Linnunpesäsalaatti

Tavoite: saada kuumana kesäpäivänä kolmelle eri-ikäiselle ja eri asioista pitävälle syöjälle sopivaa nopeasti valmistuvaa kylmää ruokaa, jonka ainekset saisi hankittua ei-kovin-hyvin-varustellusta kaupasta ja omalta pihalta.

Tulos: linnunpesäsalaatti.

Lipstikka liehuu tuulessa.

Matalan vadin pohjalle revin jääsalaattia ja silppusin kurkkua (jotka eivät lopulta juuri näkyneet kaiken muun alta). Arvoisa äitini M viskoi päälle liian pieniksi kuutioituja tomaatteja ja kauhean kasan maissia. Rinkuloin punasipulia,, viipaloin oranssia paprikaa ja heittelin pinnalle vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja. Päällimmäiseksi pääsi valmiiksi marinoitu feta kahdenvärisine lisäkeoliiveineen. Vadin reunalle asettelin kokonaisia vihreitä papuja. Sillä välin M oli käynyt nyhtämässä pihalta persiljaa ja lipstikkaa. Persiljat pääsivät banaalisti koristamaan vadin reunoja, mutta lipstikan halusin tökätä kokonaisena linnunpesän keskelle.

Salaatin kanssa söimme muistaakseni paistettua broileria ja Siiskosen tomaattileipää, joka on todella hyvää. Ruoka täytti tarkoituksensa ja vatsat.

Linnunpesäsalaattia matalassa vadissa.

Se ainoa mahdollinen paella

Vuoden 2007 kesän maku on ehdottomasti broileripaella. Ylioppilasjuhlieni jatkoja varten piti laittaa jotakin sukulaisille sopivaa ja helposti valmistuvaa iltaruokaa, jonka voisi tehdä ennakkoon (ts. ylioppilas itse keittää riisiä vielä kello kolme juhla-aamuna). Päädyimme paellaan, jonka ainoa liha on ylioppilaan rajoitteitten takia broileri. No, minä sitten keitin kurkumalla maustettua riisiä kymmenen ja viiden litran kattiloilla ja sekoitin paellan 30 litran kotiviinisammiossa. Juhliemme päämäärä onkin aina ollut, ettei ainakaan ruoka lopu kesken.

Miten kävi? Toiselle ruoalle jääneitä sukulaisia ei ollutkaan niin paljon kuin odotimme, ja kun muita juhlaruokia – yllätys, yllätys – riitti illalla käyneille, paellaa ei saatu juhlissa menemään kuin pari ämpärillistä. Myönnän myös, että se oli kuivaa ja aika ankeaa, koska riisiä oli hirveästi ja kasviksia ei niin paljon kuin olisin halunnut. Paellaa syötiin meillä pari viikkoa putkeen, ja kun suurin osa siitä pakastettiin heti, sitä joutui syömään pitkin kesää. Onneksi pääsykokeet alkoivat pian yo-juhlien jälkeen, ja pääsin pakenemaan paellaa Jyväskylään.

Muutama viikko sitten, Jyväskylän Kesän hehkeimpään aikaan, arvoisa siskoni H ja lankomieheni I saapuivat tänne kulttuurimatkalle. Lupasin laittaa matkalaisille jotakin herkkua sunnuntailounaaksi. Ja ähä ähä, teinkin sitä ainoaa mahdollista paellaa!

Se ainoa mahdollinen eli broileripaella, joka on maustettu Pohjanrannan karviaisviinillä.

Pienen keittiöni ja riittämättömien valmistusastioitten takia paellan teko ei varmastikaan ollut kaikkien taiteen sääntöjen mukaista. Näin sen kuitenkin laitoin.

Keitin riisiä suolalla ja kurkumalla maustetussa vedessä. Tarkoitus oli jättää riisi hieman raa'aksi, mutta eikö se mokoma keittynyt ihan kypsäksi. Silputut kesä- ja punasipulit sekä osan oransseista paprikasuikaleista kuullotin pannulla öljytilkassa. Sekoitin joukkoon pakastepapupätkät, reilun sentin pätkiksi leikatut minimaissinkannat ja mustat oliivit. Siirsin kasvikset odottamaan vokkipannuun. Sitten paistoin broilerin, jonka maustoin valkosipulijauheella, mustapippurilla, kurkumalla ja suolalla. Erityisenä maunantajana käytin P. Väyryseltä ostamaani Pohjanrannan tilan erinomaista karviaisviiniä, jota kaadoin broilerin sekaan. Liha sai hautua hetken viinissä ja vedessä.

Arvoisat vieraani ottivat pienet torkut ennen ruokaa. Heidän heräämistään odotellessani ehdin rauhassa sekoittaa lihan, kasvikset ja riisin ja hauduttaa niitä vielä hetken viinitilkassa vokkipannussa. Kerrankin oli myös aikaa koristella ruoka. Sitä varten olin säästänyt minimaissien latvat, oranssia paprikaa, miniluumutomaatteja ja joitakin oliiveja sekä basilikaa. Kun matkalaiset heräsivät, heitä odotti aurinkoisen näköinen ja herkullinen lounas.

Paistettu parmesaanikesäkurpitsa ja pastasalaatti

Ulkona sataa. Mitä se tarkoittaa?
No tietysti kesäkurpitsaa!

Käyn yhden hengen kokkisotaa pilaantumassa olevia ruoka-aineita vastaan. Tällä kertaa piti saada käytettyä a) kananmuna, b) kourallinen kirsikkatomaatteja, c) tylsiksi käyneet oliiviviipaleet. Ja sitten tietysti se kesäkurpitsa. Lisäksi käytyäni ystäväni H:n kanssa kuolaamassa Mestarin herkkuja minulla oli parmesaania sekä H:n suosittelemaa kreikkalaista riisin näköistä pastaa. Täydellistä.

Kesäkurpitsaohjeen (tai parmesaanilla päällystämisen idean) olen apinoinut jostakin ohjeesta, mutten kuolemaksenikaan muista, mistä.

Paistettua parmesaanikesäkurpitsaa ja pastasalaattia, nam.

Opin, että pastasalaatti kannattaa tehdä valmiiksi, ennen kuin ryhtyy paistamaan kesäkurpitsaa. Nyt kesäkurpitsat joutuivat odottamaan liian kauan, ja ne mokomat ehtivät jäähtyä. (Tai siis ne, joita en napsinut heti paiston jälkeen.)

Pastasalaattia varten keitin veikeää riisin näköistä pastaa. Se turposi aika reilusti, joten vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi koetin kärkkyä, etten keittäisi sitä ylikypsäksi. Taisin jopa onnistua ottamaan kattilan pois levyltä sopivassa kohtaa, mutta sitten soi tietysti puhelin, enkä puhuessani tajunnut heti valuttaa pastaa. Fail.

Pastan sekaan silppusin kesäsipulin varsineen (kesieni suurimpia intohimoja), keltaiset minitomaatit sekä muutaman aurinkokuivatun tomaatin. Sekoitin joukkoon tilkan pestoa, ankeat oliiviviipaleet ja salaattijuustokuutioita. Päälle revin tuoretta basilikaa.

Jos olisin ollut järkevä, olisin siis tehnyt kaiken tämän ENNEN kuin ryhdyin paistamaan kesäkurpitsaa. Hyvässä lykyssä salaatti olisi saanut rauhassa maustua jääkaapissa. Mutta koska olen pöljä, paistoin siis kesäkurpitsat ensin.

Viipaloin kesäkurpitsan vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja itketin niitä suolalla ja yritykselläni laulaa romanilauluja (joita haluaisin osata). Rutistelin liiat vedet pois. Käytin viipaleet kulhossa, johon olin vatkannut kananmunan, ja pyörittelin toisella lautasella, jossa oli parmesaanijuustohitua, vähän korppujauhoa (en uskaltanut luottaa pelkän juuston rapeuteen), suolaa, mustapippuria ja valkosipulijauhetta. Juustossa pelehtineet viipaleet paistoin pannulla öljytilkassa. Paistaminen sujui erinomaisesti: Juusto käyttäytyi kohteliaasti eikä lähtenyt juoksentelemaan mihinkään eikä palanut. Kananmuna ehti juuri kypsyä. Kesäkurpitsa jäi sopivan pureksittavaksi, ja pinta paistui ihailtavan rapeaksi. Tulos oli aivan liian hyvä! Tämä on taas sarjassamme ruokia, joita tarjoaisin hypoteettisessa ravintolassani.

Tätä tarjoaisin ravintolassani kesällä.

Kun operaatio oli ohi, jäin miettimään, mitä tekisin ylijääneille kananmunalle ja kananmunaiselle parmesaanimössölle. Ding! Ne voisi sekoittaa! Ensimmäisenä tuli mieleen munakas, mutta koska en ole koskaan pitänyt moisesta, keksin tehdä letun.

Sekoitin muna- ja juusto-korppujauho-mausteseokseen tilkan vettä ja vähän grahamjauhoja. Paistoin seoksen vielä lämpimällä pannulla. Herkullinen (ja maultaan kaiketi pikantti) pieni lettu maistui mahtavalta Kaija-tädiltä saatujen jäisten vattujen kanssa.

Kesäkurpitsan päällystetähteistä väsätty lettu.

Juusto-pestopuustit

Joskus on syytä pyrkiä minimalismiin.

Tavoitteet: saada leipää, saada jotain herkkua, saada valmista evästä puoluekokoukseen, käyttää loput pestot, tyhjentää seesaminsiemenpurkki, käyttää huonompaan jamaan menossa oleva juusto ja tehdä IHAN MITÄ TAHANSA MISSÄ ON AURINKOKUIVATTUJA TOMAATTEJA.

Tulos: juusto-pestopuustit.

Kuvassa ei ole täytetty kana vaan kasa juusto-pestopuusteja.

Tein runsaasti sämpylätaikinaa. Puolen vesilitran taikinaan lätkin kuivahiivaa, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja, ruisjauhoja, grahamjauhoja, vehnäleseitä, pellavansiemeniä, kaurahiutaleita ja ehkä jotain muutakin, mitä en enää muista. Tietysti oliiviöljyä! Vaivaus, kohotus. Mikroaaltouuni on paras paikka.

Taikinan kohotessa silppusin aurinkokuivattuja tomaatteja ja niitten seassa olleita jättikapriksia ja raastoin juustonjämät (erinomaista Myrskyluodon kermajuustoa). Kun taikina oli kohonnut, otin puolet taikinasta ja olin tekevinäni korvapuusteja. Ensin siis taikina litteäksi, sitten pestoa päälle, tomaatteja ja juustoraastetta (ja mausteeksi vielä rouhaisu pippurisekoitusta ja valkosipulia unohtamatta basilikaa ja oreganoa). Ripoti rip. Hei rullaati rullaati rullaati rullaa. Leikkaati leik.

Kananmunavoitelu ja seesaminsiemenripotus. Paisto 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes tuoksuu sopivalta. Luotan ennemmin nenääni kuin silmiini.

Taikinan toinen puolikas päätyi tavallisiksi sämpylöiksi. (Voitelu vedellä juuri ennen paistoa tuo rapean pinnan.) Vähän kyllä epäilyttää, onko kumpiakaan leivonnaisia jäljellä enää perjantaina, kun klo 6.00 on lähtö Rovaniemelle puoluekokoukseen.

Puolikkaasta taikinasta tehdyt sämpylät - tai mitä niistä on jäljellä.

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

Kesäkurpitsa on viime kesieni suosikkikasvis, ja alkavana kesänä se on ollut myös varsin hottia syötävää. Ensimmäinen kesäkurpitsasuosikkini on siitä ja porkkanasta tehty tagliatelle (johon ei muuten edes tarvitse laittaa tagliatellepastaa!) ja toinen järjettömässä öljymäärässä uiva kesäkurpisalahna (joka ei sisällä kalaa).

Jotenkin kummallisesti kesäkurpitsan nauttimiseni liittyy sadepäiviin. Vai johtuisiko tietty menyyn kaavamaisuus siitä, ettei sateella viitsi lähteä kauppaan, ja kesäkurpitsaa sopivine tykötarpeineen löytyy jääkaapistani keskimäärin aina?

Tänäänkin siis satoi, ja uunivuokaan rakentui jono kesäkurpitsa-, tomaatti- ja punasipuliviipaleista. Varsin helppo homma. Vaikeampaa oli saada viipaleet pysymään pystyssä sen aikaa, että sain koko rivin valmiiksi.

Vuoka menossa uuniin.

Eipä kuitenkaan oiota työjärjestystä. Aluksi siis viipaloin kesäkurpitsan ja pari isoa tomaattia ohuiksi (~ 4 mm) viipaleiksi. Ohuita siksi, että oli nälkä, ja halusin vuokaruoan kypsyvän nopeasti. Pienen punasipulin silppusin niin ikään viipaleiksi, mutta vielä ohuemmiksi. Voitelin hieman liian ison vuoan tipalla oliiviöljyä. Levittelin kesäkurpitsaviipaleet erilleen ja ripottelin niille suolaa, pippurisekoitusta myllystä ja valkosipulijauhetta. Sitten kokosin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleista ja sipulirenkaista (jotka irrottelin viipaleista) siistit jonot. Vuokaan olisi mahtunut aika paljon enemmänkin, mutta en viitsinyt enää vaihtaa vuokaa pienempään.

Koko komeuden päälle heittelin runsaasti fetajuustokuutioita (krhm, salaattijuustoa) ja haarukoin pestoa nokareina. Juustoraasteen jämät saivat myös päätyä vuokaan. Tuoreet oregano ja basilika olisivat varmasti kruunanneet kaiken, mutta nyt piti käyttää kuivattuja. Sitten uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Vuoka tulossa uunista.

Nälkä oli suuri, joten en malttanut paistaa vuokaa kuin vajaat puoli tuntia. Vaikka kesäkurpitsaviipaleet olivat ohuita, niissä oli silti vielä pureksittavaa (yliviivaa tarpeeton vaihtoehto: hyvä/huono). Myös yllätys oli suuri, kun fetasalaattijuustopalat eivät olleet sulaneet. Yhtään. (Hyvä/huono.) Myös pesto oli edelleen samanlaisina nokareina. (Hyvä/huono.) Voi mikä epäonnistunut kemiallinen koe. Olisin odottanut, että pesto olisi nätisti "sulanut" ja valunut kasvisviipaleitten väliin.

Vuokaruoka oli peston omituisesta käyttäytymisestä huolimatta oikein hyvää. Samankaltaisia ohjeita taitaa olla netti täynnä, mutta tulkoon tässä yksi lisää.

Kesäkurpitsa-tomaattivuokaa, nam!

Kihlajaistarjoiluja

Tunnuslauseeni "olen kuin Batman, mutta emäntä" tuli loppiaisena todistetuksi, kun minut kutsuttiin apuun laittamaan kihlajaisherkkuja. Juhlat vietettiin Kuopiossa kihlaparin kotona. Tehtäväni oli mestaroida lähinnä suolaisia leivonnaisia, kun kakkuasiantuntijamorsian keskittyi makeilemaan.

Valtava broileri- ja kasvistäytteinen voileipäkakku katosi nopeasti parempiin suihin.

Taustalla häämöttää iänikuinen kaalipiirakka, jota taas ylistettiin.

Makeat kakut olivat abessiivihyytelökakku (gluteenitta, laktoositta ja liioitta sokereitta tehty kakku) sekä perinteinen, aivan järjettömän herkullinen täytekakku.

Macaronit väännettiin juhla-aamuna.

Sain valita värin, kun kakkumestarilla oli laatikollinen toinen toistaan hienompia elintarvikevärejä. Hento violetti sopi hyvin vaaleanpunaiseen ja turkoosiin sisustukseen.

Pika-analyysi ruokakauppaketjujen ruokalehdistä

Eilen valmistamaani lasagnea maistellessani selailin kahden eri ruokakauppaketjun ruokalehtiä. Kenties yltiöherkullinen lasagneni aiheutti sen, että ruokalehtien kirjoitukset alkoivat tuntua lähinnä naurettavilta. Miten ruoasta voisi edes kirjoittaa! Tärkeintä ovat kuvat. Herkullisen näköiset ja kauniisti asetellut annokset vetoavat aisteihin ja herättävät nälän. Niitten tarkoitus on himottaa.

Esimerkki "itämaisesta" ruoasta.

(Muistan, kuinka lapsena luin keittokirja- ja reseptilehtiskokoelmaamme uudestaan ja uudestaan. Osaan edelleen monet ohjeista ulkoa. Harvoin halusin yrittää valmistaa mitään ruokaa ohjeen mukaan. Mieluummin join piimää, natustin ruisleipää ja nautin kuvien katselemisesta. Lienen ehdollistunut siihen, että ruokalehtiä selaillessa on samalla syötävä jotakin.)

Ruokalehdet eroavat muista (kuva-)lehdistä siten, että niissä pyritään selostamaan yksityiskohtaisesti, mitä kuvassa näkyvä ruoka sisältää ja kuinka se on valmistettu. K-Ruoka-Pirkka-lehti ilmoittaa myös valmistettujen aterioiden annoshinnan. Kuvaillaanhan muotilehdissäkin, mistä mallien vaatteet on hankittu ja mihin hintaan, ja joissakin jopa selostetaan ehostuksen vaiheita. Esitellyn tyylin toteuttaminen jätetään kuitenkin lukijan vastuulle. Ruokalehdet sen sijaan käskyttävät tiukin imperatiivein: hienonna, ruskista, nosta syrjään, hauduta ja jopa huuhdo [tomaattimurska]tölkki vedellä ja kaada huuhdeliemi kasariin. (Kohti uusavuttomuutta ja sen yli!)

Esimerkki "juustoisesta" ruoasta.

Jos suostumme ottamaan ruokalehtitekstigenren annettuna, ts. emme yritä ämpyillä vastaan, voimme tarkastella ruokalehtien sananvalintoja. Selailtavinani ovat K-Ruoka-Pirkka-lehden helmikuun 2012 numero sekä Yhteishyvän ruokaliite samaiselta helmikuulta. (Todellisuudessa näitten vihkosten nimet ovat K-ruokaPirkka ja Yhteishyvä Ruoka, mutta en kestä käyttää tällaisia kirjoitusasuja omassa tekstissäni. Suokoon aito tutkimus anteeksi.)

Molemmissa lehdissä tarjotaan kauteen sopivia reseptejä. Ajankohtaisten juhlaherkkujen lisäksi lehdissä näkyvät tietyt teemat. Yhteishyvän ruokalehden viimeisellä sivulla kerrotaan yleensä tarkemmin jostakin tietystä raaka-aineesta – tällä kertaa suolasta –, jota sitten käytetään ohjeissa paljon. Ruoka-Pirkka perehdyttää erilaisiin ruokakulttuureihin lähettämällä "joka kuukausi ruokaterveisiä maailmalta". Helmikuun lehdessä tämä tarkoittaa racletten ja fonduen esittelyä alppimaiseman kera.

Ruokalehtien käskyttävän verbistön lisäksi huomioni kiinnittyy adjektiiveihin. Toimitukset eivät ilmeisesti luota herkullisten kuvien voimaan, koska sangen monen ruoan nimeen sisältyy jokin laatusana. Minua nämä adjektiivit lähinnä ärsyttävät, koska haluaisin itse muodostaa käsitykseni kustakin ruoasta.

• Esimerkkejä Yhteishyvän ruokalehdestä: hienostunut herkkusienikastike, kuplivat hedelmämaljat, vihreä tehojuoma, marokkolainen broileripata, ranskalainen broileripannu. On siis väriä, luonnetta, ominaisuutta ja kansallisuutta.

• Esimerkkejä Ruoka-Pirkasta: omenaiset uunikasvikset ja makkara, raikas sitrus-pastasalaatti ja uunilohi, meksikolainen jauheliha-papupata, hapanimelä possu-nuudelikeitto, värikäs raastesalaatti, helpot laskiaispullat, lämmin valkosuklaajuoma, kreikkalaiset perunat, hapankorppuiset jauhelihapihvit, pehmeä marjapiirakka, ruohosipulinen nakkikastike, sukkelat suikalewrapit, raikas hedelmäjuoma, punainen fruitie. Ja lukijalle tekeytyvä lobotomia.

Esimerkki tuoreista kasviksista.

Jos fruitiesta on myös A6-kokoinen kuva, näen kyllä siitäkin, että juoma on punaista. Suikalewrappien sukkeluudesta en sen sijaan olisi niin varma, sillä niitä varten pitää silputa viittä eri ainesosaa ja sekoittaa kastike (monissa muissa lehden ohjeissa kun käytetään puolivalmisteita).

Ruokaa kuvailevien adjektiivien käyttö on minusta ihan jees silloin, kun laatusanoittamisella on jotakin merkitystä. Hapankorppuiset jauhelihapihvit eroavat selvästi muista jauhelihapihveistä, ja eroavaisuus on syytä tuoda esiin nimessäkin. Mutta jonkin raastesalaatin värikkyys kyllä välittynee ilmankin, että siitä tarvitsee erikseen mainita (ellei kyseessä ole aneemisen näköinen lantturaaste).

Lopuksi suomennan muutamia ruokalehtien turhista adjektiiveista. Ottakaa opiksenne – ja palkatkaa minut toimittamaan ruokalehtiä. ;0)

Esimerkki "hienostuneesta" ruoasta.

• meksikolainen: mitä tahansa, missä on papuja
• kreikkalainen: mitä tahansa, missä on fetaa/salaattijuustoa ja/tai oliiveja
• itämainen: ruokaan on pilkottu tavallista enemmän tuoreita vihanneksia
• raikas: piti keksiä jotain käyttöä sitruunamehun jämille
• mausteinen: jos oikein kovasti yrität, saatat erottaa ruoasta piparkakun makua (jos oletetaan, ettet juuri syö piparia)
• tuhdin mausteinen: suolan ja pippurin lisäksi käyttämämme mausteet mitataan maustemitan sijaan teelusikalla; ehkä jotain intialaistyyppistä maustetta; valkosipulia tuleekin KAKSI kynttä
• paholaismainen: ruoan sekaan laitetaan valmista makeaa chilikastiketta
• helppo: kaikki ainekset tai koko ruoka on valmiiksi pussissa tai muussa paketissa, joten sinun tarvitsee vain osata lämmittää uuni oikein ja noudattaa ohjeellista paistoaikaa
• nopea: läheisesi eivät kuole nälkään sillä aikaa, kun laitat ruokaa
• värikäs: jos kyseessä on kastike, se sisältää tomaattia; jos kasvisruoka, siinä saattaa olla muitakin värejä kuin punaista ja vihreää
• kermainen: ihan sama, mitä muita aineksia ruoassa on, koska vain kerma maistuu
• juustoinen: yritä olla ajattelematta juustoista teinihuumoria ja syö
• hienostunut: paistamiseen käytetään voita, joukkoon tulee ne kaksi kynttä valkosipulia ja ohjeessa käytetään hauduttaa-verbiä TAI annoksen päälle on aseteltu persiljaa
• hapanimelä: riittää, että nostat sokeripurkin pöydälle ja yrität löytää etikkapullon – vaikutelma on taattu
• murea: jostain syystä se on silti hieman sitkeää, mutta sitä ei kannata sanoa ääneen
• hunajainen: et kykene maistamaan sitä, mutta ruoanvalmistukseen saatettiin käyttää puoli teelusikallista hunajaa
• täyteläinen: syömisestä tulee joko hirveä ähky tai sitten ruoassa eivät maistu muut kuin voi ja valkosipuli (joskus myös kerma).