siitä määrästä, mitä olit ajatellut käyttää) (voipi silputa veitsellä tai vaikka juustohöylällä)
• karkeaksi raasteeksi raastettua porkkanaa saman verran kuin kaalia
• nyrkillisen verran sipulia suikaleina
• keitettyä riisiä (jonka ehdit keittää sillä aikaa, kun silppuat kasviksia, tai keksit käyttää tähteeksi jäänyttä riisiä) sen verran kuin on sipulia
• mausteita.

Sipuli, mausteet, kaali ja porkkana kuullottumassa.

Popsi kaalia raakana niin paljon kuin ehdit, koska silppusit sitä kuitenkin liikaa. Raa'assa kaalissa on paljon c-vitamiinia.

Kun olet kyllästynyt kaalinsyöntiin ja olet saanut vihannekset kuosiin, ala kuullottaa sipulia paistinpannulla öljyssä tai voissa. Voita pitää olla paljon. Kypsennä samalla mausteet: juustokuminaa, inkivääriä, neilikkaa (vain vähän takapotkuksi), kurkumaa, mustapippuria, rakuunaa (vain vähän, ettei maistu muovailuvahalta), suolaa (riittävästi) jne. Mausteita pitää olla paljon, tai ihan miten tykkäät. Henkilö E:llä oli valmista tandoorimausteseosta, mikä oli oikein hyvää, ja joskus olen käyttänyt garam masalaa. Uskon, että tässä tapauksessa mikään määrä mausteita (paitsi rakuunaa) ei ole liikaa.

Keitetty riisi lisätään täytteeseen viimeiseksi.

Älä polta mausteita. Heitä kaali sekaan, ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Myöhemmin lisää porkkanaraaste ja viimeiseksi riisi. Voi olla, että voita kannattaa vielä lisätä. Valuta joukkoon hunajaa, ja jos olet addiktoitunut kasvisliemikuutioihin, pilko sellainenkin joukkoon. Vettä tarvitaan. Täytettä keitellään, kunnes kaali on kypsää. Täytteen tulee maistua hyvältä ja makujen on oltava tasapainossa.

Valmiin täytteen pitää antaa jäähtyä vähän, ennen kuin sitä kehtaa lätkiä taikinan päälle. Kun olet odottanut riittävän pitkään ja vähän yli, kaiva kaulin tai piirakkapulikka esiin ja hyökkää taikinan kimppuun. Piirakkapohjasta kannattaa tehdä hieman suurempi kuin kannesta, jotta reunat saa taite(i)ltua siististi. Älä innostu kaulimaan taikinaa liian ohueksi – sen pitää kestää täytettä.

Tein pääsiäisen kunniaksi munanmuotoisen piirakan.

Levitä täyte pohjalle, siirrä kansi päälle ja taittele reunat kannen yli. Kiinnitä ja koristele haarukalla, voitele kananmunalla ja pistele vielä haarukalla reikiä ympäriinsä, jotta piirakka ei räjähdä. Pinnalle voi ripotella seesamin- tai unikonsiemeniä, tai sitten voi askarrella taikinasta koristeita, jotka pitää kiinnittää ennen kananmunalla voitelua. Synttäripiirakkaani tein taikinalehtiä, joiden päälle ripottelin koristeeksi eri yrttejä, ja ihan nättiä jälkeä tuli. Tuskin haittaa, jos piirakan pinnalle ripottelee merisuolaa.

Munanmuotoinen kaalipiirakka ja pienempi maistiainen menossa uuniin.
Koristeena rakuunaa ja seesamin- sekä kurpitsansiemeniä.

Piirakkaa paistetaan suunnilleen 200 asteessa sopivan pitkään. Syödään hyvässä seurassa.

Tekisikö mieli? Paistuneet kurpitsansiemenet ovat tolkuttoman hyviä.