Kihlajaistarjoiluja

Tunnuslauseeni "olen kuin Batman, mutta emäntä" tuli loppiaisena todistetuksi, kun minut kutsuttiin apuun laittamaan kihlajaisherkkuja. Juhlat vietettiin Kuopiossa kihlaparin kotona. Tehtäväni oli mestaroida lähinnä suolaisia leivonnaisia, kun kakkuasiantuntijamorsian keskittyi makeilemaan.

Valtava broileri- ja kasvistäytteinen voileipäkakku katosi nopeasti parempiin suihin.

Taustalla häämöttää iänikuinen kaalipiirakka, jota taas ylistettiin.

Makeat kakut olivat abessiivihyytelökakku (gluteenitta, laktoositta ja liioitta sokereitta tehty kakku) sekä perinteinen, aivan järjettömän herkullinen täytekakku.

Macaronit väännettiin juhla-aamuna.

Sain valita värin, kun kakkumestarilla oli laatikollinen toinen toistaan hienompia elintarvikevärejä. Hento violetti sopi hyvin vaaleanpunaiseen ja turkoosiin sisustukseen.

Pika-analyysi ruokakauppaketjujen ruokalehdistä

Eilen valmistamaani lasagnea maistellessani selailin kahden eri ruokakauppaketjun ruokalehtiä. Kenties yltiöherkullinen lasagneni aiheutti sen, että ruokalehtien kirjoitukset alkoivat tuntua lähinnä naurettavilta. Miten ruoasta voisi edes kirjoittaa! Tärkeintä ovat kuvat. Herkullisen näköiset ja kauniisti asetellut annokset vetoavat aisteihin ja herättävät nälän. Niitten tarkoitus on himottaa.

Esimerkki "itämaisesta" ruoasta.

(Muistan, kuinka lapsena luin keittokirja- ja reseptilehtiskokoelmaamme uudestaan ja uudestaan. Osaan edelleen monet ohjeista ulkoa. Harvoin halusin yrittää valmistaa mitään ruokaa ohjeen mukaan. Mieluummin join piimää, natustin ruisleipää ja nautin kuvien katselemisesta. Lienen ehdollistunut siihen, että ruokalehtiä selaillessa on samalla syötävä jotakin.)

Ruokalehdet eroavat muista (kuva-)lehdistä siten, että niissä pyritään selostamaan yksityiskohtaisesti, mitä kuvassa näkyvä ruoka sisältää ja kuinka se on valmistettu. K-Ruoka-Pirkka-lehti ilmoittaa myös valmistettujen aterioiden annoshinnan. Kuvaillaanhan muotilehdissäkin, mistä mallien vaatteet on hankittu ja mihin hintaan, ja joissakin jopa selostetaan ehostuksen vaiheita. Esitellyn tyylin toteuttaminen jätetään kuitenkin lukijan vastuulle. Ruokalehdet sen sijaan käskyttävät tiukin imperatiivein: hienonna, ruskista, nosta syrjään, hauduta ja jopa huuhdo [tomaattimurska]tölkki vedellä ja kaada huuhdeliemi kasariin. (Kohti uusavuttomuutta ja sen yli!)

Esimerkki "juustoisesta" ruoasta.

Jos suostumme ottamaan ruokalehtitekstigenren annettuna, ts. emme yritä ämpyillä vastaan, voimme tarkastella ruokalehtien sananvalintoja. Selailtavinani ovat K-Ruoka-Pirkka-lehden helmikuun 2012 numero sekä Yhteishyvän ruokaliite samaiselta helmikuulta. (Todellisuudessa näitten vihkosten nimet ovat K-ruokaPirkka ja Yhteishyvä Ruoka, mutta en kestä käyttää tällaisia kirjoitusasuja omassa tekstissäni. Suokoon aito tutkimus anteeksi.)

Molemmissa lehdissä tarjotaan kauteen sopivia reseptejä. Ajankohtaisten juhlaherkkujen lisäksi lehdissä näkyvät tietyt teemat. Yhteishyvän ruokalehden viimeisellä sivulla kerrotaan yleensä tarkemmin jostakin tietystä raaka-aineesta – tällä kertaa suolasta –, jota sitten käytetään ohjeissa paljon. Ruoka-Pirkka perehdyttää erilaisiin ruokakulttuureihin lähettämällä "joka kuukausi ruokaterveisiä maailmalta". Helmikuun lehdessä tämä tarkoittaa racletten ja fonduen esittelyä alppimaiseman kera.

Ruokalehtien käskyttävän verbistön lisäksi huomioni kiinnittyy adjektiiveihin. Toimitukset eivät ilmeisesti luota herkullisten kuvien voimaan, koska sangen monen ruoan nimeen sisältyy jokin laatusana. Minua nämä adjektiivit lähinnä ärsyttävät, koska haluaisin itse muodostaa käsitykseni kustakin ruoasta.

• Esimerkkejä Yhteishyvän ruokalehdestä: hienostunut herkkusienikastike, kuplivat hedelmämaljat, vihreä tehojuoma, marokkolainen broileripata, ranskalainen broileripannu. On siis väriä, luonnetta, ominaisuutta ja kansallisuutta.

• Esimerkkejä Ruoka-Pirkasta: omenaiset uunikasvikset ja makkara, raikas sitrus-pastasalaatti ja uunilohi, meksikolainen jauheliha-papupata, hapanimelä possu-nuudelikeitto, värikäs raastesalaatti, helpot laskiaispullat, lämmin valkosuklaajuoma, kreikkalaiset perunat, hapankorppuiset jauhelihapihvit, pehmeä marjapiirakka, ruohosipulinen nakkikastike, sukkelat suikalewrapit, raikas hedelmäjuoma, punainen fruitie. Ja lukijalle tekeytyvä lobotomia.

Esimerkki tuoreista kasviksista.

Jos fruitiesta on myös A6-kokoinen kuva, näen kyllä siitäkin, että juoma on punaista. Suikalewrappien sukkeluudesta en sen sijaan olisi niin varma, sillä niitä varten pitää silputa viittä eri ainesosaa ja sekoittaa kastike (monissa muissa lehden ohjeissa kun käytetään puolivalmisteita).

Ruokaa kuvailevien adjektiivien käyttö on minusta ihan jees silloin, kun laatusanoittamisella on jotakin merkitystä. Hapankorppuiset jauhelihapihvit eroavat selvästi muista jauhelihapihveistä, ja eroavaisuus on syytä tuoda esiin nimessäkin. Mutta jonkin raastesalaatin värikkyys kyllä välittynee ilmankin, että siitä tarvitsee erikseen mainita (ellei kyseessä ole aneemisen näköinen lantturaaste).

Lopuksi suomennan muutamia ruokalehtien turhista adjektiiveista. Ottakaa opiksenne – ja palkatkaa minut toimittamaan ruokalehtiä. ;0)

Esimerkki "hienostuneesta" ruoasta.

• meksikolainen: mitä tahansa, missä on papuja
• kreikkalainen: mitä tahansa, missä on fetaa/salaattijuustoa ja/tai oliiveja
• itämainen: ruokaan on pilkottu tavallista enemmän tuoreita vihanneksia
• raikas: piti keksiä jotain käyttöä sitruunamehun jämille
• mausteinen: jos oikein kovasti yrität, saatat erottaa ruoasta piparkakun makua (jos oletetaan, ettet juuri syö piparia)
• tuhdin mausteinen: suolan ja pippurin lisäksi käyttämämme mausteet mitataan maustemitan sijaan teelusikalla; ehkä jotain intialaistyyppistä maustetta; valkosipulia tuleekin KAKSI kynttä
• paholaismainen: ruoan sekaan laitetaan valmista makeaa chilikastiketta
• helppo: kaikki ainekset tai koko ruoka on valmiiksi pussissa tai muussa paketissa, joten sinun tarvitsee vain osata lämmittää uuni oikein ja noudattaa ohjeellista paistoaikaa
• nopea: läheisesi eivät kuole nälkään sillä aikaa, kun laitat ruokaa
• värikäs: jos kyseessä on kastike, se sisältää tomaattia; jos kasvisruoka, siinä saattaa olla muitakin värejä kuin punaista ja vihreää
• kermainen: ihan sama, mitä muita aineksia ruoassa on, koska vain kerma maistuu
• juustoinen: yritä olla ajattelematta juustoista teinihuumoria ja syö
• hienostunut: paistamiseen käytetään voita, joukkoon tulee ne kaksi kynttä valkosipulia ja ohjeessa käytetään hauduttaa-verbiä TAI annoksen päälle on aseteltu persiljaa
• hapanimelä: riittää, että nostat sokeripurkin pöydälle ja yrität löytää etikkapullon – vaikutelma on taattu
• murea: jostain syystä se on silti hieman sitkeää, mutta sitä ei kannata sanoa ääneen
• hunajainen: et kykene maistamaan sitä, mutta ruoanvalmistukseen saatettiin käyttää puoli teelusikallista hunajaa
• täyteläinen: syömisestä tulee joko hirveä ähky tai sitten ruoassa eivät maistu muut kuin voi ja valkosipuli (joskus myös kerma).

Porkkanalettupaistikkaat

Varsin kiireisen syksyn aikana ruoasta kirjoittaminen on jäänyt. Enkä voi väittää, että olisi kovin paljon herkkuja ehtinyt laitellutkaan. Kiireisen opiskelijan pelastuksena ovat olleet puolivalmisteet, pakasteet ja jopa einekset, joista osa on ihan syömäkelpoisia.

Kun on ollut kauhea kiire, on ollut helppo heittää lautaselle muutama valmis pinaatti- tai porkkanalettu ja nauttia niitten kera puolukkahilloa sekä salaatti- tai raejuustoa tai maustettua rahkaa. Koska en kuitenkaan viitsi syödä samaa ruokaa kovin monella peräkkäisellä kerralla, olen pakastanut ylimääräiset letut myöhempää käyttöä varten. Ja kuten pakastimeen pannulla ruoalla on tapana, se unohtuu sinne.

Tänään pidin kokkisotaa itseni kanssa, koska en viitsinyt lähteä kauppaan. Muutenkin pontevana tavoitteenani on tammikuussa kitsailla ruokaostosten kanssa ja samalla tyhjentää pakastinta kaikista ihmeellisistä jäännöksistä. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi porkkanalettuja, jotka eivät suostuneet kunnolla sulamaan mikroaaltouunissa. Jääkaapissa puolestaan oli kuivahtanutta juustoa, pari oliivia purkin pohjalla ja jo valmiiksi kuivaa salaattijuustoa. Olisi ollut myös pestoa, mutta se oli niin vanhaa, etten uskaltanut käyttää sitä.

Mitä tekee kätevä emäntä? Hän on ehtinyt jo lämmittää uunin.

Porkkanalettupaistikkaat ennen uuniin menoa.

Siispä toimeen. Asettelin puolijäiset porkkanaletut (jotka eivät edelleenkään olleet kokonaan sulaneet mikroaaltouunissa) pellille. Sivelin niille yrttimaustettua tomaattimurskaa (näistä Pirkka on koostumukseltaan parasta tähän). Leikkasin sipulista puolen sentin paksuisia viipaleita, joista erottelin renkaat ja väkersin letuille hauskat hypnotisointi- tai tikkataulukuviot. Kuvaa en kehdannut sipulisin sormin ottaa. Oliivit viipaloin ja viskelin tikkatauluihin, samoin salaattijuustokuutiot, joista piti päästä eroon. Rouhin päälle pippurisekoitusta ja valkosipulia sekä ripottelin oreganoa. Lopuksi raastoin kuivuneen Ritari-juustokimpaleen ja ripottelin juustoraastetta letuille.

Paistikkaat paistuivat uunissa 225 asteessa sen aikaa, että valmistin sipulin ja tomaattimurskan jäännöksistä tomaattikeittoa seuraavaksi päiväksi. Oletan, että paistoaika oli noin 20 minuuttia. Lettupaistikkaat eivät kärähtäneet vaan näyttivät oikein herkullisilta.

Paistikkaista tuli yllättäen niin hyviä, että tehnen niitä toistekin. Varmasti kaikenlaisia tähteitä pitääkin uusiokäyttää. Pestoa pitää myös kokeilla letun päällysteenä.

Kesäkurpitsalahna

Mainittakoon ensiksi, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miltä lahna maistuu. Olen koko ikäni ollut kala-allergikko, joten eväkkäät ovat minulle melko tuntemattomia.

Lahna on kuitenkin mainio sana. Äänneyhdistelmä hn ja takavokaali a saavat sanan kuulostamaan äärimmäisen rennolta, letkeältä ja kenties jopa hieman ylimieliseltä. Lahna voi selvästi vain olla ja nautiskella. Kun meillä pötkötellään vailla parempaa tekemistä, sitä kutsutaan lohnostamiseksi.

Suokoot paremmin tietävät anteeksi, että nimesin valmistamani ruokalajin kesäkurpitsalahnaksi. Idea on vähän samanlainen kuin sibilanttiäänteisen osuuskauppaketjun uusimmassa ruokalehdessä olleessa reseptissä: paistetaan vihannes ja läträtään sen päälle öljykastiketta.

Kesäkurpitsalahna, joka ei ole kalaa nähnytkään.

Oli tukala laimean ukkosen päivä. Kuumuus ja ilman painostavuus vievät ruokahaluni, joten lounaan valmistaminen jäi iltaan. Ukkonen jyrähteli muutamaan kertaan, muttei kunnollista, kat(h)arttista sadetta tullut. Mutta voi tätä kesäkurpitsaa!

Leikkasin pienen kesäkurpitsan pitkiksi viipaleiksi. Kun vähän kikkailee, pystyy leikkaamaan viipaleet niin, ettei "kantapaloja" juurikaan jää. Levittelin viipaleet leikkuulaudalle ja rouhin niitten päälle suolaa ja pippurisekoitusta. (Suolauksen tarkoituksena on saada ylimääräiset nesteet kihoamaan pintaan ja valumaan pois, ei tukkia ruokailijan verisuonia.)

Vihanneksen hikoilua odotellessa paahdoin seesaminsiemeniä kuivalla paistinpannulla. Jos on ollut aikeissa imuroida, se kannattaa hoitaa vasta tämän jälkeen, koska siemenet lentelevät joka paikkaan. Jos ne käyttäytyvät pannulla asiallisesti, viimeistään pannulta pois kaadettaessa ne päättävät tehdä syöksylaskun lattialle.

Kun paahdetut seesaminsiemenet (tai edes osa niistä) on saatu pois pannulta, lohnostuneet kesäkurpitsaviipaleet pääsevät tilalle. Paistoin nekin kuivalla pannulla, mutta ihan loppuvaiheessa ripottelin mukaan hieman oliiviöljyä.

Jossakin tässä välissä valmistin kastikkeen. Sekoitin oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, suolaa, sokeria, mustapippuria, valkosipulijauhetta, rakuunaa, rosmariinia ja ruohosipulia. Turvauduin kuiva-ainekaapin sisältöön, mutta olen melko varma, että hienoksi silputtu kesäsipuli valkosipulimurskan ja tuoreen basilikan kera olisi tehnyt kastikkeesta entistä paremman. Täytyypä kokeilla ensi kerralla. Sibilanttiosuuskauppa suositteli sitruunavinegretteä, mutta koska en viime aikoina ole paljonkaan uskaltanut harrastaa sitrushedelmiä, piti keksiä jotain muuta.

Pelastin paistuneet kesäkurpitsaviipaleet lautaselle ja valutin päälle kastiketta. Ripottelin päälle seesaminsiemenet. Ja kyllä, imurointi kannattaa hoitaa tässä vaiheessa. Annoin herkun maustua sillä aikaa, kun jouduin toteamaan, etten enää hanki erästä tietynmerkkistä naudanlihaa. Jälleen huono kokemus. Sain kuitenkin paistettua jonkinlaista lehtipihvisilppua kesäkurpitsan kaveriksi. Tällä kertaa liha oli täysin turha lisäke.

Ei kannata säikähtää, vaikka öljykastikkeen määrä lautasella näyttäisi aluksi hirmuiselta. Sitä ei oikeasti ole paljon. Jos ennen syömistä malttaa odottaa hetken (minä en juuri malttanut), kesäkurpitsa imaisee kastikkeen sisäänsä. Maku on mahtava!

Tarjoiluehdotus

Miksi ihmeessä en keksinyt tätä itse?

Samaa miettii nyt varmasti moni bloginrustaaja. Toukokuun ehdottomasti paras löytö on Tarjoiluehdotus-blogi. Se yrittää selvittää, mitä ihmettä ruokapakkausten tarjoiluehdotusten suunnittelijoitten päässä on liikkunut.

Tarjoiluehdotus on siitä poikkeuksellinen ruokablogi, että sitä lukiessa ei tule nälkä. Päinvastoin! Kannattaa silti lukea. Ja katsoa kuvat. Ja yrittää olla tukehtumatta näkkileipään.

Ohrasalaatti

Mitä on salaatti?

Pohdimme salaatin määritelmää filosofissuuntautuneen toverini H:n kanssa. Onko monia ruoka-aineita sisältävässä ruokalajissa nimeltä salaatti välttämättä oltava lehti-, jäävuori- tai muuta (vihreää) salaattia? Voiko esimerkiksi pelkästään paistettua punajuurta ja vuohenjuustoa sisältävä ruoka-annos olla myös nimeltään salaatti? Voiko ravintolan alkupalapöytää kutsua salaattipöydäksi, jos tarjolla on lähinnä porkkanaraastetta ja suikaloitua kaalia? (Ainakin eräs suosittu punasävyinen suomalainen ravintolaketju on kiertänyt ongelman kehottamalla noutamaan alkupalat raastepöydästä.)

MOT Gummeruksen Uuden suomen kielen sanakirjan mukaan sanaa salaatti käytetään
1) eräistä varsinkin ruoaksi tarjottavista mykerökukkaisista kasveista sekä
2) erilaisista (vihannes)sekoituksista, joita nautitaan usein pääruoan kera.

Esimerkeiksi nettisanakirja antaa seuraavat: Tarjolla ei ollut lainkaan salaattia. Perunasalaatti. Sienisalaatti. Sillisalaatti.

Näiden esimerkkien perusteella rohkenen olettaa, että eilen ja tänään nauttimaani ruokalajia kehtaa kutsua salaatiksi.

Iloisen värikkäästä salaatista puuttuvat vain punasipuli ja mustat oliivit.

Ohrasalaatti syntyi tarpeesta saada nopeasti valmistuvaa maukasta evästä, jonka syömisestä tulisi hyvälle tuulelle. Ruoka täyttikin tehtävänsä ja vatsan erinomaisesti.

Uusista täysjyväohrahiutaleista tuli suosikkini heti ensimaistamalla. Kyseiset suurimot ovat litistettyä täysjyväohraa, jotka ovat paksumpia kuin esimerkiksi kaurahiutaleet. Ne kypsyvät kahdeksassa minuutissa. Keittämiseen tarvitaan vettä vain puolitoistakertaisesti hiutaleitten määrä, mutta keitin hiutaleet runsaammassa suolavedessä, koska keittämisen jälkeen jäähdytin ne pikaisesti huuhtelemalla kylmällä vedellä.

Jäähtyneeseen ohraan sekoitin kastikkeen oliiviöljystä, omenaviinietikasta, suolasta, sokerista, pippureista ja valkosipulista. Suljin ohran jääkaappiin tutustumaan kastikkeeseensa siksi aikaa, kun pilkoin kurkkua ja tomaattia ja valikoin niitten tovereiksi maissia, vihreitä oliiveja, salaattijuustokuutioita ja suolapähkinöitä. Punasipuli olisi tehnyt terää salaatille, samoin "oikea" salaatti, mutta niitä ei valitettavasti ollut tällä kertaa käytössäni. Sekoitin löytyneet ainekset herkulliseksi maustuneeseen ohraan, ja herkullinen eväs oli valmis.

Vinkki hotkijoille: kun ruokaan laittaa pähkinöitä, jokainen haarukallinen on pakko pureskella kunnolla.

Perunayllätys eli Handen perunaylläri

Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Tai ehkä sittenkin.

Arvoisa pikkusiskoni Hande on makeitten leivonnaisten asiantuntija, toisin kuin minä, ja erityisesti hänen kakkunsa alkavat olla jo kuuluisia. Enempien kehujen sijaan aion kuitenkin jakaa Teille, arvon lukijat, Handen Klassisen perunayllärin valmistusohjeen. Resepti on tässä täsmälleen siten kuin Hande on sen itse julkaissut. Nauttikaatten!

Eksoottinen perunaylläri valmistuu noin vartissa ja on hyvin edullista, joten se on erinomainen ruokalaji nälkäiselle kämpilleen palaavalle opiskelijalle. Perunaylläri saattaa sisältää jopa hieman ravintoaineita, mutta tämän semiterveellisen vaikutuksen voi kumota suolalla ja ketsupilla. Tässä siis idioottivarma ohje niille, jotka ovat kyllästyneet syömään tavallista ja maukasta ruokaa.

Raaka-aineet:
- pari perunaa
- ruokaöljyä
- sipuli
- hyppysellinen suolaa
- runsaasti ketsuppia.

1. Aloita laittamalla paistinpannu kuumenemaan, mieluiten täysille.
2. Pukeudu mahdollisimman peittävään essuun ja varaa sammutuspeite sekä suojalasit käden ulottuville.
3. Ota perunat ja kuori ne, ja pilko ne sen jälkeen suht pieniksi paloiksi terävällä veitsellä.
4. Pese kädet ja laita laastari sormeesi.
5. Kippaa perunat muovikulhoon ja laita mikroon täydelle teholle noin kolmeksi minuutiksi.
6. Kuumennuksen puolivälissä, samalla kun pilkot sipulia kuutioiksi ja kyynelehdit vuolaasti, kannattaa alkaa muistella, että oliko se muovikulho mikronkestävä.
7. Pyyhkäise silmiäsi ja tunne, kuinka raaka sipuli syövyttää silmiäsi.
8. Kiirehdi pesemään silmäsi ja kätesi, ja lausu muutama valittu kirosana.
9. Laita käryävällä levyllä kuumentuvalle paistinpannulle hieman ruokaöljyä ja ota jännän näköisiksi menneet perunat mikrosta.
10. Kaada perunat ja sipulit pannulla räjähtelevälle öljylle ja mene avaamaan tietokone.
11. Unohda paistuvat asiat hetkeksi, ja syöksähdä sitten keittiöön avaamaan ikkuna, jotta palohälytin ei ala ulvoa käytävällä.
12. Ihaile nätisti yhdeltä kantilta ruskettuneita perunakuutioita ja sammuta levy.
13. Kaada sekaan suolaa, ja jos nyt hifistelemään ruvetaan, myös grillimaustetta.
14. Kippaa perunasekoitus lautaselle, annostele päälle runsaasti ketsuppia ja potki lattialle pudonneet sipulinkuoret maton alle.
15. Maista valmista perunaylläriä ja totea, että mikrouunista ja yhdeltä kantilta palamisesta huolimatta perunat ovat edelleen raakoja ja sipuli kitkerää. (Ruokalajin nimi tulee tästä kohdasta.)
16. Kaada mössö biojäteroskikseen.
17. Tee itsellesi voileipä.